Muille se on vaan viikonloppu, meillä menee koko loppuviikko
Huh mikä loppuviikko!
Perjantaina oli koulussa kolmikantakeskustelu ja nyt oon jo melkein valmis merkonomi!
Tosi huono asukuva siitä mitä oli siellä keskustelussa päällä.
Perjantai-iltana käytiin myös mummolassa letuilla (nam!) ja sit mentiin kattoo Cheekiä Ilonaan. Se oli tupaten täynnä porukkaa, mut onneks näin aika hyvin silti.
Olis pitäny pysyä kaukana absintista, koska hyi yök mikä olo oikeesti tuli. Ensinnäkään sen jälkeen en pystyny enää kunnolla puhuu, koska oli nii paha olo ja toisekseen sammuin samantien ku pääsin kotiin ja sänkyyn. No aamulla oli oikeesti ihan järkyttävä olo.
En kyl tainnu olla ainut, jolla oli olot aamulla (terkkuja vaan tytöt!). Olin humalassa vielä joskus puoli viiden aikaan päivällä.
Illalla käytiin uimassa ja pikkuhiljaa se olokin helpotti onneks. Ruoka tosin alko maistua vasta sunnuntain puolella.
Sunnuntaiaamu alotettiin lätkällä.
Jää oli kuulemma ihan huono, mut kivaa meillä oli silti. Lissulla varsinkin, kun ei koskaan ennen oltu lätkää pelattu. Täytyy käydä uudelleen niin ei taito unohdu.
Olin luvannu Lissulle puhelimen synttärilahjaks ja ostettiinkin sit Samsung Galaxy Trend Plus vaikka olin vannonnut, etten kosketusnäyttöä sille osta. Mut se oli kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista paras, joten myönnyin sit.
Lissu halus pitää lasten kutsut keilahallilla, joten mentiin sit Bowl Dineriin. Oli kyl tosi kivaa eikä siihen tietenkään mitenkään vaikuttanu, et voitin tokan kierroksen. Tuntu lapsillakin olevan kivaa.
Tänään pitäis sit ostaa bussikortti, koska auto menee korjaamolle ehkä ensi viikolla eikä oo tietoo millon sen saa sieltä pois.
-S
All you need is love
Kaasoilin eilen serkun häissä. Olihan ne ihanat häät ja miksei olisi olleet, kun niitä niin isolla työllä oli järkkäilty.
Minun ihana kaveri oli meitä kaasoja ja morsianta meikkaamassa. Oltiin kyllä sit laitettuna. Ei ihan näin paljoo tuu normaalisti meikattua. En kyllä varmaan osaiskaan meikata itteeni näin voimakkaasti.
Käytiin kaikki kolme myös kampaajalla. Tykkäsin tosi paljo omista kiharoistani. Ne kyllä päivän aikana vähä lössähti.
Viriteltiin sinne sit vielä tollanen kukkalaite, ku oli vahingossa tilattu ylimääränen.
Huomaa myös lössähtäneet kiharat…
Vieraskirjaa varten oli photobooth tyylillä polaroid-kamera ja rekvisiittaa. Kaikilla tuntu olevan kivaa kuvia ottaessa. Vieraskirjastaki tuli aika hauska.
Otettiin illan aikana vielä sisaruskuva. Mähän olen tän katraan vanhin. Tässä kuvassa olin jo luopunut korkokengistä ja olin ballerinat jalassa. Vähän on tuota pituusgeeniä enemmän suotu veljilleni.
-S


0










