Hae
Colour Outside the Lines

Helsingin rautatieaseman Olivia -ravintola lasten kanssa

Oltiin huhtikuussa Helsingissä 7-vuotiaan kanssa jo aikuisen esikoisen luona kylässä ja visiitti sattui sopivasti just ennen mun synttäreitä. Synttäreiden kunniaksi päätettiin mennä syömään ravintolaan. Testattiin Helsingin rautatieaseman Olivia -ravintola lasten kanssa, koska olin käynyt siellä aiemmin vain Janin kanssa kerran syömässä lounasta.

Meidät otettiin iloisesti vastaan vaikka meillä ei ollut pöytävarausta ja saatiin koko aterian ajan todella hyvää palvelua. Tämä oli ihanaa, koska 7-vuotias ei ole kovin paljon käynyt ravintoloissa vielä syömässä ja hän on hieman liikkuvaista sorttia. Annoin hänen katsoa puhelinta syömisen ajan ihan vaan siksi, että me (ja ympärillä olijat) saatiin syödä rauhassa ja hän myös malttoi keskittyä ruokaansa hieman paremmin.

7-vuotias tilasi juomaksi omenamehun ja esikoinen tilasi Gin Tonic All’Ibiscon, joka sisälsi malfy rosa giniä, tonicia, hibiscusta ja sitruunaa.

Mä tilasin ensin vaan vettä, mutta kun muiden juomat tuli, niin mulle iski annoskateus ja tilasin vielä itselleni Virgin Bella Olivian, joka oli siis mocktail. Siinä oli karpalomehua, passionhedelmää ja limeä.

Kaikki juomat oli oikein hyviä ja tykättiin kovasti. Mietittiinkin esikoisen kanssa, että tuolla olisi hauska käydä joskus vaikka vaan drinkeillä ja antipastoilla kaksin.

Lapset ei olleet ennen syöneet Oliviassa, joten hetki mietittiin mitä syödään. Onneksi tarjoilija kävi mielellään välillä palvelemassa muita asiakkaita ja palasi meidän luokse sitten hakemaan tilausta, kun oltiin valmiita.

Esikoinen tilasi Pasta di manzo-nimisen pastan, jossa oli tagliatellea, entrecôteta, sieniä, laktoositonta kermaa ja
gorgonzolaa.

Hän rakastui pastaan ihan totaalisesti. Enkä yhtään ihmettele.

Itse nimittäin tilasin samaa pastaa kuin viime kerralla eli Penne al pollo ubriaco-annoksen. Tässä annoksessa oli penneä, kanaa, pekonia, tomaattia, basilikaa, chiliä ja laktoositonta kermaa.

Annokseen sai vaihdettua gluteenittoman pastan ja Oliviassa käytetään Rummon gluteenitonta pastaa, joka on myös viljatonta eli mun vatsalle sopivaa. Tää pasta on taivaallista ja voisin vaikka elää tällaisilla annoksilla loppuikäni.

7-vuotias halusi pizzaa, kun taisi tarjoilijan sellaista jollekin kantavan. Tarkistettiin pohjankin olevan viljaton (koska lapsella on vilja-allergia eikä hänelle käy vehnä, kaura, ohra tai ruis edes gluteenittomana) ja koska näin oli, tilasi hän Pizza al prosciutto cotton eli kinkkupizzan.

Hieman häntä harmitti ensin ananaksen puute, mutta eihän se italialaiseen pizzaan oikeasti kuulukaan. Harmitus hävisi kuitenkin pian, kun pizza kannettiin pöytään ja lapsi rakastui päätä pahkaa tuohon pizzan päällä olevaan kinkkuun.

Pizzasta jäi osa syömättä ja tarjoilija toi meille pyynnöstä rasian, jolla saatiin loppupizza mukaan.

Kuittia en nyt enää tähän hätään löytänyt, mutta muistaakseni maksettiin ruoasta noin 85 euroa. Ihan kohtuuhintainen ruoka, tosin lounasaikaan samat pastat olisi olleet huomattavasti edullisempia. Eli jos oot lounasaikaan liikkeellä, niin suosittelen menemään syömään pastaa silloin!

Helsingin rautatieaseman Olivia -ravintola lasten kanssa oli niin positiivinen kokemus, että mennään kyllä aivan varmasti uudelleenkin.

Ihanaa päivää just sulle❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Lounaalla Helsingin rautatieaseman Olivia -ravintolassa

Blocco Kuopio

Benoit -pariisilaista asiakaspalvelua parhaimmillaan

Inarin Aanaar

Silja Serenaden Summer Centerin avajaiset

*pr-tilaisuus Silja Line

Päästiin lasten kanssa viime viikonloppuna tutustumaan Silja Serenaden kesäleikkipaikkaan Summer Centeriin, kun oli Summer Centerin avajaiset. Viime kerrasta laivalla on jo melkein vuosi aikaa ja olikin ihanaa päästä taas aistimaan sitä ihanaa risteilytunnelmaa, vaikkakin vain hetkeksi. 

Meidän lapset on kyselleet jo monta kuukautta milloin mentäisiin seuraavan kerran laivalle ja heille oli kiva yllätys, kun käytiin siellä nyt vähän aikaa leikkimässä. Ehkä syksyllä päästään taas keinumaan laineille. 

 

Ihan ekana laivalle päästyämme käytiin moikkaamassa Harri Hyljettä. Tosin meidän 7-vuotias meni seinän taakse piiloon ja odotti siellä kunnes tultiin pois Harrin luota. Jostain syystä 7-vuotiasta on aina hirvittänyt maskotit, kai ne on niin isoja ja hän niin pieni, mutta joka kerta ollaan kuitenkin päästy hieman lähemmäksi kuin edellisellä kerralla. 

Nähtiin laivalla kesällä nähtävä tanssiesitys, tallinnalaisen Dance Factoryn Cosmic Paradise. Esitys oli upea ja mietittiin meidän 19-vuotiaan kanssa, että aika monta erilaista tanssia pitää muistaa ulkoa ja ylipäätään opetella tuota varten. 

7- ja 12-vuotiaat katsoivat haltioituneina koko esityksen loppuun mukisematta kertaakaan milloin se loppuu ja se on aika ihmeellistä meidän kahdelta ikiliikkujalta. 

Tanssiesityksen jälkeen päästiin Grande Buffet-ravintolaan syömään lounasta. Kesäksi Grande Buffettiin on katettu kesäinen piknik-pöytä, jonka antimia mekin maisteltiin. 

Ekaa kertaa ikinä laivan buffetista saa muuten hodareita! Ne löytyi lasten pöydästä ja ainakin meidän 12-vuotias tykkäsi niistä kovasti. 

Mun omat lempparit oli coleslaw, mansikkasalaatti ja bbq-lihapullat, jotka oli gluteenittomia (tämä iso plussa!). Grande Buffettiin oli tullut myös tosi hyvät, uudet merkinnät mikä sisältää mitäkin allergeeneja, joita itse moniallergisena arvostan. Ehkä me pitkästä aikaa syödään buffetissa seuraavalla risteilyllä, kun lapsetkin uskaltaa jo paremmin maistella kaikkea. 

Buffetin paras osa lasten mielestä oli kyllä ehdottomasti herkkupöytä, joka notkui mitä ihanampia herkkuja. Gluteenittomia keksejä oli erikseen sivummalla meille (ja iltabuffetissahan kaikki tarjonta on huomattavasti runsaampaa). 

Paras osa jälkkäristä oli kaikkien kolmen lapsen mielestä kyllä ehdottomasti jäätelökone! Jäätelöannoksen kun sai itse tehdä ja kaikki kolme söivätkin jäätelöä kaksi annosta. 

Yksi sotki jäätelön sekaan murskattua dominoa, yksi vuorasi sen nallekarkeilla ja yksi söi jäätelönsä pelkällä kinuskikastikkeella. 

Lounaan jälkeen koitti jännittävä hetki, kun päästiin leikkimään Summer Centeriin. Summer Center avautui kaikille vasta seuraavana päivänä, joten päästiin testaamaan sitä ensimmäisinä. 

Summer Center löytyy laivan kuudennelta kannelta, Starlight-yökerhon alta. Sieltä löytyy paljon tekemistä ihan kaiken ikäisille lapsille. Pienille taaperoille oli oma, erillinen alueensa, etteivät he jää isompien lasten jalkoihin. 

Summer Centerin sisääntulosta saa ostettua kahvia ja jäätelöä. Sisääntulon yhteydessä oli myös paljon istumatilaa ja pöytätilaa oli myös tuolla leikkitilan puolella. 

Summer Centerissä saisi kulumaan risteilyllä aikaa vaikka kuinka paljon. Meidän lasten suosikit oli erilaiset pelit, kuten ilmakiekko ja nopeuspeli. Myös pingis ja pomppulinna oli nuorimman suosikkeja ja luulen, että risteilyllä niidenn parissa vietettäisiin aikaa todella paljon. 

Tämä on ihan mahtava lisä kesäaikana, kun lapsia on laivoilla paljon. Laivan perinteinen Silja Land-leikkipaikka on auki myös, joten lapset ehkä jakaantuu nyt tasaisemmin molemmille leikkipaikoille. 

Nyt muuten näytti olevan menossa matka-ale, koodilla SUVI24 saa alennusta risteilyistä 27.6 asti (matkustusaika 31.8 asti). 

Eli jos kesäristeily on ollut suunnitelmissa, niin nyt kannattaa käydä nappaamassa se alella! 

Meillä oli hutjan hauskaa käydä tutustumassa kesän uutuuksiin laivalla ja risteilykuume vaan nousi entisestään meillä kaikilla. Kiitos Silja Line kutsusta ja nähdään pian risteilyllä!

Ootko sä menossa risteilylle tänä kesänä? 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Silja Symphonyn ja Silja Serenaden Sunflower Oasis spa-osasto

Siljan friendSHIP-ranneke takaa hauskuuden risteilyllä

selfierace Silja Symphonylla 10-vuotiaan kanssa