Hae
Colour Outside the Lines

12 kysymystä talvesta

Mä rakastan blogihaasteita. Bongasin Tuulanneli-blogista hänen kehittelemänsä haasteen ja oli itsekin pakko ottaa tähän osaa.

 

1. Kuntosali vai metsälenkki? 

Ehdottomasti metsälenkki pelaten Pokemonia. Ostin tänä talvena pitkästä aikaa toppahousut ja onkin ihanaa, kun oon voinut ulkoilla lasten kanssa edes vähän enemmän kuin aiempina talvina. Talvikengät on kyllä pakko uusia ensi talveksi, koska mun nykyiset kengät tuntuvat fuskaavan ja sukat kastuu, jos seisoo lumihangessa.

Kuntosalillekin voisin lähteä, jos olisi kaveri, jonka kanssa käydä. En osaisi tehdä siellä oikein mitään eikä mun kunto ole kovin kehuttava, joten tarviisin jonkun tosi aloittelijan kaveriksi.

2.Mökkeily vai hotellimajoitus? 

Jos mentäisiin Janin kanssa kaksin niin valitsisin luksusta eli hotellimajoituksen ja mielellään vielä huonepalvelun, koska silloin voisi kunnolla rentoutua.

Jos taas lähdettäisiin lasten kanssa, olisi mökkimajoitus ihana. Tänä talvena ei olla vielä eksytty mun vanhempien mökille, koska siellä ei talvella ole oikein nukkumapaikkoja niin paljon kuin kesällä ja yleensä käydäänkin siellä vain kesäisin. Pitääpä katsoa, jos hiihtolomalla eksyttäisiin mökille vaikka päiväreissulle.

Ensi talveksi ollaan mietitty mökin vuokraamista jonkun hiihtokeskuksen läheltä. Minä ja Melissa ollaan ainoat meidän perheessä, jotka osaa lasketella, mutta toivon, että saadaan siihen muutos ensi talvena ja voidaan sitten lomailla lasketellen tai hiihtäen.

3.Kuuma kaakao vai kermakahvi? 

Kuuma kaakao, koska en osaa juoda kahvia. Olen vasta nyt parin viikon ajan opetellut juomaan teetä. Kuuma kaakao maistuu parhaalta varsinkin laskettelun lomassa.

4.Kirja vai tv-sarja? 

Viime aikoina olen enemmän katsonut tv-sarjoja kuin lukenut, mutta kyllä kirjoissa on oma viehätyksensä ja valitsen kirjan. Parasta olisi istua mökkilomalla takkatulen edessä lukemassa.

5.Hiihto vai luistelu?

Ehdottomasti luistelu. En ole hiihtänyt lapsuuden jälkeen kertaakaan, koska meidän aikaan koulussa oli vielä hiihtokilpailuja joihin oli pakko osallistua ja jäin aina viimeiseksi. Minulle on jäänyt myös traumat lapsena Lapissa hiihtämisestä, joten en ole edes koittanut hiihtoa enää. Tosin tänä talvena harkitsin ekaa kertaa lapsuuden jälkeen suksille nousemista.

Luistelu on kivaa ja olemmekin käyneet lasten kanssa luistelemassa tänä talvena muutamia kertoja. Minun on pakko uusia luistimet ensi talveksi, koska luistelen edelleen ala-asteella saamillani luistimilla ja huomasin tänä talvena, että ne on varmaan ostettu kasvunvaralla, koska en voi luistella ollenkaan ilman paksua villasukkaa tai luistimet on tosi isot.

6.Pilkkikalastus vai lumikenkäily? 

Vaikea sanoa, en ole koittanut kumpaakaan. Mutta pakko kyllä kallistua lumikenkäilyn puolelle, koska olen allerginen kalalle enkä ehkä siksi ole koskaan välittänyt kalastamisesta.

7.Nastakengät vai Uggit?

Nastakengät, koska olen superkömpelö ja liukastelen ulkona koko ajan. Huomasin muuten XXL:ssä mainoksen, että he voivat nastoittaa melkeinpä mitkä vain kengät eli periaatteessahan UGGit voisi nastoittaa myös.

8.Pipo vai hattu?

Pipo. Rakastan pipokelejä, koska ei tarvitse miettiä hiusten laittamista ja pipo pitää korvat lämpimänä.

9.Laskettelu vai lautailu? 

Laskettelu. Olen koittanut lautailua kahdesti opettajan ohjauksella. Ekalla kerralla nyrjäytin ranteen ja toisella nilkan. Ei ollut siis mun juttu.

10.Avanto vai uimahalli? 

Uimahalli ja mieluiten lämmin allas. Palelen jo siellä rata-altaassa ihan liikaa, koska en osaa kunnolla uida eikä siinä ehdi tulla lämmin. Luulen, että avannossa iskisi paniikki.

11.Toppatakki vai villakangastakki? 

Olen sen verran vilukissa, että sanon toppatakki. Villakangastakitkin on kivoja, mutta on parasta kun voi kääriytyä oikein lämpimään toppatakkiin.

12.Lumityöt vai joutenolo takkatulen ääressä? 

Molemmat on kivoja, jos seura on oikea. Mitä jos tekisi lumityöt ensin ja olisi jouten sen jälkeen?

Mitä sinä olisit valinnut?

 

LUE MYÖS: 

20 ASIAA MINUSTA, JOITA ET EHKÄ TIENNYT

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Pilaako COVID tämänkin vuoden lomat?

Viime vuonna COVID iski Suomeen juuri hiihtolomien jälkeen. Me ehdittiin käydä sukuloimassa serkkuni luona ennen kuin Suomi meni kiinni ja jäätiin kotiin kuudeksi viikoksi.

Tänä vuonna hiihtoloma vietetään kotona. Bea menee äidilleen, mutta me Vivian ja Melissan kanssa tehdään vaan kotijuttuja. Ei mennä HopLopiin, ei leffaan, ei ravintolaan eikä minnekään mitä Vivia suunnitteli aiemmin lomalla tehtävän. Tehdään esterata olohuoneeseen, popcorneja mikrossa ja ravintolaruokaa keittiössä.

 

 

 

 

 

Ihan varmasti hiihtolomasta tulee silti hauska ja Vivia muistaa vielä pitkään mitä kaikkea kivaa tehtiin. Koska ei pienet lapset edes kaipaa niitä kaikkia huvituksia mitä me heille keksitään.

Vivia odottaa, että me pestään lattiat ja se me meinataankin tehdä. Me meinataan siivota koko asunto hyvin perusteellisesti huone huoneelta, koska hiihtolomalla siihen on hyvin aikaa. Ajattelin samalla karsia lasten pieniä vaatteita (ja omia isoja) kirppikselle, kun kunnolla kerran siivotaan.

Suunniteltiin käyvämme mummilassa Joensuussa päiväreissulla, mutta koska tämä tilanne ja COVID tuntuu vaan pahenevan päivä päivältä, ei taideta uskaltaa Joensuuhun lähteä, vaikka käytäisiinkin vain mummilassa. Sen sijaan me soitellaan sitten mummille vain videopuheluita.

Meillä on myös Vivian kanssa katsomatta vielä hurjan monta Disney-elokuvaa, että hän olisi nähnyt kaikki klassikot ja katsotaankin ihan varmasti joka päivä yksi leffa yhdessä. Viimeisimpänä rakkautena on olleet Coco ja Soul, molemmat suosituksen arvoisia!

Kesälomalle ei edes uskalleta tehdä vielä minkäänlaisia suunnitelmia, koska COVID ei varmasti hellitä yhtään ennen sitä. Itse en ainakaan usko, että rokotetilanne olisi niin hyvä, että jo kesällä päästäisiin takaisin normaaliin elämään.

Meillä on Melissan ja Janin siskon kanssa golden circle-liput Antti Tuiskun Bailantaihin, joka siirtyi viime elokuulta kesäkuulle, mutta eipä tuo konsertti taida vielä silloinkaan toteutua. Eiköhän se siirry vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Särkänniemeä, Muumimuseota ja muutenkin Tamperetta ollaan Janin kanssa mietitty, koska olisi kiva viedä lapset edes jonnekin, mutta ei olla varattu edes hotellia, kun ei olla ihan niin optimistisia vielä eikä Jani ole tainnut edes vielä päättää kesälomien ajankohtaa.

Vivia haaveilee Disneylandista, mutta se ei ole edes auki ainakaan tällä hetkellä ja taitaa olla, että sinne uskaltaa matkustaa vasta muutaman vuoden kuluttua.

Vielä pitää jaksaa kolme yötä, että hiihtoloma alkaa. Onneksi ei sen enempää, koska itse alan ainakin olla jo ihan poikki ja niin on Viviakin.

Muuttiko COVID teidän lomasuunnitelmia? 

 

LUE MYÖS: 

EN OSAA SÄÄSTÄÄ JA MUUTA PUHETTA RAHASTA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA