Hae
Colour Outside the Lines

Papa-kokeen tulokset yllättivät huonolla tavalla

Muistatteko, kun kerroin keväällä käyneeni papakokeessa, koska sain kutsun joukkoseulontaan. Vastauksena papa-kokeen joukkoseulonnasta tuli kutsu seurantaan puolen vuoden kuluttua, koska laboratoriotutkimuksissa oli jotain muutoksia havaittavissa.

Silloin kaikki yrittivät rauhoitella mua, että luultavasti tuo on sellainen muutos, joka häviää nopeasti ja ei ole millään lailla hälyttävä, koska seuranta-aika on noin pitkä.

Nyt sitten puoli vuotta kului ja kävin seurantakäynnillä.

Erikoista seulonnan vastauksessa oli se, että papa-kokeen seurantaan käskettiin mennä puolen vuoden kuluttua, mutta siinä ei ollenkaan ohjattu, että minne. Soitin sitten sinne terveyskeskuksen paikkaan, jossa olin käynyt alkuperäisessä kokeessa ja sieltä ohjattiin omaan terveyskeskukseen. Tästä ei siis löytynyt ohjetta myöskään kaupungin sivuilta, joka oli vähän kummallista ja josta annoinkin terveyskeskukseen palautetta.

Sain sitten ajan papa-kokeen seurantaan syyskuun alkuun. Hoitaja soitti ensin ja kyseli onko ollut oireita tai esimerkiksi outoja vuotoja. Kerroin rehellisesti, että olin kärsinyt hieman juilivista alavatsakivuista, mutta en ollut varma johtuuko tämä jostain muusta, koska vatsanikin oli toiminut hieman huonosti koko kesän. Kerroin myös, että olin ollut hieman ihmeissäni, koska kuukautiseni olivat olleet aika epäsäännölliset jonkin aikaa. Niissä oli esimerkiksi kesällä melkein kolmen kuukauden tauko, joka on minulle hyvin epätavallista. Toisaalta tämä kuitenkin voi johtua myös käytössäni olevasta Mirena-kierukasta.

Hoitajan luona käydessäni kerroin näistä samoista asioista ja juteltiin muutenkin voinnistani. Hoitaja otti myös papa-kokeen ja kerroin siinä samalla, että minulla on ollut myös hieman kipuja alapäässä. Tuntemus oli sellainen kuin limakalvot olisivat todella tulehtuneet. Ankannokka nimittäin sattui todella paljon, joka oli minulle uusi tuntemus. Normaalisti papa-kokeen ottaminen tuntuu hieman inhottavalta, mutta ei todellakaan satu.

Tämä sai minut aika huolestuneeksi ja hoitaja mua rauhoittelikin siinä käynnillä todella paljon sillä, että yleensä tämänlaisen seurannan vastaus tulee puhtaana takaisin. Hänen mukaansa olisi voinut esimerkiksi olla mahdollista, että olin vain käynyt papa-kokeessa väärään aikaan ja muutos johtui vain hormoneista.

Vastauksesta sovimme, että saan tekstarin hoitajalta, jos vastaus on puhdas ja muussa tapauksessa hän soittaa. Vastauksessa menisi noin 1-2 viikkoa.

Olin koko ajan varma, ettei se vastaus tule puhtaana takaisin, koska minulla on vain ollut sellainen olo. Tuntemukset omassa kehossa eivät ole tuntuneet omilta tai normaaleilta eikä se ole johtunut vain paniikista, että kokeessa olisi jotain outoa.

Huomasin viikko hoitajalla käymisen jälkeen, että omaan kantaan oli ilmestynyt lääkärin teksti laboratoriotuloksista. Luin tekstin ja hieman saatoin kyynelehtiäkin yksin kylppärin lattialla, koska tulos ei ollut puhdas vaan muutos oli muuttunut huonompaan suuntaan. Nyt epäiltiin ehkä jopa kohdunkaulan syövän esiastetta (tämä siksi ehkä, koska laboratorio oli laittanut tämän kysymysmerkillä).

Sainkin sitten puhelun hoitajalta, joka ei kuitenkaan nähnyt laboratorion vastauksia vaan pelkästään, että lääkäri oli kirjoittanut minulle lähetteen KYSin naisten polille.

KYSistä aika tutkimukseen tulikin nopeasti, heti seuraavana päivänä. Hieman outoa siinä kuitenkin oli, että lähettävä lääkäri oli ollut sitä mieltä, että minun tulisi päästä hoitoon 8-30 päivän sisällä ja KYSin mielestä taas ajanvaraus oli ihan hyvä vasta kolmen kuukauden kuluttua. Sain siis ajan vasta joulukuulle.

Pahinta tässä oli kuitenkin, että missään vaiheessa ei minuun ollut mistään taholta yhteydessä lääkäri, joka olisi osannut selittää mistä asiassa on kyse vaan aina soitti joku hoitaja, joka ei nähnyt lääkärin tekstejä.

Eli pahinta on epätietoisuus, jossa joutuu elämään vielä vähintään joulukuulle asti. Aika on joulukuun puolessa välissä, joten luultavasti vastaus ei ehdi takaisin edes vielä jouluksi.

Yritän kuitenkin nyt kääntää tämän asian omassa päässäni positiiviseksi ja olla vain hyvilläni, että muutokset löydettiin ajoissa ja ne hoidetaan, jolloin hoitoennuste on huomattavasti parempi kuin silloin, jos niitä ei olisi huomattu eikä hoidettaisi millään tavalla. En kuitenkaan osaa olla stressaamatta asiaa, joten se on tuolla ajatusten taustalla koko ajan vaikka asiaa yrittääkin olla ajattelematta.

Onneksi marras- ja joulukuussa olen töissä niin ei luultavasti ole aikaa ajatella asiaa ja silloin olen myös stressaamatta sitä liikaa.

Oletko sinä saanut papa-kokeen tuloksista seurantakutsun?

 

LUE MYÖS: 

Sain papa-kokeen tulokset

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

https://www.instagram.com/p/CT0EUABg-l5/?utm_source=ig_web_copy_link

Joensuun taitokortteli

Pr-matka Visit Karelia, Visit Joensuu & Original Sokos Hotel Kimmel

Olin mukana pr-matkalla Joensuussa vähän aikaa sitten. Käytiin reissussa tutustumassa myös Joensuun taitokortteliin. Jani on kotoisin Joensuusta ja me vieraillaan siellä usein, mutta taitokortteli oli mulle ihan uusi tuttavuus.

Joensuun taitokortteli pitää sisällään monta ihanaa pientä puotia ja myös tunnelmallisen kahvilan. Se myös sijaitsee aiva keskustassa, joten siellä on helppo käydä vaikka Joensuu ei olisi tuttu kaupunki ennestään.

Me päästiin ensimmäisenä etappina tutustumaan karjalaiseen etupistokirjontaan ja tehtiin itsellemme kukkilintumagneetit (mä paketoin omani mummolle joululahjaksi).

Tunti kului nopeasti, koska kukaan meidän seurueesta ei ollut ennen tehnyt etupistokirjontaa ja tekniikka oli kaikilla hieman hakusessa. Linnuista tuli omalaatuisia ja jokaisen magneetti näytti erilaiselta. Mutta sehän käsitöissä on mukavaa, että se oma kädenjälki saakin näkyä. Kuulimme tunnin aikana myös karjalaisen käsityökulttuurin historiasta sekä Taito shopin ja taitokorttelin toiminnasta.

Taitokorttelista saa muuten ostettua ihan todella paljon erilaisia käsityötarvikkeita ja siellä oli myös kivasti esillä niitä.

Yksi meidän seurueen lempipaikoista oli selvästi Sarustiikka. Liike sisälsi piensisustusta ja paljon erilaisia tuliaisiksi sopivia tuotteita. Sieltä olisi voinut ostaa kotiin esimerkiksi suklaasta tehtyä karjalanpiirakoita.

Liikkeessä oli esillä paljon erilaisia kotimaisia tuotteita ja monen mukaan tarttuikin niitä.

Päätin, että seuraavalla reissulla Joensuun taitokortteli on ehdoton vierailukohde ja  käyn kyllä ihan itsekseni kiertelemässä siellä. Jätän Janin ja lapset vaikka mummilaan siksi aikaa. Tuolta löytyisi tosi hyvin varsinkin käsityöihmisille joululahjojakin.

Joensuun taitokortteli sisälsi myös aivan ihanan pienen kahvilan, jonne pääsi sisään sekä taitokorttelin että torin puolelta (ja hei kesällä ulkona oli myös upea jäätelökioski!).

Itse en juo kummemmin kahvia, mutta nautin herkullisen kaakaon kermavaahdolla sekä gluteenittoman porkkanakakkupalan. Gluteenittomia ja laktoosittomia tuotteita oli paljon tarjolla, joka on aina plussaa.

Kahvilassa oli hauskasti monta eri huonetta minne kahvia sai mennä nauttimaan. Kahvilassa olikin lauantai-iltapäivällä todella paljon porukkaa ja lisää tuli ovista koko ajan sisään, joten se taitaa olla Joensuussa selvästi aika suosittu.

Jos Joensuun taitokortteli ei ole sulle tuttu paikka, niin käy ihmeessä Joensuuhun matkustaessasi.

Oletko vieraillut Joensuun taitokorttelissa?

LUE MYÖS: 

Eka lomapäivä Joensuussa

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA