Hae
Colour Outside the Lines

Valamo Menu Bomban talolla

*Ruokailu saatu osana aiempaa pr-matkaa. 

Olin pr-matkalla Bomballa muutama vuosi sitten ja päästiin syömään Valamo Menu Bomban talolla. Tämä oli ehkä yksi tunnelmallisimpia ja maukkaimpia aterioita, joita oon koskaan ravintolassa syönyt.

Syötiin illallinen pitkässä pöydässä, jossa meille kerrottiin sekä Bomban talon historiasta että Valamon juomien valmistuksesta.

Kuultiin muun muassa, että karjalainen kulttuuri linkittyy ortodoksisuuteen. Valamon luostari on perustettu Laatokalle 1100-luvun alussa, mutta sotien jälkeen luostari on pitänyt evakuoida ja uusi koti luostarille löytyi Heinävedellä. Bomban rakennuksista voi aistia karjalaisen ja ortodoksisen kultturiin.

Käytiin lasten kanssa juhannuksena syömässä Bomban talolla eri menut ja siellä olisi ollut tarjolla myös tämä sama Valamo Menu edelleen.

Menuun kuului jonkin verran kalaa ja äyriäisiä, jotka oli mun annoksissa vaihdettu muihin ainesosiin. Tämä ei kuitenkaan haitannut makuelämystä tai viinien sopivuutta annoksiin yhtään, koska kaikki oli keittiön puolesta mietitty todella tarkkaan. Minulla oli näiden lisäksi myös gluteeniton menu.

Pahoittelen, että postauksen kuvat on valottuneet kaikki eri tavalla ja osassa valo on tosi huono. Oltiin tuolla hämärässä ja tunnelmallisessa tilassa eikä mun silloisessa puhelimessa ollut mitenkään erityisen hyvä kamera. En myöskään aluksi älynnyt käyttää salamaa.

Pöytä oli katettu kauniisti meitä varten ja kuulimme paikallisen kuoron laulua aluksi. He lauloivat karjalaista perinnelaulua, joka oli viihdyttävää.

Tässä on ensin kuva jonkun muun annoksesta, jossa oli rapua. Minun annoksessani sen tilalla oli sientä. Tämä oli ihan taivaallista. Maa-artisokka ja sieni olivat täydellinen pari ja niiden kanssa tarjottu kuohuviini, Valamon Kerubi, oli ihana kaveri näille.

Valamon Kerubi on puolikuiva kuohuviini. Se on keskihapokas, herukkainen, karviaismainen ja ryhdikäs. 

Maa-artisokkaa & Rapua – maa-artisokkasipsi, rapukreemiä ja jättikatkarapua / äyriäisten tilalla sientä

Juomana Valamon Kerubi

Seuraavana menun osana oli tarjolla muille kuhaa ja minulle sitrusgraavattua porkkanaa. Oli muuten mureinta porkkanaa, jota olen koskaan maistanut. Tämä oli niin hyvää, että aika ajoin aina haaveilen tästä annoksesta.

Juomana meillä oli Valamon Valo, joka on valkoisista viinimarjoista ja maukkaista karviaisista valmistettu hennon kellertävä ja kuiva marjaviini. Se on maultaan raikas, marjaisa ja sopivasti hapokas. Tuoksussa on aromikkuutta ja hedelmäisyyttä.

Sokerisuolattua kuhaa – Valamon Black Tea -ginillä marinoitua fenkolia & wasabimajoneesia

Juomana Valamon Valo

Kolmantena ruokalajina kaikilla oli sama annos, koska se sopi suoraan minullekin. Liha oli niin mureaa ja nuo perunat oli yksi parhaista asioista, joita söin Bomballa tuolla reissulla.

Juomana oli Valamon Vaeltaja, puolimakea marjapunaviini. Mustaviinimarjoista, mansikoista ja vadelmista valmistettu syvänpunainen viini on maultaan täyteläinen ja sopivasti hapokas. Tuoksu huumaa kesäisellä marjaisuudellaan. Itse en normaalisti välitä punaviinistä, mutta tämä oli ihanan kevyttä ja pidin tästä kovasti.

Bomban Tournedos – naudan sisäfileetä & ilmakuivattua kinkkua, paahdettua porkkanaa, perunagratiinia ja tummaa aurakastiketta

Juomana Valamon Vaeltaja

Jälkiruoka tuotiin kahdessa erässä, joista ensimmäisenä tuotiin sitruunajuustokakkua. Tätä oli lautasella ihan järkyttävän kokoinen annos (ja taidettiinkin olla ekat, jotka tätä testasivat eli annoskoko on saattanut testien jälkeen muuttua).

Toiseksi jälkiruoaksi tuotiin vielä lajitelma juustoja ja erilaisia hilloja. Olen huomannut, että tykkään juustolautasesta ravintolaillallisessa, tosin itse yleensä tilaan sen alkuruoaksi.

Molempien kanssa tarjottiin Valamon Magei -jälkiruokaviiniä. Makea, keskihapokas, herukkainen, lakkamarjainen, tasapainoinen

Sitruunajuustokakkua – luostariviskitoffeeta ja hyytelöityä sitruunamelissaa

Lajitelma suomalaisia juustoja: Mustaleimaa ja tomaatti-vaniljahilloa, Aurajuustoa ja lakritsaa, Leppäsavu Polar ja lakkahilloa

Juomana Valamon Magei

Bomban ravintoloiden menut ovat aina ensiluokkaisia ja laadukkaita eikä Valamo Menu Bomban talolla tuottanut pettymystä.

Valamo Menun voi tilata Bomban talon illallisella ja sen hinta on 88,50€/ruokailija.

Oletko sä syönyt Bomban talolla?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Bomban talon menut lasten kanssa

Bistro Ohto lasten kanssa

Buolu Cafe & Ristorante lasten kanssa

Finnair Lounge Helsinki-Vantaan lentokentällä

Vietettiin Janin kanssa pitkä viikonloppu Pariisissa viime vuoden toukokuussa ja koska kuljettiin Helsinkiin Kuopiosta junalla ja meillä oli lennon lähtöön useampi tunti aikaa, päätettiin testata Finnair Lounge Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Loungeen pääsee tarpeeksi korkealla tasolla olevat Finnair Plus-asiakkaat ilmaiseksi, mutta meillä ei ole tarpeeksi korkea taso, joten ostettii sisäänpääsy Loungeen.

Ostettiin Loungeen pääsy samalla kun lentoliputkin ja koska Janilla on Finnair Plus-jäsenyyden alin taso, maksettiin sisäänpääsystä Loungeen 30€/henkilö eli yhteensä 60€ meistä kahdesta. Pääteltiin, että halutaan kuitenkin syödä lentokentällä odotellessa jotain ja ruoka maksaa vähintään sen 60€ meiltä kahdelta, joten miksi ei maksettaisi sitä tuonne ja syötäisi buffetissa, joka Loungesta löytyy. Ajateltiin siellä myös olevan vähemmän ihmisiä kuin lähtöportilla.

Meillä oli Loungeen mennessä hieman ongelmia päästä sisälle, koska jostain syystä meidän lentolippuihin ei ollut päivittynyt, että ollaan maksettu tuo sisäänpääsymaksu vaikka raha oli kuitenkin meiltä veloitettu. Onneksi ongelma selvisi pian ja päästiin sisälle.

Finnair Loungessa oli tarjolla buffet, josta sai valita ruokaa mielensä mukaan. Etukäteen oli todella vaikeaa saada selville onko tarjolla myös gluteenitonta ruokaa enkä saanut vastausta myöskään Finnairin chatista sitä kysyessäni, joten menin vähän riskillä tuonne buffetiin. Ajattelin, että vähintään salaattia voin varmastikin syödä.

Finnairin sivuilla buffetista sanotaan näin:

  • Aamiaisbuffet joka aamu klo 10.30 asti.
  • Keitto- ja salaattibuffet lämpimällä pääruoalla (keitosta ja pääruoasta toinen on kasvisateria ja toinen sisältää lihaa tai kalaa) ja jälkiruoka klo 10.30 jälkeen klo 23.30 asti.
  • Menumme vaihtuu joka toinen viikko, jotta saat vaihtelua, jos matkustat kanssamme usein.
  • Valikoima viinejä, kuohuviiniä, olutta, lonkeroa ja alkoholittomia virvoitusjuomia on saatavilla koko päivän ajan.

Meidän ollessa paikalla iltapäivästä oli tarjolla jo keitto- ja salaattibuffet lämpimällä pääruoalla. Tarjolla oli aika tulista tex mex-keittoa sekä lasagnettea. Keitto oli gluteenitonta, mutta lasagnette ei. Mullahan on siis myös kala-allergia eli tuo pääruoka mulla ehkä aika usein jäisi syömättä.

Gluteenitonta leipää sain keittiöstä pyytämällä ja minun yllätykseksi sieltä tuotiin minulle bagel, joka oli oikein hyvää.

Paikalla oli todella paljon ihmisiä, joten en viitsinyt ottaa tiloista kuvia. Loungessa oli suihkut ja wc-tilat, jos loungea käyttäisi pitkän lennon jälkeen tai esimerkiksi välilaskulla.

Lisäksi oli paljon paikkoja tehdä töitä, joten uskon tämän olevan tosi suosittu työmatkalaisten keskuudessa. Meidän lasten kanssa en ehkä tähän loungeen menisi, koska en oikein näe, että itse osaisin heidän kanssa täällä rentoutua, mutta Janin kanssa matkaillessa tullaan varmasti hyödyntämään tätä uudelleenkin. Lapsilta sisäänpääsy olisi maksanut 15€.

Tämä oli oikein positiivinen kokemus ja varmasti hyödynnetään Finnair Loungea tulevillakin matkoilla, jos joskus ollaan lentokentällä pidempi aika odottelemassa lentoa.

TULETHAN SEURAAMAAN MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Benoit -pariisilaista asiakaspalvelua parhaimmillaan

Aamiainen Pariisissa – Au Chien Qui Fume

Mitä pakkasin mukaan Pariisiin viideksi päiväksi?