5 asiaa, joita kaipaan koronavapaasta elämästä
Mä kaipaan koronavapaasta elämästä montaa asiaa kuten sitä, ettei tarvinnut miettiä bussiin tai kouluun lähtiessä onko maski pakattu laukkuun mukaan. On kuitenkin muutamia sellaisia asioita, jotka on koronan maailmaan tupsahtamisen jälkeen tulleet mahdottomiksi tai ainakin alkaneet itsestä tuntua mahdottomilta toteuttaa ja päätinkin listata niistä viisi tänne.
Pahoittelen hieman tärähtäneitä kuvia. Kamera ei osannut oikein tarkentaa viimeksi, kun oltiin laivalla ja se heilui, mutta minusta kuvat heijastivat ihanasti meitä.
1. Risteilyt
Minulla on ihan hullun ikävä risteilyille. Me ollaan lasten kanssa otettu tavaksi käydä Silja Linen laivoilla muutaman kerran vuodessa ja melkein aina laivalta lähtiessä on ollut seuraava risteilyaika jo tiedossa. Kyllähän jotkut laivat edelleen kulkee ja ottaa kyytiin vain suomalaisia matkustajia, mutta ollaan päätetty pysytellä poissa kunnes se tuntuu taas oikeasti turvalliselta edes mennä lähelle Etelä-Suomea.

2. Tukholma
Me on yli kymmenen vuotta käyty Tukholmassa noin 2-3 kertaa vuodessa. Siksi on tosi outoa, että ei oikeasti ole mitään reissua tiedossa eikä mitään ajatusta milloin Tukholmaan voisi edes matkustaa turvallisesti.
Voisin kirjoittaa oikeastaan oman tekstin siitä mitä kaikkea Tukholmassa kaipaan. Tukholma on ihana ja tuntuu kodikkaalta vaikka ei olla siellä koskaan asuttukaan.
3. Junalla matkustaminen
Aiemmin kuljin aina matkat Onnibussilla, koska se oli niin edullinen, mutta sitten varmaan tulin vanhaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Vaihdoin siis bussimatkat junaan. Olenkin kulkenut viime vuosina melkein kerran kuussa Kuopiosta Helsinkiin junalla, usein saman päivän sisällä molempiin suuntiin. Suurin osa tapahtumista kun järjestetään Helsingissä ja tämä on ainut tapa niihin osallistua, jos ei Helsinkiin ole muuta asiaa.
Junalla matkustaminen on minusta mukavaa ja nykyään junissa on helppo työskennellä tietokoneella. Usein jopa junan netti toimii vaikkakin yleensä jaan netin puhelimesta tietokoneeseen. Koska junamatka Kuopiosta Helsinkiin kestää melkein viisi tuntia, saa siinä ajassa usein paljon aikaiseksi. Se on myös sitä hiljaista aikaa ilman lapsia, joten nautin kun saan täysillä keskittyä omiin juttuihini.
Koska olen koronan jälkeen vältellyt pääkaupunkiseudulle matkustamista, en ole ollut junassakaan puoleen vuoteen. Sitä on siis jo hieman ikävä.
4. Konsertit
Me on Melissan kanssa oltu ahkeria käymään konserteissa jo monta vuotta ja kun Melissa oli pienempi, kävin niissä usein ystävieni kanssa. Koronarajoitusten takia siirrettiin esimerkiksi Antti Tuiskun stadionkeikkaa, jota me odotettiin kovasti.
Näihin konserttimatkoihin liittyy myös vahvasti yleensä sekä risteilyt että Tukholma, koska olemme käyneet Melissan kanssa nyt todella monta kertaa Tukholman puolella konserteissa, kun hänen lempibändinsä eivät ole tulleetkaan Suomeen esiintymään.

5. Huoleton elämä
Elämä ilman maskia, turvavälejä ja yleistä stressitilaa on jotain mitä kaipaan ihan kaikista eniten. Me välteltiin ihmisiä se ensimmäinen kuusi viikkoa ihan totaalisesti ja käytiin leikkipuistossakin vain, jos se oli tyhjä. Vivia saattaa vieläkin välillä sanoa, että ei voida mennä puistoon, koska siellä on muita ihmisiä ja minua ahdistaa mennä esimerkiksi ruuhkabussiin.
Se stressi mitä keväällä tilanteesta koin, vei minulta hiukset päästä ja melkein järjen. Olen myös aikamoinen stressisyöjä ja söinkin itselleni seitsemän lisäkiloa. Eli sitä stressiä en kaipaa, mutta siltikin koko ajan on pieni stressitila päällä.
Elämä ei varmaan enää ikinä palaa yhtä huolettomaksi mitä se ennen oli, mutta olisi ihanaa uskaltaa taas esimerkiksi matkustaa ilman sitä koronan tuomaa varjoa pään päällä.
Mitä sinä kaipaat koronavapaasta elämästä?
MUISTATHAN SEURATA MYÖS INSTAGRAMISSA @susannakuohula
LUE MYÖS:
Disney+ ennakkotilattu!
Tällä viikolla oli huikea päivä. Sellainen jota on odotettu monta kuukautta ja oikeastaan jo monta vuotta.
Viime kuussa kilahti sähköpostiini viesti, jossa kerrottiin, että Disney+ on ennakkotilattavissa ja ennakkotilaamalla vuosihinnasta sai 10 euron alennuksen! Normaalisti vuositilaus maksaa 69,99€ ja nyt hinta on vielä ensi viikon maanantaihin asti 59,99€.
Suoratoistopalvelu avautuu ensi viikon tiistaina 15.9.2020.
Meillä koko perhe on odottanut Disney+ kuin kuuta nousevaa. Palvelu kun sopii koko perheelle. Ja varsinkin meidän perheelle, joka rakastaa Disneyn elokuvia, sarjoja ja musiikkia.
Ja niin mikäkö se Disney+ oikein on?
No minäpä kerron. Disney+ on kuukausimaksullinen suoratoistopalvelu, aivan kuin Netflix ja Viaplay, mutta Disney+ erikoisuus on, että se kokoaa yhteen kaikki Disneyn sarjat, leffat ja paljon muuta.
Palvelusta löytyy Disneyn klassikkoelokuvat ja tv-elokuvat, Disneyn maksukanavien sarjat, Star Wars- ja Marvel-elokuvat, National Geographicin tarjonta ja kaikki jaksot Simpsoneista sekä paljon muuta. Sisältöä päivitetään koko ajan ja uusia nimikkeitä lisätään viikottain.

Mitä me odotetaan eniten Disney+ tarjonnasta?
Itse odotan eniten, että päästään lasten kanssa katsomaan suosikkeja omasta lapsuudesta kuten Kummikarhut, Tikun ja Takun pelastuspartio ja muut ihanat sarjat, joita ei ole pystynyt lapsuuden jälkeen katsomaan mistään. Palvelussa kun ne pitäisi olla suomeksi puhuttuna.
Tosin mitään varmaa listaa ei ole vielä missään julkaistu, että mitä tuolta palvelusta nyt oikeasti löytyy.
Odotan myös innolla, että näen The Imagineering-dokumenttisarjan, joka kertoo Disneyn huvipuistojen suunnitteluprosessista. Tämä näkyy Suomessa näytettävissä mainoksissa, joten sen on pakko palvelussa olla.
Jani odottaa kaikista eniten The Mandalorian-sarjaa, joka on Disney+ original. Se sijoittuu Star Wars-maailmaan ja emme ole katsoneet sarjasta mitään osia edes Youtubesta, koska olemme tienneet suoratoistopalvelun rantautuvan Suomeen ennemmin tai myöhemmin. The Mandalorianiin on tulossa myös uusi kausi tänä syksynä eli sitäkään ei tarvitse pitkään odotella.
Melissa odottaa pääsevänsä katsomaan JONASia (ja niin minäkin). Se on tv-sarja, jota tähdittää Jonas Brothers ja joka tuli Disney Channelilla joskus kymmenisen vuotta sitten. Harmillisesti toinen kausi ei ole Disney+ tulossa, mutta ehkä me selviämme. Meillä oli JONASin kaikki jaksot sekä ensimmäiseltä että toiselta kaudelta tallenettu aiemmin digiboksille, kunnes se otti ja hajosi. Siitä asti olemme odottaneet, että ne jostain taas näkisi.
Bea meinaa katsoa kaikki klassikkosarjat ja aion ehkä myös opettaa hänelle Hannah Montanan viehätyksen. Ja Wizards of Waverly Placen ja High School Musicalin, josta muuten on tehty tuonne uusi sarjakin!
Vivia höpöttää Fancy Nancysta ja Vampyrinasta, joten niitä tullaan varmasti katsomaan paljon.
Luulen, että Disney+ suoratoistossa riittää meille katsottavaa pitkäksi aikaa ja ajattelin, että voisin sen auettua tehdä postaussarjaa tarjonnasta ja meidän omista suosikeista.
Meinaatko sinä tilata Disney+ suoratoistopalvelun?
EDIT: Unohdin mainita, että suoratoiston saa myös tilattua hintaan 6,99€ kuukaudessa, jos ei halua vuodeksi sitä kerrallaan ottaa. Ja mun käsityksen mukaan uusille tilaajille tulee olemaan myös 7 päivän ilmainen kokeilujakso.


0