Hae
Colour Outside the Lines

omena-hotelli Lönnrotinkadulla yllätti positiivisesti

Me oltiin hiihtolomareissulla 6-vuotiaan kanssa yksi yö Helsingissä ja valittiin omena-hotelli Lönnrotinkadulla sijainnin ja edullisuuden vuoksi. Oltiin hiihtolomareissulla siis viisi päivää ja yksi yö niistä vietettiin hotellissa.

Mä oon yöpynyt omena-hotellissa kerran aiemmin Tampereella ja pidin siitä tosi paljon. Muistin, että huone oli tosi siisti ja kivasti keskellä keskustaa. Tämä omena-hotelli Lönnrotinkadulla Helsingissä ei kyllä myöskään tuottanut pettymystä. Hotelli oli melkein keskustassa ja sinne oli helppo kävellä tai mennä ratikalla.

Varasin huoneen muutama viikko ennen matkaa ja koska oli hiihtolomaviikot menossa, sivuilla oli -20% alekoodi. Meillä Kuopiossa vietettiin hiihtolomaa vikana eli viikolla 10 ja tän ansiosta hotellihuone maksoi vain 57€ yöltä.

Miten löytää omena-hotelli lönnrotinkadulla helsingissä?

Me mentiin 6-vuotiaan kanssa hotellille ratikalla. Hypättiin kolmosratikkaan rautatieasemalta (rautatieaseman puoleiselta pysäkiltä). Myös kutonen olisi mennyt samalle pysäkille. Pois jäätiin Fredrikinkadulla ja käveltiin yksi kortteli oikealle, jolloin jo nähtiin omena-hotelli Lönnrotinkadulla sekä sen alakerrassa olevat Kotipizza ja Naughty Brgr. Hotellin osoite on Lönnrotinkatu 13 ja HSL reittiopas antaa todella hyvät ohjeet paikalle suunnistamiseen.

Alaovi toimi koodilla, joka oli tullut tekstarina aiemmin päivällä. Sisään pääsi klo:16 alkaen. Sisääntuloaulasta olisi löytynyt automaatti, josta sai ostettua pientä purtavaa. Omena-hotellia vastapäätä oli myös pieni marketti.

Millainen meidän huone oli?

Meillä kävi tuuri ja saatiin huone käytävän päädystä ilman yhtään seinänaapuria tai edes vastapäistä naapuria, koska meidän huonetta vastapäätä oli porraskäytävä. Huone oli siis todella rauhallinen. Ikkunat oli sisäpihalle päin. Huoneen ovi toimi samalla avainkoodilla kuin alakerran ulko-ovi.

Olin ottanut Standard-huoneen ja sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Oli parisänky, kaksi nojatuolia, pieni pöytä ja kaksi tuolia sekä kylpyhuone suihkulla. Huoneesta löytyi pieni jääkaappi, jota me hyödynnettiinkin aamupalaa varten sekä olisi ollut vedenkeitin ja mikro, joita me ei tarvittu. Huoneessa oli myös hiustenkuivaaja, mutta itse en sellaista oikeastaan enää käytä.

Tv:stä löytyi peruskanavat ja ilmeisesti Android-puhelimella olisi voinut myös jotain siihen lähettää, mutta mun iPhonella en saanut sitä näytönjakoa toimimaan, joten me katsottiin telkkarista tulevaa leffaa. Tv:n avatessa ruudulla näkyi meidän nimet ja tervetulotoivotus, josta 6-vuotias oli niin haltioissaan, että kertoi siitä vielä monen päivän päästä kotiin päästessämme isälleen.

Me vähän järkkäiltiin tuolien järjestystä itselle paremmaksi ja katsottiin leffaa syöden pizzaa. Huoneessa oli kivasti tilaa eikä se missään vaiheessa tuntunut ahtaalta. Verhot sulkiessa huone oli hyvin pimennetty.

Sänky oli mukava, tosin olisin ehkä kaivannut toista tyynyä, kun kotona oon tottunut nukkumaan tyyny kainalossa. Onneksi oli lapsi mukana niin otin hänet sitten kainaloon.

Sijainniltaan hotelli oli täydellinen, koska päivällistä oli helppo hakea alakerrasta tai olisi ollut helppo lähteä vain keskustaan syömään. Woltilla kuljetusmaksu olisi ollut parin euron luokkaa, mutta ruoka olisi ehkä pitänyt noutaa alakerrasta ja päätin vaan hakea itse pizzan.

Me käveltiin muutama kortteli illalla metrolle Kamppiin ja sinnekin pääsi viidessä minuutissa. Sieltä haimme myös ilta- ja aamupalaa. Aamupalaan olisi ollut joku yhteistyökumppani, mutta tää kaupasta haettu aamupala oli meille paras vaihtoehto tällä matkalla.

Aamulla katsottiin vielä lastenohjelmia telkkarista ja pakattiin ennen kuin jatkettiin matkaa. Aion jatkossakin todellakin hyödyntää tätä vaihtoehtoa ja omena-hotelli Lönnrotinkadulla on mun eka valinta, jos mennään lasten kanssa Helsinkiin. 6-vuotias jo suunnitteli reissua isosiskon kanssa, koska tykkäsi hotellista niin kovasti.

Tää oli tosi helppo ja vaivaton tapa matkustaa. Hotelli oli siisti ja hiljainen, joten meille jäi molemmille hyvä fiilis.

Ootko sä yöpynyt omena-hotellissa?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA, MUN ARKEA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Omena-hotelli yllätti helppoudellaan

meidän hiihtoloma kuvina

Paljonko me käytettiin rahaa yhteensä hiihtolomareissuun 6-vuotiaan kanssa?

Vasa museet Tukholmassa

Vasamuseet oli ensimmäisiä museoita, joissa kävin lasten kanssa Tukholmassa. Oon käynyt itse paikalla kolmesti.
Ekalla kerralla mentiin sinne ehkä siksi, että silloin vielä sisäänpääsystä sai Silja Linen Club One-kortilla alennuksen eikä oikein tiedetty muita museoita. Tämä oli varmaan melkein ekoja matkoja Tukholmaan laivalla, kun vielä käytettiin myös Silja Linen bussikuljetusta, joka jätti aika lähelle tuota museota. Nykyään käytetään sujuvasti julkista liikennettä ja ollaan uskaltauduttu jo muihinkin museoihin.
Vasamuseet on museo Vasa-laivalle, joka upposi Ruotsissa ensimmäisellä matkallaan vuonna 1628. Se vietti merenpohjassa 333 vuotta, jonka jälkeen se nostettiin ylös. Vasa-laiva on maailman parhaiten säilynyt 1600-luvulta peräisin oleva laiva. Sitä on restauroitu vuosien varrella, mutta se on 98% alkuperäisiä osia sisältävä.
Jotta laiva säilyisi, on sisälämpötila 18-20 astetta eli tuonne museoon kannattaa ottaa pitkähihainen mukaan. Museossa saa kuvata, mutta ei käyttää salamaa. Mä oon ottanut tämän postauksen sisäkuvat joskus alkuvuodesta 2015, joten pahoittelen niiden huonoa laatua. Täytyy yrittää päästä museoon uudelleen taas piakkoin korjaamaan tilanne.
Säilystyslokeroita on pienille laukuille ja naulakoita löytyy takeille. Valitettavasti sisällä ei saa liikkua lastenvaunuilla vaan ne pitää jättää ravintolan lähettyvillä olevaan merkittyyn paikkaan.
Museo on avoinna 10-17 päivittäin syys-toukokuun ajan. Keskiviikkoisin on pidennetty aukioloaika 20 asti.
Kesäkuukausina eli kesä, heinä ja elokuun museo on auki 8.30-18.

Kuinka kohteeseen Vasamuseet pääsee?

Vasamuseetiin pääsee helposti julkisilla. Museo sijaitsee Djurgårdenissa lähellä Junibackenia.

Jos olet liikkeellä autolla, museon osoite on Galärvarvsvägen 14, Tukholma. Parkkipaikkoja on kuitenkin rajattu määrä. Edessä on invaparkkimahdollisuus.

Jos lähdet liikkeelle T-Centralenista eli keskusasemalta, hyppää raitiovaunuun numero 7, jonka päätepysäkkinä lukee Djurgården Waldemarsudde. Noin 10 minuutin matkan päässä on pysäkki nimeltä Nordiska museet/Vasamuseet. Pysäkki on aika lähellä museota ja siitä on hyvät opastukset museolle. 

Jos tulet Silja Linen terminaalista asemalta Gärdet, mene metron punaisella linjalla 13 suuntaan Norsborg ja jää pois noin minuutin kuluttua pysäkillä Karlaplan. Tästä on periaatteessa myös helppo kävellä, koska tie asemalta vie aikalailla suoraan tuonne Djurgårdeniin, mutta bussillakin pääset, kun hyppäät bussiin numero 67 suuntaan Blockhusudden ja jäät pois pysäkillä Nordiska museet/Vasamuseet. Voit myös mennä halutessasi Gärdetin asemalta keskusasemalle ja sieltä hypätä siihen raitiovaunuun numero 7. 

Bussi ja raitiovaunu jättävät Nordiska Museetin eteen ja Vasamuseet sijaitsee tämän takana.

Vasamuseet on helppo tunnistaa isoista mastoista, jotka näkyvät jo kauas.

 

Paljonko sisääpääsy kohteessa Vasamuseet maksaa?

Lokakuu-huhtikuu: aikuisilta sisäänpääsy maksaa 170SEK eli noin 17€. Toukokuu-syyskuu: 190SEK eli noin 19€. 
18-vuotiaat ja alle pääsevät museoon ilmaiseksi. 
Opaskoirat ovat sallittuja, jos mukana on todistus tämän todistamiseksi. Museo ei ota vastaan käteistä rahaa.

Me ollaan tykätty koko perhe ihmetellä laivaa ja sieltä nostettuja esineitä. Tämä museo ei ole kovin suuri ja sen yhteydessä on pieni museokauppa, joten tässä museossa kerkeää hyvin käydä myös risteilyltä.

Onko vasamuseet tai tarina sen taustalla sulle tuttu?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MINUA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

ABBA The Museum Tukholmassa

Tukholman Historiska Museet

Kuinka Tukholman Mall of Scandinaviaan pääsee?