Hae
Colour Outside the Lines

Keinutaan Siljalla

Maaliskuun alussa jätettiin isi kotiin ja lähdettiin tyttöjen kesken reissuun. Matkakohteena oli Tukholma vaikka tärkeämpää matkalla taisi olla se itse risteily, jolla esiintyi Antti Tuisku. Tämä olikin Lissun neljäs risteily, jolla Antti esiintyy. 
Lähdettiinkin matkaan aikaisin aamulla punaisella bussilla nimeltä Onni, josta on tullut meidän vakiomatkakumppani. Se on niin helppo ja edullinen, etten voi muuta kuin suositella. 
Helsinkiin päästyämme kävimme hampurilaisilla ja tyttöjen iloksi kävimme tutustumassa Stockmannilla olevaan Hamley’s-lelukauppaan. Kauppa oli iso ja parasta siellä taisivat olla kaikki mallilelut ja -soittimet, joita pääsi kokeilemaan. 

Päätimme kävellä satamaan, koska matka on lyhyt ja ilma oli kiva. Satamassa huomasimme kaksi joutsenta, jotka olivat aivan rannassa. Kukaan meistä ei varmaan koskaan ollut nähnyt joutsenta yhtä läheltä kuin silloin. Olimme terminaalissa hyvissä ajoin, mutta silti siellä oli aivan kamala ruuhka. Ilmeisesti Anttia halusi moni muukin kovasti päästä näkemään.

Risteilyllä meillä oli mukana minun serkkuni ja serkunpoikani L, jonka mielestä parasta taisi olla tuo promenade näkymä. Ikkunasta ei näkynyt vain Antti Tuiskun esiintymislava vaan myös avautui näkymä laivan peräikkunoihin ja niistä näkyi meri koko ajan. Oli kyllä hyvin valittu hytti! Päädyimme lopulta katsomaan Antin keikan hytin ikkunasta, koska ääni kuului ikkunalle hyvin ja B väsähti jo ennen keikkaa, joten hän meni nukkumaan ennen kuin ehti Anttia lavalla nähdä.  

Laivan leikkihuoneeseen oli isommille lapsille järjestetty fanikylttien askartelua ja Antti Tuisku-visa. Oli laivalla Antti Tuisku-suunnistuskin, josta olisi voinut voittaa liput Peto show-spektaakkeliin.

Tukholmassa kävimme Junibackenissa ja uudessa Disney Storessa. Niistä teen kokonaan oman postauksen lähipäivinä.

Koko reissun kohokohta taisi kuitenkin olla nimmareiden jako. Siitä tykkäsivät molemmat lapset ja nimmareita olikin kiva sitten esitellä kotona isille.

Risteilyn jälkeen olimme onnellisia, mutta väsyneitä. Lissu lähti serkkuni luo viettämään hiihtolomaa ja me B:n kanssa odoteltiin Helsingissä ystäväämme Onni bussia useampi tunti. Käytiin taas katselemassa Hamley’sin tarjontaa ja hampurilaisilla. Tarttui sieltä Helsingistä mukaan Frozen-legginsit ja -pinnitkin. Olisimme halunneet mennä elokuviin, mutta ohjelmistossa ei ollut yhtään alle 7-vuotiaille tarkoitettua elokuvaa juuri silloin. Onneksi meiltä ei ideat tekemisen suhteen loppuneet kesken.

Onko kukaan muu käynyt tänä keväänä keinumassa Siljalla Antin tahtiin? 

Uusi lelurakkaus – Fisher-Price Little People

Täällä on ollut aika hiljaista viime aikoina ja se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen itse ollut aivan hirveässä flunssassa kolme viikkoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että elämä voittaa vaikka edelleen vaivaa aikamoinen yskä. 
Vaikka olen ollut kipeänä, on me ehditty puuhata vaikka vallan mitä. Käytiin Joensuussa häämessuilla, jotka oli aika pettymys eikä niistä sen takia ole edes yhtään kuvaa. Kierrettiin ne noin vartissa ympäri eikä saatu oikein mitään koko messuista irti. Ehkä ensi vuonna voisi käydä katsastamassa sitten Helsingin messuja. Käytiin myös tyttöjen kanssa Tukholman risteilyllä, jolla esiintyi Antti Tuisku. Siitä enemmän huomenna. Käytiin tällä viikolla myös J:n kanssa ottamassa kihlajaiskuvat ja nyt odotellaankin innolla, että päästään niitä näkemään. 
Meillä oli myös viikon asumassa hollantilainen opiskelija, jonka luona olin itse viime joulukuussa. Hollannin reissusta kirjoittelin täällä. Siitäkin viikosta on tulossa jonkinlainen katsaus ensi viikon aikana. Kiirettä on pitänyt ja siksi ehkä hieman on tuo flunssankin parantelu jäänyt. 

B on myös tässä välissä rakastunut Fisher-Pricen Little People leluihin. Löydettiinkin kivasti Kuopion nettikirppikseltä iso satsi tosi hyvällä hinnalla ja ne on olleet nyt ihan ykkösleluja. Ihan mahtavaa huomata miten tuon ikäisen mielikuvitus pääsee valloilleen uusien lelujen avulla!   

Oletteko te välttäneet sitkeän kevätflunssan?