Hae
Colour Outside the Lines

Kymmenes joulukuuta

Tänään kävin pitkästä aikaa kampaajalla. En ole värjännyt hiuksiani melkein kolmeen vuoteen, joten kaipasin hiuksiini jo jotain muutosta. Aamu oli tosi kylmä ja kolea, joten pakkauduin paksuun takkiin ja talvikenkiin. Palelin vielä kampaajalla ollessanikin.

Pyysin liukuvärjäyksen, joka mahdollistaa pitkän värjäysvälin. Omat hiukseni ovat aika tummat, joten värjäsimme tyven tummalla kevytvärillä. Kun se haalistuu, oma värini tulee nätisti esiin eikä haittaa vaikka kasvattelisin hiuksiani vaikka kuinka kauan.

Latvoihin pyysin punaista. Haluan häihini punaiset hiukset ja ajattelin jo hieman aikaistaa niihin totuttelua. Sävystä ei tullut ihan niin voimakas kuin olisin halunnut, mutta kampaaja varoittikin, että yhdellä kampaamokäynnillä emme välttämättä saa ihmeitä aikaa, koska jouduimme ensin vaalentamaan latvoja ja sen jälkeen lisäämään väriä. Väriä saa kuitenkin helposti säädeltyä kotona hoitoaineella, jossa on pigmenttiä. Täytyy vaan käydä ostamassa sellainen.

Käytiin Janin kanssa kampaajan jälkeen Ikean joululounaalla. Maistoin ekaa kertaa uusia lihattomia lihapullia ja olin aika pettynyt. Jotenkin ne oli tosi mauttomia. En tiedä johtuiko se siitä, että niihin on käytetty viljaa ja olen jo tottunut olemaan syömättä sitä.

Otin kampaajalla ihan kunnolla omaa aikaa, kun otin sinne kirjan mukaan ja luin siitä puolet kampaajan penkissä. Jatkoin kirjaa vielä kotona ja sainkin sen luettua loppuun saman päivän aikana.

Kirja oli Let it snow, jossa on kolmen eri kirjailijan kirjoittamat jouluiset lyhyttarinat, jotka kaikki nivoutuvat lopulta yhteen. Netflixissä on samaiseen kirjaan perustuva elokuva, jonka katsoinkin heti kirjan luettuani.

Kirja oli aivan ihana ja henkilöhahmot niin hyvin kirjoitettuja, että tuntui kuin olisin tuntenut heidät oikeasti. Elokuva oli siis pienoinen pettymys. Henkilöhahmoja oli muutettu ja joitain jätetty pois kokonaan. Eniten minua ärsytti elokuvassa, että kirjan yhden päähenkilön omaperäinen nimi Jubilee oli muutettu Julieksi. Elokuva oli ihan viihdyttävä ja olisi erillään kirjasta ollut ihan hyvä, mutta kirjan jälkeen en vain päässyt yli siitä miten erilaisia ne molemmat olivat.

Käytiin lasten kanssa illalla vielä kirjastoautolla viemässä lainassa olleet kirjat pois ja lainaamassa uusia. Ihan parasta, kun kerran viikossa käy kirjastoauto ihan lähellä. Taidetaan keväällä ottaa siellä käyminen perinteeksi.

Millainen joulukuun kymmenes sinulla oli?

Yhdeksäs joulukuuta

Meillä oli Vivian kanssa vapaapäivä ja aloitettiin se rauhallisesti katsomalla joulujakso Fancy Nancy Clancya Disney plussasta.

Tuo Fancy Nancy on kyllä niin ihana ohjelma. Nancy on lapsi, joka haluaa, että kaikki on fancya eli pinkkiä, röyhelöitä ja kimallusta. Nancy myös puhuu pieniä pätkiä ranskaa, että se tarttuisi myös lapsille.

Aamupalan jälkeen lähdettiin käymään kirppiksellä ja Matkuksessa. Syötiin Burger Kingissä, löysin itselleni uuden villakangastakin 26 eurolla ja kierrettiin Ikea.

Ostin poistopisteeltä muutaman tekokasvin ja Janille Ikean ja Legon yhteistyönä tekemiä säilytyslaatikoita.

Käytiin vielä nopeasti keskustassa Lelukauppa Partasella ja täytettiin vielä parin lapsen toive. Ostettiin tänä vuonna yhteensä viisi lahjaa Joulupuu-keräykseen. Niihin meni yhteensä 60 euroa eli ei ihan älyttömän suurta summaa, mutta saatiin kuitenkin toteutettua viiden lapsen omat toiveet ja se jos mikä saa joulumielelle.

Toivotaan, että kaikkien lasten toiveet saadaan toteutettua eikä kukaan jää ilman lahjoja.

Meillä oli siis oikein kiva joulukuun yhdeksäs.

Oliko sinulla kiva joulukuun yhdeksäs?