Hae
Colour Outside the Lines

Asu, josta tunsin kehohäpeää

Mä oon yrittänyt nyt syksyllä taas pukeutua muuhunkin kuin juoksuhousuihin ja huppariin, mutta aina asut ei kuitenkaan tunnu niin hyvältä päällä kuin ajattelin. Esimerkiksi tässä on asu, josta tunsin kehohäpeää vaikka asu olikin mun mielestä tosi ihana.

Ostin Vintedistä lyhyen farkkuhameen, koska rakastin nuorempana pitää sellaista ja se oli mun luottovaate. Tämä hame on kokoa XL, mutta se kuitenkin on vatsan kohdalta suht tiukka. Hameessa on stretchiä, joten päällä se on ihan mukava.

Mun mielestä tämä asu on tosi nätti ja rakastan tuota farkun ja neuloksen yhdistelmää. En kuitenkaan kehdannut lähteä tällä asulla kotoa minnekään, koska jotenkin tuntui, että hame korostaa vatsaani liikaa.

Oon yrittänyt päästä irti kehohäpeästä ja aika hyvin siinä onnistunutkin, mutta tämän asun kohdalla mulle iski jotenkin ihan suunnaton kehohäpeä ja asukriisi. Vatsaa turvotti ja hame ei vaan tuntunut hyvältä. Aion kuitenkin antaa hameelle, ja tälle asulle, vielä uuden mahdollisuuden, koska tää on jotenkin niin kiva yhdistelmä.

Oon ostanut nyt useamman vaatteen Vintedin kautta ja todennut, että koot ei vaan osu kohdilleen melkein ikinä. Taidan siis pysytellä kirppiksillä, joilla pääsen sovittamaan vaatteita tai ainakin jättää alaosat ostamatta Vintedistä, kun alaosien ostaminen on mulle muutenkin niin hankalaa.

Bleiseri: Bikbok
Neuleliivi: Stradivarius / 2nd hand
Farkkuhame: Noisy May / 2nd hand
Sukkahousut: Aarre Label

En kuitenkaan anna tämän masentaa vaan aion edelleen pukeutua sillä tavalla kuin haluan, koska rakastan kauniita vaatteita ja uusien asujen luomista. Siksi kirpparit onkin ihan parhaita!

Ihanaa päivää just sulle❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Syksyn eka asu

Asu koulutarvikeostoksille

Mini my day – uusi video Youtubessa

Asu Kuopion taiteiden yöhön

Mun asu Kuopion taiteiden yöhön viikko sitten oli ihanan rento, mutta silti siisti. Päivä oli kaunis, mutta hieman sateinen. Lämpötila oli noin viisitoista astetta eli oli suht lämmin, mutta kaipasin pitkähihaista käsieni suojaksi.

Mä tykkäsin tästä asusta ihan hirvittävästi ja oon varma, että käytän tätä vielä monta kertaa tänä syksynä.

Leopardikuvioinen mekko on kesän alelöytö H&M:ltä ja se maksoi 7€. Se on hihaton ja laitoinkin sen päälle pelkästään viime kesänä Lindexiltä ostetun farkkutakin. Lisäksi laitoin jalkaan Aarre Labelin sukkahousut, jotka on ihanan ohuet, mutta peittävät (osta pienempi koko, nämä venyy ja paukkuu ihan hulluna!).

Oon vähän karttanut leopardikuviota pitkän aikaa, koska se on mun äidin lemppari ja jotenkin se ei aina tunnu ihan omalta. Tähän mekkoon kuitenkin rakastuin päätä pahkaa!

Laukku on äitini kirppislöytö ja sain sen, kun kulutin omani puhki -kirjaimellisesti. Haaveilen nahkaisesta Longchampin laukusta, joka kestäisi kulutusta paremmin, mutta vielä en ole sellaiseen raaskinut sijoittaa.

Mä taidan pakata tämän saman kombon mukaan myös Tukholman risteilylle, jolle ollaan lähdössä kuun lopussa. Täytyy vaan pakata mukaan myös neule tai ostaa tuonne alle esimerkiksi poolo, koska silloin on luultavasti jo huomattavasti viileämpää.

Tämä asu toimii varmasti täydellisesti myös ruskeiden nahkanilkkureiden kanssa. Lisäksi tähän voisi laittaa kaveriksi lämpimän huivin.

Mekko: H&M
Farkkutakki: Lindex
Sukkahousut: Aarre Label
Tennarit: Lager 157
Laukku: Longhamp
Korvakorut: Ur&Penn

Sellainen oli mun asu Kuopion taiteiden yöhön tänä vuonna! Ihanan simppeli, mutta tyylikäs.

Ihanaa päivää just sulle!❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Syksyn eka asu

Asu koulutarvikeostoksille

Kirppisasu ja muutama ajatus eliminaatiodieetistä