Hae
Colour Outside the Lines

Huhtikuun puhelinkuvat

Puhelin täyttyy aina kuvista, joten joka kuun viimeinen päivä laitan kuluvalta kuulta kuvia blogiin pienen selityksen kera. Näin pääsette näkemään ehkä otoksia, jotka eivät ole muuten päässeet mihinkään.
Leikittiin yhdessä prinsessaleikkejä ja Vivia stailasi minut.

 

Iltapalalla oli ihanan valoisaa.

 

Kerrankin meikkasin, mutta näköjään otin kuvan ennen vaatteiden vaihtoa.

 

Vivia olisi ollut lähdössä ulos ilman housuja. Ei ollut vielä ihan niin kesä.

 

Bealla oli kotitehtävänä askarrella pääsiäistipuja.

 

Tähän tipuun piti tehdä sormivirkkausta.

 

Melissa maalasi lastenhuoneeseen Tähkäpää-taulun.

 

Tehtiin virpomisvitsoja vaikka ei virvottukaan kuin etänä.

 

Bealla oli rentoutumisharjoituksia kotiläksynä.

 

Isin kainalossa nukutti.

 

Käytiin metsäretkellä.

 

Ja löydettiin tyhjä makkaranpaistopaikka.

 

Bea auttoi lajittelemaan sukkia.

 

Yritetään Janin kanssa katsoa Cmorelta New Yorkin luksuslukaaleita, mutta ollaan vielä monta kautta jäljessä uusista jaksoista.

 

Tytöt sai postissa serkkupojalta kortin, jossa oli kivat itse askarrellut magneetit.

 

Tytöt katsoi Frozenia ja pukeutui Elsoiksi.

 

Ruokapöydässä hymyilytti.

 

Mulla oli synttärit ja Vivia odotti kuumeisesti, että avaan paketin, josta paljastui Marimekon pussilakanat.

 

Testattiin ekaa kertaa ruoan kotiinkuljetusta ja rakastuttiin.

 

Leffahetki.

 

Käytiin nukkejen kanssa lenkillä.

 

Legoleikit menossa.

 

Hymyilytti.

 

Loppukuusta satoi rakeita.

 

Tästä Mini Rodinista on tullut Vivian lempimekko.

 

Kampaajaleikin tuloksena syntyi pinnikampaus.

 

Prinsessaleikit menossa.

 

Käytiin tutustumassa lähimaaston lenkkipolkuihin.

 

Tytöt maistoivat sushia ensimmäistä kertaa.

 

Potkupyörällä oli hyvä harjoitella ajamaan sisällä.

 

Kerrankin nämä kaksi eivät olleet toistensa kurkussa kiinni.

 

Maaliskuun puhelinkuvat

Puhelin täyttyy aina kuvista, joten joka kuun viimeinen päivä laitan kuluvalta kuulta kuvia blogiin pienen selityksen kera. Näin pääsette näkemään ehkä otoksia, jotka eivät ole muuten päässeet mihinkään. 
Arvaatteko kumpi heistä on aamuvirkku ja kumpi ei?
Käytiin ystävien kansa syömässä. Olipa muuten ihana käydä ilman lapsia kerrankin jossain.

 

Uudet aurinkolasit testissä.

 

Käytiin hiihtolomalla pikkuserkuilla kylässä. Tässä oltiin mehulla kesken matkan.

 

Vivian taidonnäyte jostain tanssista.

 

Vivia on vähän huono nukahtamaan uusissa paikoissa, mutta onneksi aamulla nukutti pitkään.
Pikkuserkuille oli viikkoa aiemmin muuttanut tällainen ihanuus, johon Melissa rakastui.

 

Ennen kotiinlähtöä käytiin ulkoilemassa.
Iltapalaksi maistui vesimeloni kotiin palattua.

 

Halipula.

 

Löydettiin ihana Marimekon minilaukku Vivialle kirpparilta.

 

Hymyilytti.

 

Ikean vessassa on parasta, että siellä on lapsille leikkipaikka.

 

Viinirypäleet maistui hyvältä.
Ulkona tuuli ihan todella kylmästi…

 

Joten sisälle palatessa posket oli tosi punaiset.

 

Tältä meidän lattiat aina näyttää, kun lapset on hereillä.

 

Taisi olla hyvää kaakaota.
Etäkoulu alkoi ja joka päivä opiskeltiin kotona.

 

Koska leikkipuistoja piti vältellä, käytiin paljon metsäretkillä.
Postinhakukaveri.

 

Oli herkullista jogurttia.

 

Käytiin koko perheellä kävelemässä jäällä.
Bealla oli koulusta tehtävänä päivittäin lukuvartti eli hänen piti lukea ääneen aikuiselle 15 minuuttia.

 

Maalailut menossa

 

Päästiin puistoon, kun se oli kerrankin tyhjä.

 

Tytöillä oli jumppatunti.

 

Toinen lukee lukuvarttia, toinen tuijottaa ukin kuvaa.

 

Mentiin ruoan suhteen sieltä mistä aita on matalin eli tilattiin kiinalaista kotiovelle.

 

Netflixiin oli tullut Joutsenprinsessa, joten katsottiin tyttöjen kanssa sitä.

 

Halihetki.

 

Prinsessaleikit käynnissä.

 

Vietettiin yksi lauantai olohuoneessa koko perhe rakentaen lego duploilla ja katsoen CMorelta, kun muut rakensivat legoilla.

 

Väritettiin tyttöjen kesken monta tuntia värityskuvia.

 

Ryhmä Hau vahtitorni on niin suuri, ettei se mahdu lastenhuoneeseen eli on meillä olkkarissa.

 

Tytöt leikkivät, että Bea on äiti ja Vivia on päiväunilla.
Tilasimme hävikkituotteita.