Hae
Colour Outside the Lines

Blogit, joita itse luen säännöllisesti

But I am a human not a sandwich, Iina Hyttinen

Iinan blogi oli yksi ensimmäisistä blogeista, joita aloin lukemaan. Iina aloitti bloginsa jo 10 vuotta sitten ja on kirjoittanut sitä siitä asti hyvin säännöllisesti.

Iinan perheeseen kuuluu aviomies Otto, kolme tytärtä ja Iina odottaa perheen neljättä tytärtä syntyväksi syksyllä.

Oon saanut tavata Iinan useamman kerran livenä ja hän on ihan yhtä ihana ja lämmin persoona oikeastikin kuin somessa. Iinalla on ihanan positiivinen ote elämään ja se näkyy sekä blogissa että hänen Instagram-tililläänkin.

Iina on mulle itselleni tosi iso inspiraatio, koska hän tekee blogi- ja sometyötä niin antaumuksella ja hoitaa samalla perheen. Hän on mun isoin idoli blogimaailmassa ja toivon, että pääsen joskus edes kymmenesosan sille tasolle millä Iina on.

https://www.instagram.com/p/COpl7RbHazR/?utm_source=ig_web_copy_link

IIDAN MATKASSA, IIDA ÅFELDT

 

Löysin Iidan tilin Instagramissa muutama vuosi sitten, kun hän odotti esikoistaan. Iida hankki esikoisensa Eemin yksin. Hän tuli raskaaksi ja lapsella oli kaksi isäehdokasta. Lapsen synnyttyä, ja dna-testin jälkeen, isäksi vahvistettu henkilö ei halunnut kuulua Iidan ja Eemin elämään, joten Iidasta tuli yksinhuoltaja.

Nyt hän haaveilee itsellisestä äitiydestä eli toisesta lapsesta, jonka hankkisi myös yksin.

Iidalla on ihanan rempseä ote elämään ja hän kertoo sekä blogissa että Instagramissa ihanan avoimesti ja rehellisesti tuntemuksistaan. Hän on kertonut huonosti menneistä treffeistä, tubulaarisista rinnoistaan, isäpuolensa itsemurhasta ja oikeastaan kaikesta mikä liittyy hänen elämäänsä.

Mua viehätti ehkä Iidan blogissa eniten se, että osasin samaistua häneen, koska oon itsekin saanut esikoiseni yksin.

https://www.instagram.com/p/COe4OPtNZr0/?utm_source=ig_web_copy_link

MUTSIS ON, EMILIA HUTTUNEN

Emilia odottaa myös neljättä lastaan. Hänen blogiaan oon seurannut jo useamman vuoden ja sieltä on saatu lukea sekä pikkulapsiarjesta, sekundaarisesta lapsettomuudesta kuin yllätysraskaudesta.

Emilialla on ihanan positiivinen ote elämään vaikka se heittelisi välillä päin seiniä. Ihailen Emilian kykyä pysyä positiivisena vaikeiden raskauksien aikana.

Emilia ottaa myös aivan ihania valokuvia ja niitä ihailen usein Instagramin puolella.

https://www.instagram.com/p/CNX6IGHJ14o/?utm_source=ig_web_copy_link

 

MINNEAN MURUJA, MERI

Minnean muruja-blogi ja Instagram on pullollaan ihania reseptejä, kadehdittavaa plusmuotia ja  positiivista energiaa.

Voisin ottaa suoraan omaan kaappiini kaikki blogissa näkyvät ihanat mekot ja näitä ruokakuvia katsellessa tulee aina nälkä.

https://www.instagram.com/p/COPYVK0BbWJ/?utm_source=ig_web_copy_link

Tietysti luen aktiivisesti myös kaikkia ihania Vaikuttajamedian blogeja. Vaikuttajamedialla on ihan huikea määrä ihania bloggaajia ja blogit päivittyvät ahkeraan tahtiin.

Huomaan itsekin, että mulla on selvästi lukulistalla positiiviset blogit. Sellaiset blogit, joista tulee hyvä mieli. Joskus tottakai luen myös niitä syvällisempiä ja vähemmän positiivisia juttuja, mutta mun mielestä on ihanaa lukea muiden onnistumisista, katsella kauniita vaatteita ja ihailla muiden aikaansaamia ruokia.

Mitkä blogit on sun suosikkeja?

 

LUE MYÖS:

VIIME KESÄN LEMPPAREIN MEKKO

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Viime aikojen kirppislöytöjä lapsille

Olen tehnyt viime aikoina ihan huippyhyviä kirppislöytöjä lapsille ja itselleni.

Esittelin itselleni löytämiäni takkeja jo aiemmin täällä ja nyt ajattelin kertoa mitä kaikkea olen löytänyt lapsille kirppiksiltä viimeisen parin viikon aikana.

Kuopiossa on tosi hyvin kirppareita. Keskustassa on yksi isompi itsepalvelukirppari, jolla käyn ehkä noin kerran kuussa. Keskustassa ei tule käytyä kauheasti enkä jaksa lähteä sinne kirppikselle asiakseen.

Sieltä tekee joskus tosi hyviä löytöjä, joskus taas ei löydä mitään. Mutta sellaistahan se kirppistely on.

Keskustan kirppikseltä löysin Vivialle viime kuussa kelien lämmettyä välikausikengät. Tarvitsimme kenkiä vain muutaman viikon ennen kuin ne olisikin jo liian kuumat ja vaihdettaisiin lenkkareihin, joten en halunnut ostaa kenkiä uutena. Löysinkin välikausikengät pöydästä, jossa oli -50% alennnus ja kengille jäi hintaa vain 1,25€! Samalla reissulla löysin eri pöydästä Vivialle myös ohuemman kevättakin kolmella eurolla.

kirppislöytöjä lapsille
Kuopiossa Leväsellä sijaitsee kauppakeskus Herman, jossa on tällä hetkellä kirppistelijöiden paratiisi. Saman katon alla on nimittäin SPR:n Kontti, lastenkirppis Kalla ja Kirpparilla.fi.

SPR:n Kontista löydän harvoin lapsille mitään vaatteita, mutta sieltä löydän usein itselleni vaatteita sekä lapsille kirjoja ja leluja. Viime kerralla löysin sieltä kuitenkin Vivialle ihanan Lindexin hellehaalarin neljällä eurolla ja pari t-paitaa muutamalla eurolla. 

Itsepalvelukirppikseltä löysin viimeksi kahdeksalla eurolla ison kasan lastenvaatteita kesäksi nuorimmalle. Usein pöytiä penkomalla saattaa tehdä hyviäkin löytöjä. Tottakai tätä edes auttaa se, etten minä ole niin merkkiuskollinen ja usein ostan lapsille vaatteita, jos ne miellyttävät silmää merkistä huolimatta. Minulle on tärkeintä, että ne ovat puhtaita, ehjiä, siistejä ja sopivia.

Keskimmäiselle on tosi vaikeaa tehdä kirppislöytöjä, koska harvoin kirppiksillä liikkuu niitä 152 tai 158 senttisiä vaatteita. Hänelle menisi toisaalta myös aikuisten pienimmät koot, mutta eivät nekään aina osu kohdalle. 


Lastenkirppikseltä löysin kaksi emalimukia vitosella kappale, joista olin puhunut jo talvella. Kävimme makkaranpaistossa muutamia kertoja ja meillä oli aina termarissa mukana kaakaota ja kahvia, mutta mukeja ei ollut tarpeeksi. Nyt meillä on tarpeeksi monta mukia, ettei kenenkään tarvitse juoda yhdessä samasta mukista.

Löysin myös Vivialle Pomp de Luxin t-paidan 2,50€ ja Vivialle mieleisen Cars-verkkatakin kolmella eurolla. Usein kirppisostoksissa on se ongelma, että Vivialla on tosi vahva maku itsellään eikä kaikki minun ostamat jutut kelpaa. Onneksi tiedän suunnilleen mistä hän tykkää ja mistä ei. 

Tässä nämä viime aikojen parhaimmat löydöt! Muutamia muitakin juttuja ollaan ostettu, mutta ne ei päässeet nyt tähän listaukseen mukaan.

Mulla oli itselläni just kirppispöytä Kallassa, lauantaina kävin sen purkamassa. Vein meiltä myyntiin ihan perusvaatetta, lasten leluja ja kirjoja sekä meidän kaikki Oppi&Ilo-kortit, koska lapset ei niitä enää käyttänyt. Sain 10 päivältä myyntiä hieman yli 300 euroa. Aika hyvä saldo siis! Täytyy kyllä siivota loppujakin meille turhia tavaroita kaapeista pois ja varata uusi pöytä kesälle niin saadaan kivat kesälomareissurahat kasaan.

 

Millaisia kirppislöytöjä sinä olet tehnyt viime aikoina?

 

LUE MYÖS: 

TÄNÄÄN OLI HYVÄ (KIRPPIS)PÄIVÄ

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA