Meidän lapsiluku taisi nyt kuitenkin olla tässä
Mä kärsin kroonisesta vauvakuumeesta ja jos ei tarviis ajatella MITÄÄN seikkoja vauvoista haaveillessa, haluaisin tosi ison perheen. Meidän lapsiluku ei tunnu täydeltä tällä tavalla kolmella lapsella, mutta kyllä se nyt silti taitaa olla täynnä.
Vaikka mä haluaisin ainakin yhden lapsen lisää, koska neljä tuntuisi sellaiselta kivalta lapsiluvulta, on asiassa monta seikkaa, joita on pakko ajatella lapsiluvusta puhuettaessa.

Ensinnäkin, lapset on tosi kalliita. Siis vaikka se ei ehkä tunnu siltä äkkiseltään, niin lasten kasvattaminen maksaa paljon ja meillä ei vaan tällä hetkellä ole niin paljon rahaa, että neljäs lapsi olisi järkevä hankkia. Mulla ei ole kuin satunnaisesti töitä ja Jani maksaa meidän melkeipä kaikki kulut. Meillä on kuitenkin jo kolme lasta, joten vauva olisi ehkä se asia, joka katkaisisi kamelin selän tässä elämäntilanteessa budjetin suhteen.
Toinen asia, jota on pakko miettiä, on mun ikä. Mä oon jo 35-vuotias ja jos me alettaisiin yrittämään vauvaa häiden jälkeen eli vuoden päästä, olisin jo 36-vuotias. Vivian yrittämisessä meni yli vuosi eli voisin hyvin olla 37-vuotias tullessani raskaaksi ja 38-vuotias, kun vauva lopulta syntyisi.
Koska nyt on jo välillä vaikeaa nukkua kunnon yöunia ja elämäntilanne tuntuu usein jo valmiiksi aika raskaalta, en varmaan totta puhuen enää jaksaisi vauvan kanssa valvomista. Ainahan voisi käydä hyvä tuuri ja vauva nukkuisikin todella hyvin, mutta minä olen synnyttänyt kaksi lasta, joista ensimmäisellä oli koliikki ja toinen vain tykkäsi valvoa, joten en ihan usko lasteni nukkuvan heti vauvana kunnon yöunia. Myös terveysriskit sekä mulla että vauvalla lisääntyy sitä mukaa, kun ikää tulee mulle lisää.

Jos olisin ollut saman kumppanin kanssa koko ajan, voisi tilanne olla ihan erilainen ja mulla voisi hyvinkin olla vaikka kuusikin lasta. Mulla kuitenkin oli synnytysten välissä yli yksitoista vuotta ja se söi sitä parhainta lastenhankintaikää, joten meille tuskin enää tulee lisää vauvoja.
Mun sydän särkyy joka ikinen kerta, kun alan ajatella tätä asiaa enemmän, koska mä olin monta vuotta ajatellut meille tulevan vielä yhden vauvan, kun saadaan opiskelut hoidettua loppuun. Mun syli huutaa vauvaa ja mun sydän sanoo, että meiltä puuttuu vielä joku. Mutta pakko olla myös realisti.
Mun mielenterveys ei välttämättä myöskään kestäisi sitä pettymysten määrää, kun joka ikinen kuukausi se raskaustesti näyttäisikin negatiivistä niin kuin Viviaa yrittäessä. En jaksaisi sitä rumbaa varmastikaan henkisesti.

Toisaalta, koska meidän lapset alkavat olla jo aika isoja, sen mukana alkaa tulla myös kivoja juttuja, joita vauvojen kanssa ei ehkä niin voi tehdä. Esikoinen on jo 16-vuotias ja hänen kanssaan voi helposti mennä konsertteihin tai vaikka päästää hänet jo yksin sinne. Keskimmäinen on 9-vuotias ja nuorinkin täyttää jo kohta 5 vuotta. Eli lapset on jo siinä iässä, että ollaan ensinnäkin päästy pois siitä vaipparumbasta ja toisekseen lapset vihdoin nukkuu täysiä öitä omassa sängyssään.
Haaveillaan Janin kanssa siitä, että kun maailman tilanne normalisoituu, voidaan matkustaa sekä lasten kanssa että kahdestaan ja jos meillä olisi vauva, ei sekään olisi ihan niin helppoa. Kun nuorin on täysi-ikäinen, mä en ole vielä eläkeikäinen ja saadaankin Janin kanssa olla kahdestaan ekaa kertaa elämässämme. Uusperheessä kun on lapsia ollut koko meidän suhteen ajan, joten ajatus tuntuu tosi oudolta.

Koska tämä ajatus lapsiluvun täynnä olemisesta on ollut mukana jo puoli vuotta, alkaa sen kanssa olla jo helpompi hengittää vaikka se edelleen sattuu sydämeen. Onneksi meidän kavereilla on pieniä lapsia ja voin käydä leikittämässä heitä, jolloin saan ehkä hieman korjattua sitä huutavaa sydäntäni.
Onko teidän lapsiluku jo täynnä?
LUE MYÖS:
KÄRSIN KROONISESTA VAUVAKUUMEESTA
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Julisteilla on helppo tuoda ilmettä hääkoristeluun
Kaupallinen yhteistyö: Desenio
Mä oon kerännyt monta vuotta meidän häitä varten koristeita ja taulut on iso osa meidän koristelua. Julisteilla onkin helppo tuoda uutta ilmetty koristeluun.
Oon yrittänyt valita sellaiset julisteet ja kehykset, jotka sopivat meille vielä häidenkin jälkeen. Hääkuvien kanssa niistä voi sitten tehdä kollaasin seinälle.


Meidän häiden teemahan on Disneyn Pieni merenneito, joten hääkoristeet saa olla vähän övereitä. Koristeluun käytetään paljon helmiä, kynttelikköjä, kultaisia yksityiskohtia ja simpukoita.
Siksi julisteitakin on helppo valita Desenion valikoimasta teemaan sopiviksi. Siellä on vaikka kuinka paljon ihania meri- ja ranta-aiheisia julisteita, joista valita ja olenkin valinnut niistä sellaisia, jotka miellyttävät eniten silmää.
Muutamia julisteita olen tilannut myös sopivaan häiden baariin ja jotkut niistä saattavat mennä myös lavasteiksi kuvauspaikalle. Meille kun on tulossa valokuvaaja ja hänelle on ohjeistettu, että vieraistakin otettaisiin jonkinlaiset potretit, joissa voi vaikka vähän hullutella.

Meidän hääpaikalla ei saa mitään laittaa tietenkään seinälle, joten aion laittaa taulut seinää vasten kuten näissä kuvissa ja asetella niide lähelle muita koristeita. Meidän hääpaikalla on ihanat, syvät ikkunalaudat. Ikkunoihin olen suunnitellut ostavani itse pitsiverhot, koska siellä on tosi rumat verhot ja ikkunalaudoille aion laittaa kehykset ikkunaa vasten nojaamaan, joten ne näkyvät sitten kivasti sieltä verhojen läpi. Ikkunalaudalle voi sitten laittaa muitakin koristeita kehysten kaveriksi.
Mun koristevarasto alkaa olla jo aika täysi ja ehkä muiden mielestä koristeita on ehkä jo ihan liikaa. Julisteilla on vaan niin helppo sisustaa kotonakin häiden jälkeen, että aion hankkia vielä muutamia lisää. Ostoslistalla on ainakin muutamia julisteita lasten leikkipaikalle, joka me meinataan rakentaa meidän hääpaikan esiintymislavalle. Meille kun ei tule bändiä niin lava on muuten ihan turha ja tällä tavalla saadaan muut tilat hyötykäytettyä muuhun juhlimiseen, kun lasten leikkipaikka on siellä lavalla. Haluan kuitenkin koristella myös leikkipaikan, koska lapsetkin on häävieraita ja siksi sinne on tulossa lelujen lisäksi ainakin tauluja ja varmasti myös simpukoita.
Leikkipaikka vielä hakee hieman muotoaan, koska en ole vielä sitä suunnitellut loppuun.


Toivon myös, että saamme pienemmillä julisteilla ja valokuvilla tuotua häihin sitä persoonallista otetta, joka hääkoristelussa on parasta. Haluan laittaa kehyksiä myös buffetpöytään, jolloin koristelusta tulee yhtenäisempi.
Meidän häihin on vielä melkein vuosi aikaa enkä millään jaksaisi odottaa niin kauan. Onneksi ajan voi kuitenkin käyttää hyödyksi suunnittelemalla hääkoristelua. Meillä on vielä tekemättä tosi paljon vaikka pääpiirteittäin ollaankin melkein kaikki suunniteltu.
Mutta siitä enemmän seuraavassa hääpostauksessa.
Koodilla XHaakoristeet saatte -10% Desenion valikoimasta. Etu ei koske handpicked- tai personoituja julisteita ja on voimassa 4.9.2021 asti.
Voiko sun mielestä julisteilla koristella hääpaikkaa?
LUE MYÖS:
MIKSI SUUNNITTELEN HÄITÄ PIENI MERENNEITO-TEEMALLA?
HÄÄPAIKKA VARATTU, HÄÄSUUNNITTELU VOI ALKAA
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA


4