16 viikkoa vanha vauva
Tänään meidän Nipsu täytti 16 viikkoa. Siis melkein jo 4kk on tuon pienen ja ihanan ihmisen elämä kestänyt. Uutta opitaan joka päivä. Nyt on tullut uutena juttuna juttelu. Siis sellainen ihan kunnon juttelu ja jos joku juttelee takaisin, niin juttu vain yltyy. Myös ääneen on alettu nauraa. Se on hassua ja ehkä parasta maailmassa, kun oma lapsi nauraa ääneen.


Vatsalta selälleen Nipsu oppi kääntymään loppiaisena, mutta selältä vatsalleen ei vielä luonnistu. Syli tuntuu edelleen olevan se paras paikka ja vaikeahan se siinä on opetella kääntymään. Pieniä pätkiä kerrallaan yritetään myös oleilla lattialla tai sängyn päällä, että taidot karttuisivat. Vatsalihasvoimia Nipsulta ainakin löytyy, kun sylissä hän punnertaa itsensä väkisin aina istuma-asentoon. Istuminen ei vaan ihan luonnistu vielä, kun tasapaino ei pysy.


Ensi viikolla voi neuvolan mukaan alkaa maistella ihan pienillä annoksilla jo soseita. Teinkin jo bataattisosetta valmiiksi pakastimeen odottamaan. Aloitellaan hyvin varovasti varmastikin ehkä ensi tai sitä seuraavalla viikolla.
Hampaita ei vielä näy, mutta Nipsu kuolaa aivan älyttömästi ja nyrkit ovat suussa jatkuvasti. Sylissä hän saattaa alkaa järsiä sylissä pitäjän peukaloa. Purulelut eivät vielä kelpaa. Tai varmaan kelpaisivat, mutta kordinaatiokyky on vielä vähän hukassa eikä purulelu pysy käsissä niin kauan että se menisi suuhun. Jotenkin Nipsu ehkä innostuu liikaa siitä lelusta, kun sen suuhunsa saa ja päästää siitä irti, jolloin leikki loppuu lyhyeen.


Pituutta ja painoa on tullut sen verran lisää, että kohta varmaan pitää vaihtaa jo koosta 62 kokoon 68. Ehkä siihen menee vielä muutama viikko, mutta hurjaa vauhtia täällä nyt kasvetaan. Neuvola on vasta helmikuun alussa, jolloin saadaan ne oikeat mitat tietää. Silloin myös saadaan kuulla mitä lääkäri on mieltä kasvusta ja pitääkö käydä kasvukontrolleissa.
Millaisia taitoja muilta 16 viikkoisilta löytyy?

Käytettyjä lastenvaatteita netistä
Kaupallinen yhteistyö: Pikkune.fi
Suurin osa meidän lasten vaatekaapin sisällöstä on hankittu käytettynä. Hyvin harvoin ostetaan mitään uutena normaalihinnalla. Jos tytöt saavat uusia vaatteita niin yleensä ne on ostettu alennusmyynnistä.
Ennen vauva-arkea yksi minun rakkaimpia harrastuksiani olikin kierrellä kirppareita. Kävin niillä yleensä pari kertaa viikossa ja tartutin innostukseni myös lapsiin, jotka lähtivätkin mielelläni mukaan. Nykyään kirpparille lähtemiseen on kuitenkin huomattavasti korkeampi kynnys. Ei se lähteminen ehkä niinkään ole se ongelma vaan se kiertely ja tavaroihin keskittyminen. Aikamoista keskittymiskykyä nimittäin vaatii, että kirppareiden tavarapaljoudesta löydät ne helmet.
Onhan Facebookissa tietysti vaikka kuinka monta kirppisryhmää, joista aika moneen kuulunkin, mutta niissäkin on se huono puoli, että melkein jokainen tuote tulee eri ihmisiltä, joten ostokset tulevat eri paketeissa. Joudut myös maksamaan ne kaikki erikseen ja kaikkiin tulee erilliset postimaksut.

Muumi-body saatu Pikkune.fi
Tähän pulmaan onkin tullut mahtava ratkaisu! Pikkune on verkkokauppa, joka myy käytettyjä lastenvaatteita ja leluja todella edullisesti. Verkkokauppa tuo helpotuksen kiireisen vauva-arjen keskelle, kun vauvan vaatteet haluaa ostaa käytettynä ja olla varma, että ne ovat hyvässä kunnossa. Verkkokaupasta löytyy vauvojen ja pienten lasten vaatteita, valmiita asukokonaisuuksia, leluja sekä uutuutena suosittuja imetyskoruja.
Verkkokaupan takana on äiti, joka haluaa ostaa lapsilleen vaatteita käytettynä, koska se on paljon ekologisempaa. Hän haluaa tarjota myös pienemmillä paikkakunnilla asuville tämän saman mahdollisuuden, joka hänellä itsellään on pääkaupunkiseudulla.

Yöpaita saatu Pikkune.fi
Verkkokaupalla on myös Facebook-sivut sekä Instagram-tili. Itse ainakin tykkään seurata kauppoja molemmissa, koska usein niiden kautta kaupat saattavat julkaista arvontoja tai alekoodeja, jotka toimivat verkkokaupassa.

Yöpaita saatu Pikkune.fi
Tästä tuli ainakin meidän uusi shoppailupaikka, kun jotain on etsinnässä.


0