Elämäni aakkoset 2021
A
Auringonpaiste lumisen talven jälkeen saa sielunkin hymyilemään.
B
C
D
Disneylandista puhutaan Vivian kanssa päivittäin, koska me molemmat haluaisimme sinne lomalle. Harmillisesti siihen ei ole nyt varaa eikä puisto ole koronarajoitusten takia auki kuin vasta kesäkuun puolessa välissä.
E
Elämäntaparemontti on ollut mulla vähän tauolla vaikka Jani onkin jatkanut hyvin sinnikkäästi. Paino ei ole kyllä noussut, mutta ei laskenutkaan.
F
G
Gagnamagniô eli Islannin Euroviisuedustaja oli mielestäni tämän vuoden hauskin ja mukaansavetävin kappale. Tykkäsin siitä niin paljon, että lisäsin sen jopa meidän häiden Spotify-listalle.
H
Häiden suunnittelu on jo kovassa vauhdissa, koska meidän häät on jo ensi vuonna! Elokuu 2022 tulee yllättävän nopeasti.
I
Iloinen asenne on nyt selvästi tullut mun tavaramerkiksi. Ja mulla onkin hyvin positiivinen elämänkatsomus suurimman osan ajasta. Haluan silti pystyä puhumaan myös niistä vaikeista ja ehkä kipeistäkin asioista, joita jokaisen elämässä välillä on.
J
Jani on ottanut hoitaakseen meidän perheen elätyksen ja on ollut tosi kannustava mun työnhaussa. Oon hakenut paikkoja koko kevään enkä ole vielä yhteenkään päässyt. Nyt olen kuitenkin alkanut haaveilla, että tekisin somesta itselleni itse työn ja siinäkin Jani on kannustanut koko ajan. Vaikka rahatilanteemme ei ole niin hyvä kuin se voisi olla, jos kävisin päivätöissä, on hän koko ajan tukenut haavettani.
K
Keto tuli meidän elämään viime syksynä ja Jani onkin hienosti pudottanut sen avulla painoa. Mulla vähän takkuaa, koska tekisi mieli koko ajan syödä jotain.
L
Lapsivapaa. Meillä ei ole lapsivapaata kovin usein, mutta silloin kun ollaan lapsivapaalla, siitä nautitaan täysillä eli nukkumalla mahdollisimman paljon varastoon.
M
N
O
P
q
Quote eli mietelause tai sitaatti. Oon lukenut Pinterestistä ja Instagramista tosi paljon mietelauseita ja sitaatteja viime aikoina. Ne motivoi, saa ajattelemaan ja osuvat yleensä johonkin mitä on ajatellut pitkään.
R
S
Suklaa on edelleen mun heikkous, mutta olen nyt keton myötä oppinut syömään tummaa suklaata ja määrät on huomattavasti pienempiä kuin aiemmin. Normaali maitosuklaa ei enää edes maistu yhtä hyvältä kuin ennen.
T
Tampere on meidän kesäloman ykköskohde tänä vuonna. Meinataan käydä Tampereella pariinkin otteeseen lasten kanssa. Eka mennään Särkänniemeen ja toisella kerralla perhelomalle tutustumaan Tampereelle.
U
Uimahalli on tullut meille tutuksi kevään aikana. Kuopioon avattiin uusi, hieno uimahalli ja ollaankin käyty siellä lasten kanssa ahkerasti.
V
W
WandaVision oli taattua Marvel-laatua ja viihdyttikin meitä monena perjantai-iltana tänä keväänä.
X
Xylitol. Pieninkin on nyt oppinut syömään purkkaa ja ollaankin monesti ostettu Herra Hakkarainen-purukumia.
Y
Yhteishaku. Mun esikoinen haki tämän kevään yhteishaussa lukioon. Vielä pitää odotella vastauksia, mutta hän on ensimmäistä vuosiluokkaa, joille tuli ilmainen toisen asteen koulutus eli jonnekin on pakko päästä. Ilman koulupaikkaa ei voi enää jäädä.
Z
Zadaa ja Zalando. Oon myynyt kevään aikana jonkin verran tavaraa Zadaan kautta. Tuskailin myös keväällä bikinien löytämisen vaikeuden kanssa ja löysinkin ne sitten lopulta Zalandolta.
Å
Åland eli Ahvenanmaa mainostaa tosi näkyvästi itseään nyt sekä somessa että televisiossa ja oon todellakin mainonnan uhri, koska haluaisin nyt matkustaa sinne. Tänä kesänä tuo reissu ei ehkä ole mahdollinen, mutta ehkä ensi kesänä.
Ä
Äitiys on tuntunut tänä vuonna jotenkin paljon helpommalta kuin ennen. En tiedä johtuuko se siitä, että lapset kasvavat vai siitä, että olen vihdoin päästänyt irti kaikista paineista, joita sosiaalinen media tuo mun silmille koko ajan. En enää vertaile omaa äitiyttäni muihin vaan olen vaan sellainen äiti kuin olen.
Ö
Östermalm on yksi Tukholman keskustan kaupunginosista ja kaipuu Tukholmaan on ollut tänä vuonna läsnä enemmän kuin koskaan, koska matkustaminen ei ole ollut mahdollista.
miltä sinun elämäsi aakkoset näyttäisivät?
LUE MYÖS:
TÄLTÄ MINÄ NÄYTÄN JA SE ON OKEI
MILTÄ MEIDÄN HÄÄBUDJETTI NÄYTTÄÄ?
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
Tulosta lapsille kesäbingo
kesäbingo on vinkki tylsyyden poistamiseksi
Miksikö kesäbingo on hyvä idea?
Kesäloma alkaa pian ja me kaikki vanhemmat tiedetään, että muutama päivä loman alkamisen jälkeen lapsilla alkaa tulla tylsää, kun kotona tai pihalla ei muka ole mitään tekemistä. Tai siltä se ainakin lapsista tuntuu. Vaikka koko kouluvuosi odotetaan sitä kesäloman alkamista kuin kuuta nousevaa ja päiviä loman alkuun lasketaan monta viikkoa ennen kesäloman alkamista, iskee se realiteetti pian silmille, että koulussa sentään on koko ajan kavereita ja tekemistä.
Kun on 9-vuotias (tai minkä vaan muun ikäinen lapsi), tuntuu päivät ihan suunnattoman pitkiltä kesälomalla, koska päivissä ei välttämättä ole mitään struktuuria. Tekemistä ei keksi millään vaikka kotona olisi miljoona lelua, kirjaa ja peliä.
Tulosta siis tästä lapsille kesäbingo ja laita heidät ulos tekemään jotain sen ehdottamia juttuja! Katsokaa kuka lapsista saa nopeiten bingon täyteen ja käykää vaikka yhdessä uimassa, kun koko kesäbingo on täynnä. Tai kun yksi rivi tai sarake on kokonaan täytetty.
Tätä on helppo täytellä joko isompien lasten yksin tai pienempien lasten kanssa yhdessä. Ja jos meinaa kesätekemiset loppua kesken, niin ottakaa tästä joku vinkki kesäpäivälle tehtäväksi.
Miksei tätä voisi täyttää lapsenmieliset aikuiset yksinäänkin.
Meidän lapset ainakin kaipaa usein sitä ohjausta toimintaansa, kun ikinä ei muka ole mitään tekemistä eikä aina saa ruutuaikaakaan käyttöönsä. Tällaisen avulla he keksivät itsekin vähän tekemistä eikä aikuisen tarvitse aina olla kertomassa mitä he voisivat tehdä.
9-vuotias voisi täyttää osan tästä jo itse, mutta uimarannalle emme häntä vielä yksin päästäisi. 4,5-vuotiaan kanssa tätä voidaankin täytellä sitten yhdessä, kun tylsyys iskee.
Kesäbingo on helppo tulostaa, kun tallennat kuvan tietokoneellesi ja sen jälkeen tulostat sen.
Tehdäänkö seuraavaksi sadepäivän bingo sisälle?
LUE MYÖS:
Koiramäki vie matkalle lapsuuteen
Kuopion eläinpuisto yllätti meidät positiivisesti
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA