Hae
Colour Outside the Lines
Kaupallinen yhteistyö

Julisteilla on helppo tuoda ilmettä hääkoristeluun

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Mä oon kerännyt monta vuotta meidän häitä varten koristeita ja taulut on iso osa meidän koristelua. Julisteilla onkin helppo tuoda uutta ilmetty koristeluun.

Oon yrittänyt valita sellaiset julisteet ja kehykset, jotka sopivat meille vielä häidenkin jälkeen. Hääkuvien kanssa niistä voi sitten tehdä kollaasin seinälle. 

Meidän häiden teemahan on Disneyn Pieni merenneito, joten hääkoristeet saa olla vähän övereitä. Koristeluun käytetään paljon helmiä, kynttelikköjä, kultaisia yksityiskohtia ja simpukoita. 

Siksi julisteitakin on helppo valita Desenion valikoimasta teemaan sopiviksi. Siellä on vaikka kuinka paljon ihania meri- ja ranta-aiheisia julisteita, joista valita ja olenkin valinnut niistä sellaisia, jotka miellyttävät eniten silmää. 

Muutamia julisteita olen tilannut myös sopivaan häiden baariin ja jotkut niistä saattavat mennä myös lavasteiksi kuvauspaikalle. Meille kun on tulossa valokuvaaja ja hänelle on ohjeistettu, että vieraistakin otettaisiin jonkinlaiset potretit, joissa voi vaikka vähän hullutella. 

Meidän hääpaikalla ei saa mitään laittaa tietenkään seinälle, joten aion laittaa taulut seinää vasten kuten näissä kuvissa ja asetella niide lähelle muita koristeita. Meidän hääpaikalla on ihanat, syvät ikkunalaudat. Ikkunoihin olen suunnitellut ostavani itse pitsiverhot, koska siellä on tosi rumat verhot ja ikkunalaudoille aion laittaa kehykset ikkunaa vasten nojaamaan, joten ne näkyvät sitten kivasti sieltä verhojen läpi. Ikkunalaudalle voi sitten laittaa muitakin koristeita kehysten kaveriksi. 

Mun koristevarasto alkaa olla jo aika täysi ja ehkä muiden mielestä koristeita on ehkä jo ihan liikaa. Julisteilla on vaan niin helppo sisustaa kotonakin häiden jälkeen, että aion hankkia vielä muutamia lisää. Ostoslistalla on ainakin muutamia julisteita lasten leikkipaikalle, joka me meinataan rakentaa meidän hääpaikan esiintymislavalle. Meille kun ei tule bändiä niin lava on muuten ihan turha ja tällä tavalla saadaan muut tilat hyötykäytettyä muuhun juhlimiseen, kun lasten leikkipaikka on siellä lavalla. Haluan kuitenkin koristella myös leikkipaikan, koska lapsetkin on häävieraita ja siksi sinne on tulossa lelujen lisäksi ainakin tauluja ja varmasti myös simpukoita. 

Leikkipaikka vielä hakee hieman muotoaan, koska en ole vielä sitä suunnitellut loppuun. 

Toivon myös, että saamme pienemmillä julisteilla ja valokuvilla tuotua häihin sitä persoonallista otetta, joka hääkoristelussa on parasta. Haluan laittaa kehyksiä myös buffetpöytään, jolloin koristelusta tulee yhtenäisempi. 

Meidän häihin on vielä melkein vuosi aikaa enkä millään jaksaisi odottaa niin kauan. Onneksi ajan voi kuitenkin käyttää hyödyksi suunnittelemalla hääkoristelua. Meillä on vielä tekemättä tosi paljon vaikka pääpiirteittäin ollaankin melkein kaikki suunniteltu. 

Mutta siitä enemmän seuraavassa hääpostauksessa. 

Koodilla XHaakoristeet saatte -10% Desenion valikoimasta. Etu ei koske handpicked- tai personoituja julisteita ja on voimassa 4.9.2021 asti. 

Voiko sun mielestä julisteilla koristella hääpaikkaa? 

 

LUE MYÖS: 

MIKSI SUUNNITTELEN HÄITÄ PIENI MERENNEITO-TEEMALLA? 

HÄÄPAIKKA VARATTU, HÄÄSUUNNITTELU VOI ALKAA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Mistä meidän hääbudjetti koostuu?

Me rakennettiin Janin kanssa viime viikonloppuna hääbudjetti.

Meillä ei aiemmin ole sellaista ollut vaan on ostettu aina koristeita, kun ollaan niitä käytettynä löydetty. Nyt Jani kuitenkin rakensi excel-taulukon, johon saamme merkattua mitä millekin asialle on budjetoitu, mitä on jo maksettu ja mitä on vielä maksamatta.

Rakensin budjettitaulukolle myös tulostettavan pohjan. Laitan sen tämän postauksen loppuun, joten sen voi sieltä halutessaan tallentaa ja tulostaa itselleen, jos haluaa käyttää paperista versiota.

Mistä meidän hääbudjetti koostuu?

Avaan alle meidän suunnittelun hääbudjetin kokonaan summineen, joten siitä on helppo ottaa mallia tai vähän suuntaa miten itse alkaa budjettia rakentaa.  Meidän vieraslistalla on vajaa kuusikymmentä henkeä lapset mukaan luettuna, joten meille ei ole tulossa kovin isot häät. Me teemme myös paljon itse, että rahaa säästyy.

Hääpaikka 550€ -maksettu varausmaksu 100€ ja kuljetukset 100€

Me varattiin hääpaikaksi seuraintalo Kuopion liepeiltä. Sinne on jonkin matkaa eli autolla on pakko mennä paikalle. Vihkiminen pidetään jossain lähellä, paikka on vielä mietinnässä. Vihkimisestä ei kuitenkaan tarvitse maksaa mitään, koska meidän molemmat paikkavaihtoehdot ovat ilmaisia. Jos pappi tulisi muualle, pitäisi hänelle maksaa ilmeisesti jonkinlainen kulukorvaus ainakin matkojen osalta. Meidän hääseurueen kuljetukseen eli luultavimmin taksiin olemme budjetoineet 100€.

Seuraintalon varaus maksoi koko viikonlopulle 550€. Saamme avaimet käteen perjantaina heti aamulla ja ne pitää palauttaa sunnuntaina iltapäivällä. Tämä antaa meille siis hyvin aikaa sekä koristella että siivota. Varasimme paikan jo viime kesänä, että saimme sen varmasti haluamaamme ajankohtaan ja maksoimme varauksesta 100€ suuruisen varausmaksun. Hääpaikasta on siis maksamatta vielä 450€.

 

dokumentaarinen valokuvaus 10h 1600€, maksettu varausmaksu 150€

Mulle oli tosi tärkeää, että sain hääkuvaajan koko päiväksi paikalle. Kuvien kautta on kuitenkin ihanaa fiilistellä häitä vielä vuosiakin myöhemmin ja näin kuvia tulee varmasti kaikista paikalla olleista vieraista.

Halusin myös meille tutun valokuvaajan, jolla ollaan käyty jo vuosia. Hän on kulkenut mukana perheemme matkalla pitkään ja tulee nyt ikuistamaan meille tärkeän hetken. Varasin valokuvauksen heti, kun hääpaikka oli varattu.

Valokuvauspakettiin kuuluu koko päivän dokumentaarinen kuvaus sekä hääpotretit miljöössä. Mä maksan mielelläni tällaisesta, koska se on mulle tärkeää. Jania kyllä vähän hirvitti tuo hinta, koska varasin tän aikalailla konsultoimatta häntä ensin.

Kuvaajaksi meille tulee ihana Salla Bella Photolta.

Kuva: Unsplash

Sormus 500 €

Mä teetän mun sormuksen vanhoista perintökoruista ja vein ekalla suunnittelukäynnillä ison kasan vanhoja koruja sinne sulatettavaksi. Koska mulla oli käypää materiaalia niin paljon, saadaan sormus tehtyä kokonaan niistä ja paljon jää ylikin.

Arvio työn hinnalle oli 500€ ja mulle kerrottiin, että osan siitä voi maksaa myymällä romukultaa heille. Budjetoimme suoraan tuon 500€ sormukseen, koska emme tiedä vielä paljonko sormuksen teettäminen loppupeleissä maksaa. Tästä ei ole maksettu vielä mitään, koska sormuksen teettäminen on niin alkuvaiheessa.

Janille ei tule varmaan ollenkaan uutta sormusta, koska budjetti ei sitä ehkä tällä hetkellä salli. Katsotaan sitä sitten lähempänä, kun tiedetään mitä mun sormus tulee maksamaan.

Häävaatetus koko perheelle yhteensä 1050€

Mä aion yrittää löytää pukuni käytettynä ja sitten muokata sitä tarpeen tullen ompelijalla. Yksi puku mulla onkin jo kiikarissa, mutta katsotaan onko se hyvä.

Mun pukuun on budjetoitu 200€ ja kenkiin 50€. Mä en oo kovinkaan vaativa pukuni suhteen enkä halua upottaa siihen tuhansia euroja rahaa, joten uskon tuon budjetin riittävän oikein hyvin. Kengiksi olen suunnitellut ostavani ballerinat, joita voin käyttää myöhemminkin. Nuorempana haaveilin korkokengistä, mutta nyt olen realisti ja tiedostan, etten jaksa ne jalassa koko päivää.

Janin pukuun budjetoitiin 500€ eli huomattavasti enemmän kuin minulle. Miesten puvut on kalliita ja me päätettiin, että Jani ostaa sellaisen puvun, jota voi hyvin käyttää sitten myöhemminkin, kun tulee juhlia. Miesten puku kun on vähän monikäyttösempi kuin naisten hääpuku. Ja koska halutaan sellainen, jota voi hyvin käyttää myöhemmin, halutaan maksaa laadusta. Kengät Janilla on omasta takaa.

Lasten vaatteet ja kengät 300€. Budjetoitiin lapsille sata euroa per nenä. En välttämättä tarvitse lapsille mitään kovin ihmeellistä tai yhteensopivaa päälle vaan haluan, että heillä on vaatteet, joissa he viihtyvät. Olen kyllä myös miettinyt mahdollisuutta, että Janin äiti ompelisi jotain. Ensisijaisesti yritän kuitenkin (ainakin kahdelle pienemmälle) löytää vaatteet käytettynä ja ostaa sitten kengät uutena.

Kuva: Unsplash

Ruoka 1000€

Tiedän, meillä on suunnattoman pieni ruokabudjetti. Kilpailutin aika monta Kuopiossa ja Kuopion lähellä olevaa catering-yritystä. Tarjoukset vaihteli 3000-6500 euron välillä ja tulimme siihen tulokseen, että teemme mahdollisimman paljon itse.

Jos rahaa olisi enemmän, ottaisin mielelläni catering-yrityksen hoitamaan kaiken, mutta kun rahatilanne on mikä on, niin tällä mennään.

Olemme vielä vähän kahden vaiheilla, että mitä tarjoamme häissä ruoaksi. Ehdotuksia otetaan siis vastaan!

juomat 0€

Mun vanhemmat on luvanneet maksaa meidän häiden juomat, joten niistä ei tarvitse onneksi huolehtia. Tottakai pitää keksiä mitä he ostavat, mutta budjettiin sitä ei tarvitse sisällyttää.

tarjoilijat 100€

Me ollaan suunniteltu esikoisen kavereita tarjoilijoiksi ja budjetoitiin heille palkaksi yhteensä 100€. Tottakai vielä jutellaan näiden henkilöiden kanssa palkasta ja mietitään mitä kautta on järkevin maksaa, että menee kaikki oikein.  Voi olla, että sormuksesta vapautuvaa rahaa liikkuu tähän tarjoilijabudjettiin lisää, kun kaikki selkiintyy.

Kuva: Unsplash

kutsut 192,50€

Laskettiin kutsujen ja postimerkkien hinnaksi yhteensä 192,50€. Jani järkeili kutsukortin hinnaksi 2€ ja postimerkin hinnaksi 1,85€.

Tämä kuitenkin varmaan elää hieman, koska me laskettiin lähettävämme 50 kutsua ja koska suurin osa meidän vieraista on pariskuntia, luulen luvun olevan oikeasti lähempänä 30 kutsukorttia.

paperituotteet 200€

Tämä sisältää menukortit, pöytäkartan, kutsujen mukaan laitettavan kartan ja ohjelmalehtiset.

Tutkimme Granon hinnastoa ja otimme siitä suuntaa budjetille.

Meillä on jo jemmassa puiset pöytänumerot, joten niitä emme tarvitse paperituotteena ja olemme vielä vähän kahden vaiheilla laitammeko pöytiin erikseen nimikylttejä vai tuleeko hääpaikalle vain pöytäkartta.

tienvarsikyltit 100€

Aiomme tehdä tienvarsikyltit itse vanerista. Vanerin lisäksi tarvitsee maalia ja muita tarvikkeita, jotka kuuluvat budjettiin. Tämäkin saattaa olla arvioitu hieman yläkanttiin, mutta meidän mielestä oli parempi arvioida ylä- kuin alakanttiin.

koristeet 200€

Me ollaan ostettu vuosien varrella ihan älyttömät määrät koristeita ja astioita häitä varten jo jemmaan. Näitä ei ole laskettu tähän budjettiin, mutta luulen käyttäneeni niihin reilusti yli 500€.

Meiltä puuttuu enää kattoon laitettava hallaharso, lipputankovalot, led-kynttilöitä ja muuta pientä. Koska näitäkin ostellaan ripotellen tässä seuraavan vuoden aikana, en varmaan pysy kärryillä summassa, joka koristeisiin menee. Niiden kanssa ollaan kuitenkin jo voiton puolella eikä paljoa tarvitse ostaa.

Kuva: Unsplash

kukat 0€

En aio käyttää koristeluun oikeita kukkia vaan lasken kukkabudjetin koristeiden kanssa samaan. Haluan nimittäin käyttää kestokukkia. Olen itse aika allerginen, joten en halua aivastella koko hääpäivääni.

hotelli ennen häitä 155€

Varasin eilen mulle ja mun kolmelle kaasolle mökkimajoituksen häitä edeltävälle yölle. Se maksaa 155€ ja maksetaan paikan päälle. Uskalsin ottaa tämän hotels.comin kautta jo nyt, koska siinä oli ilmainen peruutusoikeus edelliseen iltaan asti eli jos päätetäänkin mennä jonnekin muualle, voin vielä perua tämän.

Mulle oli tärkeää, että saadaan laittautua rauhassa jossain ilman hälinää ja ilman, että lapset koko ajan pyörii jaloissa.

kampaus ja meikki 0€

Mä en budjetoinu kampaukseen ja meikkiin yhtään rahaa ihan vaan siitä syystä, ettei ole varaa. Siis voin ihan suoraan sanoa, että koska häät maksaa jo muutenkin niin paljon, niin jostain on pakko tinkiä.

Yksi mun kaasoista on kyllä luvannut meikata minut, jos en itse siihen jännitykseltäni kykene ja uskon, että saadaan hiuksetkin laitettua itse ihan nätisti.

Kampaaja on muutenkin sellaista luksusta, että en raaski laittaa siihen rahaa yleensä.

Kuva: Unsplash

hotelli hääyöksi 200€

Yritettiin varata hotellihuonetta jo eilen tai edes katsoa hintoja, mutta ei vielä siinä onnistuttu. Ajateltiin kuitenkin, että 200 eurolla me saadaan joku kiva huone. Ei kuitenkaa ehditä siellä kuin pyörähtämään hetki, kun seuraavana päivänä pitää olla jo siivoamassa hääpaikkaa.

Mietittiin kyllä, että pitäisikö sitten ottaa huone myös seuraavaksi yöksi jostain, jos Janin äiti haluaisi vahtia lapsiamme vielä silloin. Lastenhoitajaankin siis menee pyöreät nolla euroa, koska Janin äiti on lupautunut hoitamaan lapsiamme.

hääbudjetti yhteensä 6147,50€, maksettu 250€

Siinä oli meidän hääbudjetti kokonaisuudessaan. Tuntuu, että jotain varmasti unohdettiin, mutta onneksi tuota saa päivitettyä helposti.

Jos pysytään budjetissa niin meidän häät tulee maksamaan noin 7000€ kokonaisuudessaan, kun otetaan huomioon myös aiemmin ostetut koristeet. Mun mielestä se kuulostaa ihan hyvältä summalta.

Tästä puuttuu kaasojen vaatteet, koska on vielä vähän auki mitä heille tulee päälle. Muita kuluja voisi olla myös musiikki. Meille tulee Spotify, jonka premiumista maksetaan muutenkin joka kuukausi eli ei lasketa sitä hääbudjettiin. Hääpaikalla oli hyvät äänentoistolaitteet tätä varten.

Myös

Häämatkalle me ei olla lähdössä heti häiden jälkeen, koska se ei mahdu budjettiin. Mä haaveilin, että oltaisiin päästy häämatkalle heti häiden jälkeen, esimerkiksi pidennetylle viikonlopulle Roomaan, mutta tämän hetkinen koronatilanne, ja varsinkin rahatilanne, estää sen. Tottakai tilanne voi muuttua hyvin radikaalistikin vuodessa, mutta oon jo hyväksynyt sen, että me mennään häämatkalle sitten joskus, kun vietetään ties monennettako hääpäivää.

Tässä alla vielä se lupaamani tulostettavissa oleva hääbudjettipohja.

LINKKI TULOSTETTAVAAN PDF-TIEDOSTOON: HÄÄBUDJETTI 

HÄÄBUDJETTI KUVA

 

 

miltä MEIDÄN hääbudjetti näytti sun silmään?
mitä unohdettiin?

 

LUE MYÖS: 

HÄÄPAIKKA VARATTU, HÄÄSUUNNITTELU VOI ALKAA! 

MIKSI MEILLE TULEE PIENI MERENNEITO-HÄÄT? 

TÄLLAISIA HÄÄKORISTEITA MEILLE TULEE

TEETÄN VIHKISORMUKSEN PERINTÖKORUISTA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA