Minulla on omakohtainen kokemus koulukiusaamisesta yläasteajoilta. Ehkä heidän mielestään se naljailu ja asioiden sanominen ei tuntunut siltä, mutta minä tiedän miltä koulukiusaaminen minusta tuntui.

Olen ollut aina hyvin ulospäinsuuntautunut. Niin lapsena, teininä kuin aikuisenakin. Minulla on ollut ystäviä joka elämänvaiheessa ja olen ulospäin näyttänyt hyvinkin sosiaaliselta.

Tämä ei kuitenkaan ole säästänyt minua koulukiusaamiselta.

Ala-asteella olin yksi muista, en ollut kenenkään silmätikku enkä mitenkään erottunut joukosta. Kaikki muuttui, kun aloitin seitsemännen luokan.

Naapurissamme asui minua kaksi vuotta vanhempi poika, jonka pikkusiskoa kävin vahtimassa viikonloppuisin. Vietin heidän luonaan paljon aikaa viikollakin, koska olin tuon pienen taaperon lumoissa.

Minun aloittaessa seitsemännen luokan, poika aloitti yhdeksännen luokan. Ei mennyt kuin muutama viikko, kun pojan kaverit alkoivat naljailla minulle minne sitten meninkin. Joka kerta heidän ohi kävellessäni kuulin heidän huutelevan pojan nimeä ja tekevän pussailuääniä, oli poika lähellä tai ei.

Aloin tarkkailla koulussa käytäviä, joita uskalsin kävellä ja odotin, että seitsemäs luokka loppuisi ja yhdeksännen luokan oppilaat lähtisivät muihin kouluihin. Keväällä heidän luokkansa aamukammassakin oli kolmessa eri kohtaa mainittu minun nimeni.

Ja kyllä tiedän, että se olin minä, koska vaikka Susanna on aika yleinen nimi, on se yleensä toisena nimenä (kuten minullakin) eikä koulussamme ollut muita, joilla olisi ollut sama kutsumanimi.

Kahdeksas luokka alkoi ja huokaisin melkein helpotuksesta, kunnes huomasin, ettei poika ja hänen kaverinsa olleetkaan hävinnyt koulusta mihinkään. He olivat edelleen siellä, nyt vain kymppiluokalla. Piina jatkui siis vielä vuoden lisää.

Yhdeksännellä luokalla tunsin olevani vapaa. Sain kävellä koulun käytävillä rauhassa ilman huuteluita. Omalla luokallamme oli yksi poika, joka naljaili minulle usein, mutta en antanut sen häiritä, koska olin jo niin tottunut tuohon koulukiusaamiseen.

Koulukiusaaminen saattaa jättää syvät arvet, viedä halun näyttäytyä omana itsenään tai oikeasti viedä jopa elämänhalun. Välillä voi olla päiviä, kun kouluun ei vaan pysty menemään ja sitä saattaa alkaa vältellä keinolla millä hyvänsä. Koskaan koulukiusaaminen ei ole kiusatun syy.

Seitsemännen ja kahdeksannen luokan koulumenestys ei ollut ihan huikeaa eikä niitä numeroita noin vaan nostettu enää yhdeksännellä luokalla. Kouluun meneminen tuntui joskus hyvinkin vastenmieliseltä, mutta koskaan en tuntenut olevani niin kiusattu, että olisin tuntenut olevani ansassa tai poispääsemättömässä tilanteessa.

Kaikilla asiat eivät ole niin hyvin.

Älä sinä ole se, joka kiusaa.

 

Huomasin yhden kiusaajani kuolinilmoituksen lehdessä joitakin vuosia sitten ja vaikka kuinka inhosin häntä tuon kiusaamisen takia, en koskaan olisi toivonut hänelle kuolemaa nuorena. Ilmeisesti kuolema ei ollut luonnollinen ja hänellä ehkä oli asiat huonommin kuin hän antoi muiden ymmärtää. Ehkä se sai hänet käyttäytymään kuten hän teki.

Tiedätkö sinä miltä koulukiusaaminen tuntuu?

JOS SINUA KIUSATAAN KOULUSSA TAI JOSSAIN MUUALLA, VOIT SOITTAA ILMAISEEN MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON NUMEROON 116 111, JOSSA VOI JUTELLA MISTÄ VAAN MIELTÄ PAINAVASTA ASIASTA. PUHELIN AUTTAA ARKISIN 14-20 JA VIIKONLOPPUISIN 17-20. EI OLE VÄÄRIN HAKEA APUA PIENIINKÄÄN ONGELMIIN. 

LUE MYÖS: 

Tältä minä näytän ja se on okei. 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Meillä asuu viisi lukutoukkaa. Kaikki meistä lukee todella paljon ja olen niin onnellinen, että Viviakin on oppinut selailemaan kirjoja ihan rauhassa.

Kaksi isompaa tyttöämme ovat molemmat oppineet lukemaan ennen kouluun menoa, Melissa 5-vuotiaana päiväkodissa ja Bea eskarissa. Me luemme paljon yhdessä ja yksin.

Siksi olemme nyt Vivian ja Bean kanssa ottaneet tavaksi käydä kirjastossa muutaman viikon välein lainaamassa uusia kirjoja ja palauttamassa vanhoja. Olemme löytäneet monia uusia suosikkeja ja löytäneet myös uudelleen niitä vanhoja, jo unohdettuja kirjoja.

Me ollaan siitä onnekkaassa asemassa, että meidän lähikirjastoon ei ole kuin noin vartin kävelymatka ja autolla sinne ajaa ihan hujauksessa. Siksi siellä on helppo käydä vaikka joka viikko.

Kuopiossa myös joka kirjastossa on tosi ihanat lastenosastot, joilla on leluja, palapelejä ja usein kirjasuosituksia. Niissä järjestetään satuhetkiä, tosin niihin emme ole osallistuneet, koska olemme yleensä siihen aikaan päiväkodissa eikä niitä ole kesällä meidän suureksi harmiksemme.

Kesähelteellä kirjasto on myös ihanan viileä pakopaikka. Saatamme välillä viipyä siellä pitkäänkin lukemassa.

Käyttekö te usein kirjastossa?