Hae
Colour Outside the Lines

Pyykkipäivä

En varmasti ole ainut äiti/vanhempi, joka miettii tätä samaa. Mistä ihmeestä tätä pyykkiä oikein riittää? 

Jos pari päivää on pesemättä pyykkiä, pyykkikori on niin kukkuroillaan, ettei kansi mahdu kiinni. Kai se on ihan normaalia, kun meidän taloudessa asuu kaksi aikuista sekä 10- ja 3-vuotiaat lapset. Tuntuu vaan, että kotona ei muuta ehdi tekemäänkään kuin lajittelemaan, pesemään, kuivaustelineelle levittämään, viikkaamaan ja viemään kaappeihin. Ja sitten se rumba alkaa taas alusta! 
Jos olisin rikas, niin kodinhoitaja olis aika jees. 
-S

Melissa 10 vuotta

Minun pieni Lissu täytti sunnuntaina jo 10 vuotta. Ihan hullua miten aika kuluu ja yhtäkkiä minun vauvasta on kasvanut esiteini!
Vastahan se oli näin pieni.

Ihanasti harottaa päiväykset noissa kuvissa. Kuvailin sillon siis digikameralla, jonka päiväys hyppäs aina itekseen minne sattu. Kuvat on siis otettu 2005 ja minä hehkeänä yhdeksäntoista vuotiaana näissä kuvissa. Järkyttäviä vaatteita, mutta noh kelläpä ei vanhoissa kuvissa olisi?


Tykkäsin jo silloin pukea Lissua oman makuni mukaan ja näistä se aika hyvin näkyykin. Tuosta vihreästä Ralph Laurenin mekosta tykkäsin tosi paljon. 

Koska mulla on parhaat vanhemmat ikinä, niin Lissukin pääsi matkustelemaan jo pienestä asti. Tämä heppakuva esimerkiksi on otettu Tanskan Legolandista. Sain niin kamalan yliannostuksen Hello Kittystä Lissun ollessa pieni, että B:lle tai mahdollisille tuleville lapsille en Hello Kittyä osta.

Napapiirillä minun isin mukaan oli meidän sukulainen tuo peikko ja meidän piti Lissun kanssa kuvaan päästä sen kanssa.

Minun pieni kulta se on vaikka se kuinka isoks tai vanhaks kasvais. Aina se pysyy minun omana vauvana.

Iso tyttö se on jo nykyään. Reipas kolmosluokkalainen, joka käy liikuntaluokkaa ja harrastuksiin kuuluu taidekerho, kuoro ja cheer.  Minun geenejä ei kyllä ainakaan ole liikaa, koska Lissu on jo melki minun pituinen ja mullahan on pituutta se huimat 155,5cm.

-S