Kolmas reissupäivä: asuntomessujen kiertämistä Lohjalla
No niin, vihdoin saan jatkettua reissupostausten purkamista ja jatkankin sitä heti asuntomessujen kuvasaldon jakamisella. Oon ollut jo monta viikkoa niin väsynyt, että pelkkä tietokoneen avaaminenkin on tuntunut ihan ylivoimaiselta tehtävältä.
Meidän yksi pääkohde kesälomareissulla oli käydä Lohjan asuntomessuilla. Ollaan Janin kanssa käyty aiemmin Kouvolan ja Mikkelin asuntomessuilla. Ei olla rakentamassa taloa eikä edes muuttamassa vielä pitkään aikaan, mutta meistä on kiva silti käydä katselemassa muiden aikaansaannoksia.
Tässä teillekin katseltavaksi hurjasti kuvia Lohjan asuntomessujen kohteista. Järjestin kuvat suunnilleen huoneiden mukaan, mutta kohteet ovat keskenään ihan sekaisin.

Keittiöt
Asuntomessuilla oli monia upeita keittiöitä. Avokeittiöt oli selvästi vielä suosiossa ja saarekkeitakin näkyi useampia. Aika vähän oli kuitenkin suuremmalle perheelle sopivia keittiöitä, joka on tietysti ihan ymmärrettävää, jos taloihin oli muuttamassa vain muutama ihminen.
Itse tykkäsin tosi paljon siitä, että keittiöissäkin oli käytetty väriä. Pyörre-talon sininen keittiö oli upea vaikka en samaa väriä omaan keittiööni valitsisi.
Pyörre-talon lasivitriinit saarekkeen alla olivat upeat! Varsinkin, kun ne oli täytetty Iittalan Ultima Thulen lasiastioilla.




















olohuoneet
Lohjan asuntomessujen messualue sijaitsi ihanalla paikalla järven rannalla ja tosi monesta kohteesta olikin upeat näkymät järvelle. Useassa kohteessa olohuone ja keittiö olikin aseteltu niin, että näköala pääsi oikeuksiinsa.







makuuhuoneet
Todella monessa talossa oli selvästi säästetty neliöitä tekemällä pieniä makuuhuoneita.
Toisaalta ymmärrän tämän sisustustrendin, jos makuuhuonetta käytetään vain nukkumiseen ja kaikki muu aika vietetään asunnon muissa tiloissa. Lapsiperheessä kuitenkin lapset usein tarvitsevat omaa huonetta ihan vaikka leikkimiseen ja esimerkiksi meillä on todella pienet makuuhuoneet, jotka vain ahdistavat. Joten me emme ihan tätä pienten makuuhuoneiden trendiä ymmärtäneet.
Parhaissa tapauksissa makuuhuoneen keskellä oli parisänky, joka osui seinään molemmista päädyistä ja makuuhuoneeseen pääsi sisälle sängyn molemmin puolin. Jalkopään ympäri ei siis päässyt kävelemään ollenkaan vaan halutessaan toiselle puolelle huonetta, sinne piti kiertää käytävän tai vieressä olevan huoneen kautta. Tämä vaikutti hieman hullulta ratkaisulta, mutta se oli toteutettu useammassa asunnossa!















lastenhuoneet
Lastenhuoneissa oli käytetty paljon maanläheisiä värejä, jotka ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden. Paljon näkyi myös eläinten kuvia.
Meidän lapset olisivat rakastaneet näitä huoneita ja vaikka kuvien huoneista osa on selvästi ehkä enemmän vierashuoneita, ajattelin itse niiden sopivan myös perheen teini-ikäiselle.












kylpyhuoneet, wc:T ja saunat
Tämän vuoden messuilla oli muutamia kivan persoonallisia kylpyhuoneita. Ehkä tuo Lohja oli alueena sellainen, joka houkutteli persoonallisempia ihmisiäkin, kuka tietää?
Mua itseäni miellytti varsinkin se, ettei kaikkia saunat olleet enää vaan mustia vaan niissä oli käytetty monia erilaisia ja eri värisiä materiaaleja.











kodinhoitohuoneet
Jos me joskus muutetaan niin mun toivelistalla on kunnollinen kodinhoitohuone, jonne pyykkihuolto mahtuu kokonaan. Meillä kun säilytetään pyykkitelinettä olohuoneessa KOKO AJAN.
Olisi ihanaa, kun pyykit olisi siellä oven takana koko ajan ja monessa Lohjan asuntomessukohteessa oli selvästi ajateltu samaa.




ulkotilat
Lohjan asuntomessujen kohteissa oli toinen toistaan upeampia ulkotiloja!
Muutamassa talossa oli upeat kattoterassit ja kaikkien kohteiden ulkotilat oli hyödynnetty kyllä ihan viimeiseen pisaraan asti.
TA:n omistusasunnot sijaitsivat kerrostalossa ja talossa oli asukkaiden yhteisessä käytössä iso kattoterassi sekä sen yhteydessä saunatilat. Kattoterassilla oli myös jokaiselle asunnolle oma viljelylaatikko, jossa sai kasvattaa haluamiaan kasviksia tai kukkia.
Talon alimmassa kerroksessa oli myös upea ja suuri kerhotila, jota sai käyttää. Olisipa kiva järjestää siellä juhlia! Kerhotilassa oli isot ikkunat ja se oli katutasossa, joten se oli myös ihanan valoisa.













muita kivoja yksityiskohtia
Yksi asuntomessukohde oli remontoitu kahvilakäyttöön ja se olikin supersöpö. Kohteesta tulee varmasti oikein suosittu, kun se vihdoin aukeaa.






Onnittelut, jos jaksoit lukea loppuun asti!
Mun suosikkeja asuntomessujen kohteista oli ehdottomasti kaikki toimivat kodinhoitohuoneet ja räikeät kukkatapetit. Jani taas tutki joka kohteessa kiinnostuneena akustiikkalevyjä (akustiikkasuunnittelija kun on).
kävitkö sinä tänä kesänä asuntomessuilla?
Ensimmäinen reissupäivä: Mall of Tripla, Helsinki Outlet ja Airbnb-kämppä
Toinen reissupäivä: Heureka, Hard Rock Cafe ja Fast&Furious 9
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
https://www.instagram.com/p/CSPlA2_g03a/?utm_source=ig_web_copy_link

Mun elämäntaparemontti pääsee taas vauhtiin! Sisältää alennuskoodin Suurin muutos-valmennukseen
Kaupallinen yhteistyö: Suurin muutos - MT Personal Training
mun elämäntaparemontti on huonossa hapessa
Mun elämäntaparemontti on ollut aikalailla katkolla viimeisen puoli vuotta ja se tuntuu olossa sekä näkyy kehossa.
Koko kevään ja kesän kärsin suunnattomasti allergiaoireista, joten söin mitä ja miten sattuu enkä oikeastaan liikkunut yhtään. Vihaan tätä oloa ja sitä, että vaatteet puristaa joka kohdasta.
Tämän takia olen päättänyt osallistua Suurin muutos-valmennukseen. jonka avulla mun elämäntaparemontti pääsee taas vauhtiin.
Motivaattorina toimii hyvin se liian pieni häämekko, joka roikkuu kaapissa pukupussissa. Siihen kun en mahdu, jos en ala tehdä jotain muutoksia ruokavalion tai liikkumisen suhteen.

Kuva: Mari Korhonen / @rakkauttajalontoorakeitaphotos
miksi suurin muutos-valmennus?
Oon jo pitkään seurannut Monnan ja Tuukan Suurin muutos-valmennuksia Instagramin puolella, kun he ja asiakkaat on kokemuksiaan siellä jakaneet. Asiakkaat tuntuu aina olevan tosi tyytyväisiä ja en yhtään ihmettele, koska Monna on todella valloittava persoona ihan livenäkin.
Hänellä on jotenkin niin ihanan lempeä ote omankin liikkumisen ja syömisen suhteen, että uskon Suurin muutos-valmennuksen olevan just sitä mitä mun elämäntaparemontti kaipaa tällä hetkellä. Tarvitsen sen lempeän liikkeelle lähdön vaikka joskus myöhemmin patistaisinkin itseäni enemmän.
Suurin muutos-valmennus kestää kahdeksan viikkoa ja seuraava aloitus on 16.8, jossa olen mukana. Aion jakaa onnistumisen (ja varmaan myös välillä turhautumisen) tunteita sekä täällä blogin puolella että Instagramissa. Ja miksi turhautumisen? Koska tunnen itseni ja tiedän, että välillä varmasti ärsyttää liikkua, mutta aion silti pysyä valmennuksen ohjeissa koko ajan, että saan parhaat tulokset aikaiseksi.
Valmennuksessa valmentajat ovat koko kahdeksan viikkoa tukena ja heidän puoleen on helppo kääntyä, jos jokin askarruttaa. Suljetussa Facebook-ryhmässä saa vertaistukea muilta valmennukseen osallistuvilta ja viikkohaasteet tekevät hommasta hauskempaa.
Valmennuksessa keskitytään myös henkiseen hyvinvointiin, joka on mun mielestä tosi iso plussa, varsinkin näin mielenterveyden kanssa aiemmin painineena.

Kuva: Mari Korhonen / @rakkauttajalontoorakeitaphotos
mitä odotan valmennukselta?
Haluan aidosti löytää sen liikunnan ilon, joka ihmisillä tuntuu olevan. Sen, että oikeasti haluaa lähteä liikkumaan ilman, että se tuntuu pakkopullalta. Ja uskon, että tämä on se oikea keino, koska valmennuksessa tehdään kotitreenejä ilman sitä painetta, että pitäisi mennä salille muiden silmien alle.
Suurin muutos-valmennus myös lupaa energisemmän olon. Mun olo on kesän jäljiltä tosi pöhöttynyt ja suoraan sanottuna väsynyt, joten lisäenergia ei olisi yhtään pahitteeksi.
Eniten mä kuitenkin ehkä valmennukselta odotan sitä, että opin syömään monipuolisesti ja oikeaan aikaan. Mä nimittäin syön ihan miten sattuu ja annoskoot on aivan väärät. Usein santsaan vaikka ei ole enää nälkä ja liian usein syön itseni ähkyyn. Tiedän sen olevan aivan väärin, mutta siitä on tullut tapa.
Valmennus lupaa reseptejä, jotka käyvät koko perheelle ja mikäs sen parempaa! Mielelläni kokkaisin kerralla kaikille sopivaa ruokaa enkä vain jokaiselle erilaista. Janilla on sinnikkäästi jatkunut elämäntaparemontti koko ajan ja olenkin aika usein tehnyt hänelle eri ruokaa kuin meille muille. Olen muka liian laiska tekemään itselleni sitä samaa ruokaa, joten olen syönyt muuta tai jättänyt päivällisen väliin ja syönyt illalla liikaa.
Valmennuksen reseptit on kaikki myös muokattavissa jokaiselle sopivaksi allergiat huomioiden, joka on mulle tärkeää. Itse, kun olen todella monelle asialle allerginen.
Yksi todella iso ongelma on myös, että juon aivan liian vähän vettä. En pääse usein päivän aikana edes puoleen litraan ja toivon, että valmennuksen myötä mulle tulee tavaksi se veden juominen.

Kuva: Mari Korhonen / @rakkauttajalontoorakeitaphotos
alekoodi valmennukseen
Saan jakaa teille alekoodin valmennukseen. Mun koodilla susannamuutos saat valmennuksen hintaan 59€ (normaalisti 79€) ja koodi on voimassa 16.8.2021 asti eli ihan sinne valmennuksen aloituspäivään! Enemmän tietoa, asiakkaiden kokemuksia ja mahdollisuus ostaa valmennus löytyy sivuilta suurinmuutos.com.
Lähde mun kanssa siis tekemään elämäntaparemonttia! Koodilla susannamuutos saat tosiaan valmennuksen hintaan 59€ (norm. 79€) 16.8 asti.
Onko suurin muutos sulle tuttu valmennus?
LUE MYÖS:
TÄLTÄ MINÄ NÄYTÄN JA SE ON OKEI
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA JA VOIDAAN TSEMPATA TOISIAMME!


0