Minä en ole aamuihminen. En ole koskaan ollut enkä varmaan koskaan tule olemaan. Kuuden aamut töissä on aina olleet tuskaa ja olenkin yleensä sopinut työnantajien kanssa tekeväni enemmän iltavuoroa. Kärsin aamupahoinvoinnista vaikken olekaan raskaana, jos en saa nukkua kahdeksaan aamulla. Fyysinen pahoinvointi on niin rankkaa aamuisin, että muutaman kerran olen töissä käynyt aamulla oksentamassa.

Lapsethan ovat tunnetusti aamuvirkkuja. Näin ei kuitenkaan ollut esikoiseni kohdalla. Hän olisi kukkunut pitkälle yöhön ja nukkunut puoleen päivään. Nyt teini-iän kynnyksellä esikoisen nukkumisajat tuntuvat lähentelevän samaa kuin koliikkivauvana, jolloin nukkumaan mentiin aamuneljältä ja yöunilta herättiin iltapäivällä. Kuopuksella tuntui olevan samat suunnitelmat nukkumisen suhteen vauvana. Nukkumaan mentiin aamuviideltä ja vauva nukkui iltapäivälle asti. Nyt rytmi on kuitenkin kääntynyt jollain lailla parempaan suuntaan.

Keskimmäinen heräsi pienempänä kuuden aikaan aamulla eikä ole koskaan suostunut enää aamuisin uudelleen nukahtamaan. Ei edes kainaloon. Tämä teki pahaa silloin, kun J:llä oli aamuvuoro ja oli minun vahtivuoroni. Ne aamut vietimmekin sohvalla katsoen lastenohjelmia (lue:äiti nukkuen). Nykyään olemme onneksi saaneet aamu-uniin muutaman tunnin lisää.

Aamut eivät edelleenkään ole minulle helppoja vaikka nousemme vasta kahdeksan jälkeen. Usein jäämmekin vauvan kanssa sänkyyn halimaan, kun isompi menee omaan huoneeseensa touhuamaan. Lapset ovat täynnä energiaa noustessaan ja varsinkin Nipsu on kuin aurinko heti herättyään.

Ehkä aamut hieman helpottuvat, kun Nipsu joskus hamassa tulevaisuudessa alkaa nukkua täysiä öitä. Yöheräämiset eivät erityisesti paranna unen laatua.

En kuitenkaan usko koskaan tottuvani aikaisiin aamuihin. En juo kahvia, joten edes se iso kupillinen (tai pannullinen) kahvia ei tuo aamuihini sitä toivottua starttia. Ehkei kaikkia vaan ole tehty aamuihmisiksi.

Raskaana ollessani suunnittelin käyttäväni äitiys- ja vanhempainvapaat käymällä lasten kanssa avoimissa kerhoissa ja retkillä. Haaveilin leppoisista päiväunihetkistä ja hitaista aamuista vauvan vierellä. Yksi suurista suunnitelmista oli myös vauvan soseisen teko alusta loppuun itse.

Perheeseemmehän kuuluu myös kaksi isompaa lasta, joten en nyt ihan ruusunpunaisten lasien läpi haavekuviani katsellut. 12-vuotias on päivät koulussa (paitsi näin kesällä) ja 5-vuotias kotona. Odotin, ettei hitaat aamut vauvan kanssa ihan joka aamu onnistu tai ettemme ihan aina perhekerhoon kerkeä.

Rankka vauva-arki iski kuitenkin vasten kasvoja. Olemme käyneet vauvakerhossa kerran. Vauva ei nuku päiväunia. Tai vaikka nukkuisi, ei isompi lapsi enää niitä suostu nukkumaan. Soseita olen tehnyt kahdesti.

Ja kyllä, on okei syöttää vauvalle niitä kaupan soseita. Niistä ollaan montaa mieltä ja jaksetaan vääntää monellakin facebook-palstalla. Itse olen sitä mieltä, että koska asumme Suomessa, jossa tutkitaan kaikkea ja ollaan tarkkoina kuin porkkanat kaikkien säännösten kanssa, ei kaupasta voi ostaa vauvalle huonoa purkkiruokaa. Meidän kaikki lapset ovat syöneet vauvana kaupan soseita ja ihan hyvin ovat kasvaneet. 12 vuodessa on kerenneet suosituksetkin muuttua monta kertaa.