Meidän pienimmällä on ihan hirvittävä uhmaikä menossa.

Siis ihan kunnon tahtokausi. Hän täyttää syyskuun lopussa eli parin kuukauden kuluttua neljä vuotta ja on selvästi nyt huomannut omaavansa oman tahdon.

Taistelemme päivittäin melkein kaikesta. Vaikka jokin mieluinen asia olisi tiedossa, hän osoittaa mieltään ihan vain siitä ilosta, että osaa tehdä niin.

”MINÄ EN TAHDO” ja ”MUTTA KUN MINÄ TAHDON” ovat meillä usein kuuluvia lauseen aloituksia.

Minusta on ihanaa, että lapsella on vahva tahto, koska tiedän hänen sen ansiosta pärjäävän ja pääsevän elämässään pitkälle, mutta kun edelliselläkin oli (ja toisinaan on edelleenkin) hyvin vahva tahto enkä itsekään ole mikään myötäilijä, ei konflikteilta vältytä. Olen myös itse niin väsynyt, että kaikki ylimääräinen taistelu vaikka sukkien jalkaan laittamisesta tuntuu todella uuvuttavalta.

Uhmaa pahentaa varmasti vielä se, että päivän mittaan Vivia selvästi väsyy, muttei suostu rauhoittumaan millään keinolla päiväunille. Yleensä ainut paikka, jossa saisin hänet nukkumaan edes hetken, on auton istuin pitkillä matkoilla, mutta enhän minä nyt voi lähteä motaria eestaas suhaamaan vain siksi, että lapsi nukkuisi hetken.

Onneksi parin viikon päästä alkaa arki ja päiväkoti, jossa päivärytmi ehkä muodostaa taas jollain lailla siihen suuntaan, että Vivia ymmärtää päivälevon tarpeen. Luulen, ettei hän ota päiväkodissa niin paljon yhteenkään kenenkään kanssa, koska ilmeisesti minä olen se meidän perheen turvallisimmalta tuntuva aikuinen, kun kaikki lapset aina kohdistavat kiukkunsa minuun.

Alan itse olla tähän viisi kuukautta kestäneeseen kotona oloon jo ihan kypsä ja kaipaan omaa aikaa. Täytyy varmaan suunnitella joku oma loma hotelliin muutamaksi yöksi nollaantumaan syksyllä. Jos sitä vaikka saisi siellä paremmin kouluhommiakin tehtyä omassa hiljaisuudessa. Tai voisinhan minä mennä mökillekin yksin, mutta onhan se nyt ihan eri asia olla hotellissa, jossa voi huoletta olla vaan eikä tarvitse miettiä edes sängyn petaamista.

Välillä kotonakin on pakko ottaa aikalisä ja mennä itse toiseen huoneeseen hengittelemään, että jaksaa taas hetken ottaa lapsen kiukuttelut rauhallisena vastaan.

Ja välillä taas on naurussa pitelemistä kun lapsi huutaa kesken kiukuttelun:

”Sinä olet sillä yököttävä sipuli!”

Onko muiden lapsilla uhmaikä? Mitkä ovat teidän perheen parhaat vinkit sen hallitsemiseen? 

LUE MYÖS:

3,5-vuotias vastaa

Muistathan seurata menoamme myös Instagramissa!

Ja mä sulan. En tiedä mikä mun elimistöä vaivaa, mutta oikeesti kirjaimellisesti sulan tuolla ulkona auringonpaisteessa.

Bea lähti äidilleen tiistaina, joten ollaan Vivian kanssa päivisin kaksin. Eilen mentiin Kuopion eläinpuistoon viettämään päivää ja otettiin eväät mukaan. Satuttiin sinne kuitenkin just pahimman auringonpaisteen aikaan ja ulkona oli ihan tuskaista olla. Sieltä onneksi löytyi monta varjopaikkaa.

Tämän jälkeen käytiin Matkuksessa, kun toivoin siellä olevan viileää. En tiedä oliko, mutta itselläni oli jo valmiiksi niin kuuma, että hikoilin sisälläkin.

Ei oo mitään niin inhottavaa, kuin astua kauppaan ja huomata kuinka myyjä tuijottaa sua sen koko ajan, kun oot sen verran homssuisen näköinen, että epäilevät sun motiiveja. Punottavan naaman, hikisten vaatteiden ja hiestä likaantuneiden hiusten kanssa ilmeisesti vaikutin just sellaiselta

Käytiin vielä nopeasti leikkimässä Matkuksen uudessa Olopuistossa ja sitten lähdettiin kotiin viilentymään. Jani laittoi Vivialle uima-altaan parvekkeelle ja siinä polskittuaan Vivia jaksoi lähteä meidän kanssa vielä kävelylle.

Kiva päivä kaiken kaikkiaan vaikka olikin aika kuuma!