Hae
Colour Outside the Lines

Vauvan kanssa valmistujaisissa – 3+1 vinkkiä

J:n sisko eli Nipsun kummitäti valmistui tarjoilijaksi viime viikolla ja lauantaina juhlimmekin hänen valmistujaisiaan Joensuussa. Ihana oli pitkästä aikaa päästä juhliin koko perheen voimin. Olemme aina ottaneet lapset mukaan juhliin, jos kutsu on osoitettu koko perheelle. 
Alle päätin listata muutaman vinkin miten vauvan (tai vähän isomman lapsen) kanssa kevään ja kesän juhlista selviää kunnialla.

1. OTA VAUVALLE MUKAAN OMAT EVÄÄT

Korvikkeet tai pumpatut maidot jokainen varmasti muistaa pakata mukaan, mutta juhlissa isompi vauva voi nauttia muutakin. Sormiruokailu onnistuu myös juhlissa, kun pakkaa hoitolaukkuun mukaan ruokalapun sekä naksuja tai muuta sormiruokailuun sopivaa. Myös kosteuspyyhkeet kannattaa muistaa, jolloin vauvan saa ruokailun jälkeen putsattua.
+vinkki: Pakkaa hoitolaukkuun muutama kertakäyttöinen hoitoalusta. Helpottaa huomattavasti vaipanvaihtoa uusissa ja jännittävissä paikoissa, joissa ei yllättäen olekaan lastenhoitohuonetta. 

2. PAKKAA MUKAAN MUUTAMA OMA LELU

Meillä on vauvan hoitolaukussa yleensä aina mukana muutama lelu, jolla vauvan saa hetken pysymään tyytyväisenä. Juhliin tai muihin tilaisuuksiin, joissa lasten täytyy käyttäytyä parhaalla mahdollisella tavalla, pakkaan yleensä 5-vuotiaallekin mukaan muutaman lelun, joilla vältetään tylsät hetket tai saadaan lapsi hetkeksi rauhoittumaan paikalleen. Parhaiten meillä toimii yleensä ihan uudet lelut, mutta en nyt joka juhliin ala uusia leluja lapsille ostamaan. Seurakuntatalolla, jossa valmistujaiset olivat, oli onneksi lasten leikkipaikka, jossa oli 5-vuotiaalle ihan uusia ja erilaisia leluja kuin kotona. Joka paikassa ei kuitenkaan leikkipaikkaa ole.
+vinkki: Esiteini pakkasi mukaan kirjan ja vältti tylsistymisen uppoutumalla siihen.

3. MUISTA KÄYTÖSTAVAT

Jos vauva itkee kesken puheiden tai hääseremonian, kävele vauvan kanssa tilasta ulos. Sama koskee kiukuttelevia lapsia. Mikään ei ole muiden vieraiden mielestä ärsyttävämpää kuin kaiken muun puheen yli kuuluva vauvan itku. Rauhoittele lapsi ja palaa juhlatilaan tämän jälkeen rauhallisen lapsen kanssa.
+vinkki: Jos olet menossa kesähäihin, jätä lapset mummille tai kummille hoitoon vihkimisen ajaksi ja pyydä hoitajaa tuomaan lapset vasta hääjuhlaan.  

+1. NAUTI!

Jos et rentoudu, et myöskään nauti juhlista. Nauti juhlista, tarjoiluista ja seurasta. Myöhemmin et enää muista kiukuttelevia lapsia tai vauvan puklua mekollasi, mutta ihanat juhlamuistot seuraavat sinua loppuelämäsi.
+vinkki: Ota paljon kuvia. Lasten kanssa on kiva muistella kesän juhlia jälkikäteen katselemalla juhlissa otettuja kuvia. 

Osallistutko sinä tänä kesänä kesäjuhliin?

Ensimmäinen äitienpäivä kolmen lapsen äitinä

Meillä on ollut aivan ihana äitienpäivän viikonloppu. Ollaan tehty vaikka mitä sekä kahdestaan J:n kanssa että yhdessä lasten kanssa.
Me aloitettiin äitienpäivän vietto jo perjantaina, kun B:n kerhossa oli äitienpäivän hakukahvit. Kerholaiset olivat leiponeet muffinseja, joita sitten nautimme yhdessä kahvin ja mehun kera. Lauloimme myös muutaman laulun yhdessä. Kerhoon sai ottaa mukaan oman äidin ja mummon tai muun sukulaisen. Me olimme melkein koko porukalla kerhossa, vain koulussa ollut Lissu puuttui. B:lle olikin hyvin tärkeää, että tulen kerholle ja minusta oli ihana, että hän minut sinne halusi.
Lauantaina vietimme J:n kanssa treffi-iltaa. Veimme lapset mummilaan hoitoon ja menimme yhdessä syömään. Kävimme testaamassa Kuopion uudistetun Amarillon tarjonnan. Siitä enemmän ensi viikolla. Ravintola oli muuten ihan tupaten täynnä, kun ravintolan isolla ruudulla näytettiin ensin jääkiekkoa ja sitten formuloiden aika-ajot. Meidänkin pöydästä oli suora näkyvyys ruudulle. Ehkä siis seuraavalla kerralla menemme romanttisesti syömään jonnekin muualle. Ravintolassa oli myös paljon perheitä syömässä. Suunnittelimmekin jo, että ehkä ensi äitienpäivänä voisi käydä lasten kanssa ravintolassa.
Ravintolan jälkeen menimme katsomaan Sami Hedbergin ja Niko Kivelän Wings of Comedy-esitystä. En ollut koskaan ennen käynyt katsomassa stand upia livenä ja olimme jo monesti miettineet J:n kanssa menevämme, joten sain liput esitykseen J:ltä jo jouluna. Hän ei ollut edes tajunnut esityksen sattuvan juuri äitienpäivä viikonlopulle.
Esitys oli aivan huippu ja nauroimme monesti vedet silmissä. Illalla koski aikalailla poskiin kaikesta siitä nauramisesta. Esitys oli kiertueen toiseksi viimeinen ja Hedberg taisi olla jo hieman väsynyt, kun hän vaikutti hieman poissaolevalta välillä. Esitys kuitenkin ylitti odotukset ja varmasti menemme uudelleenkin joskus. Oli myös kiva käydä tuulettumassa ilman lapsia. Kiitos siis mummi ja ukki lastenhoitoavusta.
Tänä aamuna sain aamiaisen sänkyyn ja lasten ihania lahjoja. Lissu oli askarrellut ihanan kortin, jossa oli joutsenen kuva ja kortin sisällä luki:

Kiitos kun olet maailman parhain äiti <3 Kiitos kun pidät minusta huolta <3

Ihana <3 Olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että Lissu jää aivan ulkopuoliseksi, koska pienemmät lapset vievät niin paljon aikaani. Lissu on kuitenkin jo teini-iässä eikä enää vaadi huomiotani samalla tavalla vaikka sitä olisikin vailla. Yritän viettää aikaa hänen kanssaan myös kahdestaan, mutta tällä hetkellä olen niin kiinni eroahdistuksesta kärsivässä vauvassa, että välillä se on vaikeaa.
B oli askarrellut Ikean leikkipaikalla taulun ja he olivat isin kanssa sitä piilotelleet jo muutaman viikon. Hienosti osasi B pitää salaisuuden, koska yleensä hän paljastaa kaikki lahjat vähintäänkin puolivahingossa. Kerhossa he olivat myös askarrelleet äitienpäiväjuttuja ja kuten aiempinakin vuosina, B halusi ne antaa minulle. Sain kutistemuovista tehdyn avaimenperän, johon B oli itse kirjoittanut ÄITI ja kortin, johon oli liimattu äitienpäiväruno. B esitteli askartelujaan ylpeänä ja hän oli syystäkin ylpeä. Kaikki lahjat olivat aivan ihania.
Makoilimme sängyssä vielä pitkään koko perhe ja suunnittelimme kesän huvipuistomatkaa. Katselimme kuvia ja videoita. Jossain vaiheessa Nipsukin heräsi höpöttelemään. Ihanaa miten meillä on aamuisin aina aurinkoinen vauva.
Kävimme iltapäivällä myös Lissun kuoron äitienpäiväkonsertissa. Mukana olivat myös vanhempani sekä isovanhempani. Lissu lauloi soolon, joka hieman taisi jännittää, mutta joka meni tosi hienosti. Konsertin jälkeen kävimme vielä isovanhempieni luona kahvilla. Illalla lapset olivat aivan poikki ja äiti saikin rauhassa katsoa tv:stä tulleen Pretty Womanin. Se on vaan niin ihana.
Meillä oli siis aivan ihana äitienpäivä. Ensi vuonna Nipsukin ehkä jo askartelee äidille jotain.

 Miten teillä vietettiin äitienpäivää?