Nimeni on Susanna ja kävin eilen Kuopion kaupunginteatterissa katsomassa näytelmän Nimeni on Susanna.

Tämä oli oikeasti hauska sattuma ja hieman naurahdin, kun luin näytelmän nimen. Näytelmän ensi-ilta oli eilen ja olipa kiva käydä taas teatterissa pitkästä aikaa.

Mistä nimeni on susanna kertoo?

Kuopion kaupunginteatterin sivuilla näytelmää kuvaillaan näin:

”Nimeni on Susanna” on lempeä draama neljän eri-ikäisen naisen välisestä vankasta ystävyydestä. Se antaa arvon pitkille ja suvaitsevaisille ystävyyssuhteille, muttei kaunistele niiden mutkikkaita ja ärsyttäviä ulottuvuuksia.

Jos ystävyys ei koskaan maistu kirpeältä tai happamalta, eihän se elämää olisikaan. 55-vuotias hauska, fiksu ja menestynyt toimittaja Susanna sairastuu Alzheimeriin.

Tanskalaisnäytelmä kysyy, mitä toisen eteen on lopulta valmis tekemään. Mihin ystävyksien keskinäisen lojaliteetin pitäisi venyä, mihin se saa venyä.

Merenranta on oleellinen osa tapahtumien maisemaa. Näytelmä sijoittuu sekä nykyaikaan että naisten yhteiseen menneisyyteen, saman meren mainingit taustalla.

Inhimillinen haavoittuvuus koskettaa, vaikka tilanteissa voi nähdä paljonkin koomisia sävyjä. Kaiken keskiössä on kuitenkin naisten välinen kiintymys ja luottamus.

Esityksestä huokuu armollisuutta, lämpöä ja mustien virtojen yli kantavaa kepeyttä. Kotimatkalla on helppo hengittää ja hyväksyä elämän arvaamattomuus.

Tekee mieli kilauttaa vanhoille, kiireisiin kadonneille ystäville: Hei eikö olisi kiva tavata ja päivittää elämäämme?

Kuva: Kuopion Kaupunginteatteri

Mitä itse pidin näytelmästä?

Näytelmä oli viihdyttävä ja piti otteessaan koko parituntisen. Näytelmän teemat koskettivat, välillä vähän naurattivat ja välillä melkeinpä itkettivät.

Naisten välinen ystävyys tuli hienosti esille ja näyttelijät selvästi itsekin liikuttuivat vuorosanoistaan välillä. Susannaa näyttelevän Riina Björkbackan roolisuoritus oli aivan upea ja välillä tuntui kuin hän oikeasti olisi sairastanut alzheimeria.

Näyttämön lavasteet oli muuten myös kekseliäät ja upeat. Ei voi kuin ihastella teatterissa työskentelevien ihmisten kädenjälkeä.

Kuva: Kuopion Kaupunginteatteri

Olipa muuten oikeasti kivaa käydä taas teatterissa. Yhdeksännellä luokalla meillä oli (ehkä jopa ensimmäisinä ysiluokkalaisina Kuopiossa) K9-kortit, joilla me päästiin eri kulttuuritapahtumiin, kuten museoihin ja teatteriin. Kävimme silloin ystäväni kanssa melkein joka viikko teatterissa ja saatoimme nähdä jotkut näytelmät kymmenisen kertaa.

Teatteriin astuessa muistot tulvivat aina mieleen ja palaan mielessäni niihin hyviin aikoihin.

Teatterissa on niin oma tunnelmansa ja koska olin paikalla yksin, keskityin näytelmään ihan täysillä ilman häiriötekijöitä. Teen nykyään harvoin asioita ihan täysin yksin ja huomasin kyllä nauttivani yksinkin olemisesta. Täytyy varmaan ottaa tämä tavaksi.

Ennen esitystä ja väliajalla tosin törmäsin sattumalta sometuttuun, jonka kanssa oli hauska vaihtaa nopeasti kuulumiset vaikka ei tunnetukaan entuudestaan muuten kuin Instagramin kautta. Hauska miten juttu luisti silti.

Tykkäätkö sinä käydä teatterissa? 

Esitysajat ja liput näet täältä.

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

LUE MYÖS: 

Prinsessa Pikkiriikki -näytelmä, joka valloitti meidän sydämet

Käytiin Vivian kanssa tänään katsomassa Prinsessa Pikkiriikki Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä.

Näytelmän ikäsuositus oli kolme vuotta ja tämä olikin meidän 5-vuotiaan eka kerta ikinä teatterissa. Teatteriin menemistä oli jännitettyä jo monta viikkoa ja tänään se päivä vihdoin koitti. Jätettiin auto parkkiin vähän matkan päähän teatterilta (kannattaa muuten varata aikaa parkkipaikan etsintään tai käyttää esimerkiksi Kuntolaakson yhteydessä olevaa parkkihallia) ja käveltiin teatterille kirpsakassa yhden asteen säässä. Alkoi olla jo niin kylmä, että meillä molemmilla oli nenät jäässä.

Teatterissa oli molemmissa saleissa meneillään näytökset yhtä aikaa iltapäivällä, mutta isomman näyttämön esitys oli alkanut jo ennen Prinsessa Pikkiriikkiä ja se purki onneksi ruuhkaa aulasta. Emme oikein ennen näytöstä ehtineet kummemmin tutustua teatteriin, kun olimme etsineet parkkipaikkaa sen verran pitkään, mutta ihasteltiin hetki isoa taideteosta Maria-näyttämön vieressä.

Näyttämöön johtavien ovien vieressä oli saatavilla korokkeita lapsille ja me otettiin sellainen mukaan, mutta huomattiin pian, ettei Vivia olisi sellaista edes tarvinnut. Laitettiin se sitten penkin alle ja palautettiin paikalleen väliajalla.

Jos et vielä tiedä kuka Prinsessa Pikkiriikki on, niin minäpä kerron sinulle.

Prinsessa Pikkiriikki asuu äitinsä ja isänsä kanssa Kuninkaantie viidessätoista ja hänen elämänsä on ihanaa. Hän rakastaa kauniita ja röyhelöisiä prinsessamekkoja ja vihaa kakanruskeita toppakypäriä sekä kurahousuja. Pikkiriikillä on lemmikkikoira Makkara, joka ei ole mikä tahansa koira vaan ihan oikea puhuva taikakoira (jota aikuiset ei kyllä ymmärrä). Makkara tekee välillä taikavääkylöitä, joiden avulla Pikkiriikki ja Makkara pääsevät mitä hienompiin seikkailuihin.

Näytelmä koostui neljästä Prinsessa Pikkiriikin kirjoista tutuista tarinoista ja koska Vivia on kuunnellut kirjat lukemattomia kertoja, muisti hän mitä seuraavaksi tapahtuu. Se ei kuitenkaan yhtään vähentänyt sitä taikaa, jonka teatterilava ja näyttelijät loivat tarinoiden ympärille.

Esityksen kesto oli noin tunti neljäkymmentä minuuttia väliaikoineen ja se oli ehkä jopa hieman pitkä ekaksi kerraksi, koska paikallaan istuminen oli lapselle vähän vaikeaa. Toisaalta asiaa ehkä vaikeutti se, että meidän paikat oli heti toisessa rivissä ja lapsi ei ymmärtänyt, ettei näyttelijät vilkuta tai vastaa hänen huuteluihinsa lavalta. Ensi kerralla otamme siis paikat hieman ylempää.

Toisaalta ne heti toisen rivin paikat oli ihan mahtavat, koska siitä näki tosi hyvin lavalle ja pystyi oikeasti erottamaan kaikki pienetkin yksityiskohdat.

Väliajalle olisi voinut ennakkoon tilata tarjoilut, mutta me emme olleet tehneet sitä ja kävimmekin ostamassa pillimehun sekä tikkarin teatterin kahviosta, jossa jono ei onneksi ollut kovin pitkä.

Lavastus oli hauskasti tehty, koska suurin osa lavasteista oli paksua pahvia. Aivan kuin Prinsessa Pikkiriikki olisi siis kuvitellut ne (tai askarrellut itse). Puvustus oli myös tosi hauskasti toteutettu ja koska näytelmässä oli vain neljä näyttelijää, esitti kolme näyttelijöistä useampaa roolia ja välillä vaihtoi asujakin yleisön nähden, joka ei yhtään edes haitannut vaikka ensimmäisellä kerralla se oli vähän hassua.

Haluan muuten nuo Pikkiriikin pinkit haalarit! Ne oli supersöpöt ja Pikkiriikin näyttelijä taisi olla suunnilleen minun pituinen.

Minusta oli ihanaa viedä lapsi teatteriin. Kun olin ysiluokalla, meillä oli käytössä kulttuurikortit, joilla pääsi teatteriin, jos sinne jäi ylimääräisiä lippuja (joskus päästiin myös portaille istumaan). Käytiin mun parhaan ystävän kanssa melkein joka viikko teatterissa niillä korteilla ja muistettiin osa näytelmistä jo ulkoa.

Mun esikoisen ollessa nuorempi, käytiin usein hänen päiväkotiryhmänsä kanssa teatterissa. Ilmoittauduin aina sinne mukaan vapaaehtoisena vanhempana. Nyt ei olla vallitsevan tilanteen takia uskallettu pitkään aikaan käydä teatterissa ja se on vähän harmittanut. Onneksi tänään korjattiin se huutava vääryys.

Vivian mielestä parasta näytelmässä oli kimaltavat taikavääkylät, mahtavat tarinat ja se, kun näyttelijät välillä kysyivät yleisöltä jotain.

Hannele Lampelan *Prinsessa Pikkiriikki oli tuotu oikein hienosti eloon ja Kuopion kaupunginteatteri oli ensimmäinen teatteri, jossa niin tehtiin. Voin suositella lämpimästi näytelmää kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Vieressäni istui erillään perheestään keski-ikäinen mies, joka nauroi monessa kohtaa ääneen ja kovasti, että kyllä ne jutut kävi aikuisillekin hyvin.

Näytös oli loppuunmyyty ja olipa taas ihanaa olla ihmisten keskellä. En edes muistanut miten erilaiselta tuntui istua täydessä teatterissa ilman turvavälejä.

Vinkkinä muuten, että Kuopion kaupunginteatterissa narikasta ei veloiteta mitään eli takit kannattaa jättää ehdottomasti narikkaan. Meillä Vivia halusi laittaa hienon mekon, koska pääsi vihdoin teatteriin.

Prinsessa Pikkiriikki-näytelmästä voit lukea enemmän Kuopion kaupunginteatterin sivuilta ja lippuja saa ostettua Lippu.fi-sivustolta. Näytelmää esitetään 11.joulukuuta saakka.

Onko Prinsessa Pikkiriikki sinulle tuttu?

LUE MYÖS: 

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikki

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

https://www.instagram.com/p/CVYUqneAmxM/?utm_source=ig_web_copy_link