Hae
Colour Outside the Lines

Lapsimessujen lippujen voittajat

Noniin, nyt on liput lapsimessuille arvottu. Otin taas Lissun onnettareksi ja nostamaan nimet hatusta.

Onnellisiksi voittajiksi selviytyivät Sari ja Pampales. Onnea voittajille. Laitoin voittajille sähköpostia. Käykääpäs vastailemassa niin saadaan liput postitettua. 

Nyt sitten vain odottelemaan messuja. Itse odotan niitä jo kovasti, koska olemme J:n kanssa menossa pitkästä aikaa kahdestaan viikonloppulomalle samalla Helsinkiin ja kumpikaan meistä ei ole käynyt lapsimessuilla aiemmin. Itse olen tainnut viimeksi käydä messukeskuksessa yli 10 vuotta sitten. 

Siskokset

Tytöt on alkaneet tosi ihanasti leikkiä yhdessä. Tottakai välillä on kärhämää ihan kuin kaikilla muillakin siskoksilla.
On kuitenkin kiva huomata miten paljon paremmin leikit yhdessä sujuu nyt kuin esimerkiksi puoli vuotta sitten. Tietysti molemmille on tullut ikää lisää, joten osaksi voi johtua siitäkin. 
Yleensä tytöt leikkii erikseen, mutta kuitenkin yhdessä. Molemmilla on omat lelut, joilla he leikkivät, kunnes toinen tulee kyläilemään toisen luona. Ihanaa miten lapset tulevat toimeen keskenään!

Kuinka teillä on lähtenyt uusperhearki pyörimään ja tulevatko lapset toimeen keskenään?