Hae
Colour Outside the Lines

Piparijoulukoristeet

Viimeiset jouluvalmistelut on täydessä vauhdissa ainakin täällä. Tultiin jo minun vanhemmille joulun viettoon. Käytiin vielä äidin kanssa kaupassa ihan viime minuuteilla. Oltiin tosin siellä kaupassa se kaksi tuntia ja aika monta asiakasta sinne vielä jäi. Vähän kävi sääliksi niitä väsyneen näköisiä myyjiä. Muistan kyllä ne jouluruuhkat omiltakin myyjävuosilta.
Tein pipareista joulukuusen koristeita, mutta eihän täällä ollutkaan kuusta. Itse en voi edes oikeaa kuusta sisälle ottaa, koska olen sille liian allerginen, mutta muovinenkaan kuusi ei ollut löytänyt paikkaansa olohuoneesta tänä vuonna. No, onpa ainakin nätin näköisiä pipareita. Ainut, että hassusti tuo sokerikuorrute kadotti väriään jähmettyessään.
Nyt laitetaan kinkku uuniin ja aletaan paketoimaan vielä viimeiset paketit. Huomenna onkin jo jouluaatto!

Onko teillä aatonaattona jo kaikki valmiina

vai meneekö valmistelut yömyöhään?

Jo vuosi kihloissa!

Tämä ei nyt sinänsä liity jouluun, mutta on kuitenkin osa meidän joulua. Viime vuonna suunnilleen tähän aikaan J kosi minua. Kosinnasta voit lukea enemmän täältä. Tänään meillä on siis vuosipäivä. Ei tehty tänään mitään erikoista, vietettiin J:n synttäreitä ja tätä juhlapäivää jo viime viikolla, kun käytiin syömässä ja elokuvissa katsomassa uusin Star Wars. Viime vuonnahan kävimme katsomassa myös Star Warsin ennen kosintaa ja Star Warsin inspiroimana otimme kihlakuvatkin. Star Wars-elokuviahan on tulossa nyt useampana vuonna, joten tuosta Star Wars-elokuvan näytöksessä käynnistä kihlapäivän lähettyvillä on tulossa kiva perinne.
Tänään oli vielä aika kiireetön päivä. Eilen leivoin suolaisia piirakoita ystäville joululahjaksi ja koristelimme Lissun kanssa myös pipareita. Tänään toimitimmekin muutamat lahjat saajilleen. Huomenna menemme Lissun ja Nipsun kanssa vielä viimeisille jouluostoksille ja sitten joulu saa tulla.

Onko teillä kihlapäiväperinteitä? Entä joko joulu saa tulla?