Junibacken
Oltiin jo pitkään suunniteltu, että pitäisi joskus käydä Junibackenissa lasten kanssa, mutta jotenkin se aina siirtyi. Nyt sitten viime laivareissulla käytiin lasten kanssa ja oli kyllä käymisen arvoinen paikka!
Junibackeniin oli helppo mennä. Menimme satamasta tunnelbanalla yhden pysäkinvälin Gärdet-Karlaplan ja nousimme portaat ylös ulkoilmaan. Tunnelbanan sisäänkäynniltä käveltiin vain suoraan eteenpäin kohti horisontissa näkyvää jokea ja ylitettiin silta, jonka jälkeen Junibackeniin olikin jo opastekyltit. Kävelymatkaa oli noin 10 minuuttia ja ilma oli mukavan keväinen. Samalla alueella on myös muita museoita, kuten Vasa-museo, jossa kävimme viime vuonna.
Junibackenin ulkopuolella oli vaunuparkki ja hyvä rivi vaunuja jo meidän mennessä, joten odotimme aikamoista ruuhkaa sisällä. Paikka oli kuitenkin sen verran iso, että sisällä ei ollut yhtään tungosta. Sisäänpääsymaksu oli 159SEK aikuisilta ja 139SEK lapsilta. Alle 2-vuotiaat pääsivät sisään ilmaiseksi. Silja Linen kanta-asiakaskortilla olisi saanut pienen alennuksen, mutta hienosti unohdin koko kortin lippuja ostaessani.
Sisältä löytyi satumaailma, josta lapset tunnistivat muun muassa Katto Kassisen, Viirun ja Pesosen sekä muutaman muun. Osa saduista oli meille hieman outoja, mutta ei se menoa haitannut. Jopa 1,5-vuotiaalle L:lle oli mukavasti tekemistä.
Satujuna oli kiva, koska selostuskielen sai valita itse ja valinnanvaraa oli todella paljon. Me tietenkin valitsimme kieleksi suomen.
Eniten lapset taisi odottaa tuota Peppi Pitkätossun taloa, jonne pääsi sisälle ja jonka katolta lähti alas liukumäki. Se taisi olla kaikkien kolmen suosikki. Ja pitihän se Pikku-Ukon selässäkin käydä istumassa.
Oletteko te koskaan käyneet Junibackenissa ja mitä olette tykänneet?
Hyvää pääsiäistä +arvonta
Meidän pääsiäinen on sujunut aika rauhallisissa merkeissä. Viime sunnuntaina käytiin virpomassa muutamassa paikassa molempien tyttöjen kanssa. Lissu kävi kaverinsa kanssa virpomassa usemman tunnin ja karkkisaalis olikin sen mukainen.
Nyt pääsiäisenä ollaan oltu vain kotona. J:llä oli melkein koko pääsiäinen töitä, joten ei voitu lähteä reissuunkaan. Ollaan vain löhötty, katsottu elokuvia ja nautittu toistemme seurasta.
Ensi talvena voisi yrittää taas päästä minun vanhempieni kanssa Lappiin viettämään pääsiäislomaa. Siellä tulee käytyä aivan liian harvoin ja pääsiäisen aikoihin on vielä kivat laskettelu- ja pulkkamäkikelit.
Pääsiäisen kunniaksi muuten laitetaan arvontaa pystyyn lapsimessujen lipuista. Sain blogiin arvottavaksi kaksi lippua lapsimessuille (arvo 18e). Samalla lipulla pääsee myös modelexpoon, kädentaitomessuille, outletexpoon sekä eläinystäväni-tapahtumaan. Messut on 15-17.huhtikuuta Helsingin messukeskuksessa ja yksi lippu oikeuttaa yhden päivän sisäänpääsyyn messuille.
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla alle mitä odotat messuilta eniten. Yhden arvan saa liittymällä blogini näkyväksi lukijaksi täällä bloggerissa ja toisen arvan saa tykkäämällä blogin Facebook-sivusta. Kerro siis alla monellako arvalla olet mukana. Arvonta suoritetaan 3.4.
PS. Tästä päivästä lähtien kirjoitan blogia pelkästään suomeksi pitääkseni postaustahdin tasaisena. Kääntäminen vie hieman liikaa aikaa tällä hetkellä.


4















