Walt Disney Studios, Pariisi
![]() |

![]() |
Me ei ehditty kiertää läheskään kaikkia laitteita tai kohteita mitä tuolla puistossa oli, koska oltiin vietetty koko edellinen päivä Disneylandin puolella. Se olikin meille ehkä se tärkeämpi puisto ja siksi haluan päästä vielä puistoihin joskus uudelleen. Me oltiin puistoissa yhteensä kaksi yötä eli yksi kokonainen ja kaksi puolikasta päivää, joka ei (varsinkaan heinäkuun ruuhkassa) riittänyt alkuunkaan, joten seuraavalla kerralla haluan olla paikalla vähintään kolme yötä.
Mentiin Lissun kanssa ensimmäisenä Aladdinin lentäviin mattoihin, joissa oli Henki huutelemassa englanniksi (ja ranskaksi) kaikenlaisia komentoja kuin leffan ohjaajana. Lissu-parka ei ymmärtänyt puoliakaan siitä mitä Henki huuteli ja minä yritin nauruni välistä hänelle niitä suomentaa. Laite oli hauska ja varmasti aika samanlainen toiminnaltaan kuin Dumbo, johon me ei jaksettu jonottaa (jonot olivat koko ajan 2-3h).
Mun veli ja Heidi menivät tällä välin Tower of Terroriin, joka näkyy tuolla Hengen takana alemmassa kuvassa. Lissu oli siihen liian lyhyt, joten me ei siksikään sinne lähdetty mukaan. Se oli kuulemma huikea ja todellakin hehkutuksen arvoinen.

![]() |
Käytiin Lissun kanssa vielä Crush’s Coaster-laitteessa, jossa istuttiin pyörivän vaunun kyydissä ja kuljettiin ”meren” läpi. Laite imitoi kilpikonnan selässä matkaamista kuten Nemoa etsimässä-elokuvassa tapahtuu.
Jonotettiin tähän laitteeseen tunti ja tämän takia meillä jäi aika moni muu laite käymättä. Se oli kuitenkin sen arvoista, koska tämä laite oli ihan huikea!
![]() |
Walt Disney Studios-puistossa olisi ollut niin paljon lisää nähtävää, että ihan harmitti kun meillä jäi vaikka mitä näkemättä. Jospa vielä joku päivä päästäisiin sinne uudelleen!
Oletko sä käynyt Walt Disney Studios -puistossa?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA REISSUJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Disneyland Pariisi teinin ja eskarilaisen kanssa
Disneyland Pariisin Main Street, U.S.A
Sukella satuun Disneyland Pariisin Fantasylandissa
Disneyland Pariisin Discoveryland, Frontierland ja Adventureland
Disneyland Pariisin Discoveryland, Frontierland ja Adventureland
Discoveryland

![]() |
Orbitron -Machines Volantes![]() |
Frontierland
Frontierland on teemaltaan nimensä mukaan uudisraivaajien maa. Teema on toteutettu upeasti ja tuntuu kuin astuisi 1800-luvun vanhan lännen kaivoskaupunkiin. Alueella sijaitsevat esimerkiksi Big Thunder Mountain-vuoristorata ja Phantom Manor-kummitusjuna. Keskellä aluetta on tekojärvi, jossa kulkee siipiratasalus. Me luulimme alukseen astumisen maksavan erikseen, mutta sehän olisi kuulunut puistolipun hintaan kuten kaikki muutkin puistoissa sijaitsevat elämykset ja laitteet. Hieman ehkä harmittaa näin jälkikäteen, ettei silloin osannut ennen matkaa ottaa selvää mitä kaikkea puistoissa on. Tosin seitsemän vuotta sitten ei ehkä tietoa ollut vielä saatavillakaan niin hyvin blogien ja Youtuben kautta.

Me kävin Big Thunder Mountain-vuoristoradassa toisena iltana iltaparaatin aikaan. Laitteethan eivät mene kiinni ennen puiston sulkemista ja koska suurin osa ihmisistä oli katsomassa paraatia, oli jonot huomattavasti lyhyemmät kuin muihin aikoihin. Tosin taisimme me silti jonottaa reilun puoli tuntia.
Laite oli hyvä ja ei liian raju. Melissa ei ihan päässyt joka laitteeseen pituusrajoitusten takia, mutta tähän hän hyvin pääsi. Tykkäsimme kaikki ja olisimme menneet varmasti uudelleenkin. jos olisimme olleet puistossa pidempään. Veljeni kävi myös ampumassa jotain pulloja alas laitteen jälkeen olleessa kojussa. Se oli muuten yksi ainoista erikseen maksettavista jutuista, joissa käytiin! Maksoi muutaman euron.

Tämän jälkeen me suunnattiin kohti kummitustaloa eli Phantom Manoria. USAssa talon nimi on Haunted Mansion, mutta aikalailla laite on kai samanlainen.
Taloon jonotettiin talon terassilla, josta siirryttiin sisällä olevaan huoneeseen. Huone olikin tosiasiassa hissi, joka liikkui ja siitä siirryttiin oikeaan laitteeseen, jossa istuttiin kärryn kyydissä. Kärry kuljetti läpi kummittelevan kartanon ja Lissu-raukkaa pelotti niin paljon, että hän piti silmiään kiinni yli puolet ajasta. Kun hän lopulta suostui avaamaan ne ja huomasi, ettei tuo laite olisikaan ollut niin paha, oli laite jo melkein lopussa. Hän olisi halunnut laitteeseen heti uudelleen, mutta valitettavasti jonot olivat niin kamalan pitkät, ettei meillä ollut siihen aikaa.
Kummitustalosta tultiin ulos läpi hautausmaan, jossa oli kaikkien sisällä olevien kummitusten haudat ja hautakivet.
Adventureland
Adventurelandiin astuessa paikka on teemoitettu hieman Agrabahin mukaan (kaupungin Aladdinissa). Siellä sijaitsi ravintoloita ja kiva läpikävelytunneli, jossa pääsi hieromaan taikalamppua.
Walt Disney Worldissa, Orlandossa, on puisto nimeltään EPCOT, jossa pääsee matkaamaan maailman joka kolkkaan. Adventurelandissa on ehkä haettu vähän samanlaista tunnelmaa, koska sielläkin pääsee neljään eri paikkaan maailmassa: merille, Agrabahiin, Afrikkaan ja Egyptiin.
Tuolla sijaitsee Pirates of the Caribbean, joka on oikeasti todellakin jonottamisen arvoinen. Lisäksi siellä olisi ollut Indiana Jones: Temple of Peril-vuoristorata, johon Lissu oli kuitenkin liian lyhyt ja päätettiin jättää se muidenkin osalta välistä.




Ei kannata missata kaikkia pieniä yksityiskohtia, joita puisto on pullollaan vaan kulkea silmät auki ja katsella ympärilleen. Jonotusalueetkin on täytetty kaikella mahdollisella, kun vaan osaa katsoa.
Oletko sä käynyt Disneylandissa?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS


0








