Käytiin hääkuvissa kahdesti
Me mentiin naimisiin alunperin reilu kolme vuotta sitten maistraatissa ja siunattiin meidän liitto kirkossa vuotta myöhemmin samana päivänä. Siksi myös käytiin hääkuvissa kahdesti.
Mun mielestä on ihanaa, että meillä on kahdet eri hääkuvat ja kaksi eri hääpäivää, joita muistella.

Maistraatissa meillä oli mukana vain meidän kaasot ja bestman sekä valokuvaaja. Käytiin ottamassa kuvia heti maistraatin jälkeen Väinölänniemellä.
Kuvia ei ole kauhean montaa, mutta minusta on ihanaa, että niissä näkyy Suomen luonto ja kesä. Mulla oli näiden ekojen kuvien aikaan todella turvonnut ja ruma olo enkä oikein nukkunut kunnolla. Muistan, etten tuntenut itseäni yhtään nätiksi ja myöhemmin selvisikin, että mun kehossa jylläsi syöpäsolut, jotka sai koko kropan ihan sekaisin.
Vuosi meidän maistraattihäiden jälkeen meillä oli avioliiton siunaus ja häät, joissa vasta kaikki meidän sukulaiset ja tuttavat sai tietää, että ollaankin oltu jo vuosi naimisissa. Ei oltu kerrottu asiasta edes meidän lapsille.
En ikinä unohda, kun mun äiti sanoi meidän häissä mulle, että hän on niin onnellinen, että ollaankin oltu jo naimisissa mun syöpädiagnoosin aikaan. Hän oli siitä jotenkin niin helpottunut, että minulta melkein pääsi itku.
Meillä ei ollut häissä budjettisyistä valokuvaajaa, mutta käytiin ottamassa hääkuvat samassa paikassa Väinölänniemellä. Näiden kuvien otto tosin hieman viivästyi, kun ensin me oltiin kipeänä ja sitten valokuvaaja. Tämä ei haitannut yhtään, koska saatiin hääkuviin taltioitua aivan upea ruska.

Meidän kaikki hääkuvat on niin upeita ja niistä on kiittäminen taitavaa Bella Photon Sallaa, joka on ollut meidän vakiokuvaaja jo vuosia.
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Kolmas hääpäivä eli nahkahääpäivä
Nurmeksen Vanhan Kauppalan avoimet ovet
Käytiin viime viikonloppuna äitini ja 12-vuotiaan kanssa Nurmeksen Vanhan Kauppalan avoimet ovet -tapahtumassa. Tapahtuma järjestetään vuosittain elokuussa ja ollaan äitini kanssa yritetty käydä siellä jo pariin otteeseen, mutta ensin olin itse häämatkalla Lapissa tapahtuman aikaan ja viime vuonna oltiin Janin siskon häissä.
Tänä vuonna meillä ei kuitenkaan ollut muuta tuona viikonloppuna ja suunniteltiin päiväretki Nurmekseen mökiltä. Oltiin ensin lähdössä kahdestaan, mutta viime hetkellä kysäisin 12-vuotiasta mukaan ja hän lähtikin ilomielin.
Tämä tapahtuma oli kiva kontrasti asuntomessuille, joissa ollaan useampana vuonna käyty katsomassa uusia taloja. Nurmeksen Vanhan Kauppalan talot olivat vanhoja (vanhin taisi olla melkein 300 vuotta vanha!) ja ne oli kauniisti sisustettu. Osa taloista oli jonkun koteja ja he olivat ovella vastassa, kun taloon astui sisälle.

Rannekkeet tapahtumaan maksoivat yli 16-vuotiailta 10 euroa ja alle 16-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Rannekkeen ostettuaan sai lipunmyynnistä kartan, johon kaikki kohteet oli merkattu. Osa oli avoimia taloja, osa avoimia pihoja ja osalla oli vaan pihakirppis. Todella monessa talossa oli myös kahvila tai ravintola sekä jotain pientä myynnissä.
Alueena Kauppala on hauska, kun se on rakennettu mäen päälle. Osa taloista on ylhäällä mäellä, mutta molemmin puolin taloja on paljon rinnetonteilla. Mietittiin äitini kanssa millaista olisi lähteä talvella autolla tuolta mäestä ylöspäin. Onneksi alhaaltakin taisi kulkea tie, jota pitkin pääsee pois.
Osalla taloista oli upeat näkymät Pieliselle suoraan omasta ikkunasta tai pihasta. Ja osa taloista oli muuten myynnissä. Aika hyvä markkinointikanava, kun taloon pääsi tutustumaan tuossa samalla.

Kävin Nurmeksessa pr-matkalla pari vuotta sitten ja silloin kävelimme opastetun kierroksen tuolla Puu-Nurmeksessa, mutta mihinkään taloon emme päässeet sisälle. Silloin oppaamme kertoi tästä Nurmeksen Vanhan Kauppalan avoimet ovet -tapahtumasta ja siitä kipinä syntyi lähteä niitä katsomaan.
Rakastin yli kaiken melkeinpä joka talosta löytyneitä upeita kuviollisia tapetteja. Osa taloista oli upean värikkäästi sisustettu ja olipa siellä yksi hattaran vaaleanpunainen talokin! Eniten minuun iski ne talot, joissa sisustus oli hyvin omaperäinen ja leikkisä.
Sää ei ollut mikään superhyvä, koska välillä satoi kaatamalla vettä, mutta silti liikkeellä oli todella paljon ihmisiä. Yhdessäkään talossa tai pihapiirissä ei oltu yksin.

Vanhoissa taloissa on niin eri tunnelma kuin uusissa ja itse rintamamiestalossa lapsuuteni viettäneenä tykkään vanhoista taloista tosi paljon.
Ilmeisesti eri vuosina on ollut eri taloja mukana tässä tapahtumassa, joten tylsäksi ei tapahtuma käy vaikka siellä kävisi useampana vuonna. Tietysti jotkut talot saattavat olla auki vuodesta toiseen, mutta joka kerta luultavasti itse huomioi eri juttuja.

Tykkäätkö sinä vanhoista taloista?
TULETHAN SEURAAMAAN MINUA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


0