Mä oon varmaan jotenkin outo, koska kun kaikki muut aina hehkuttavat miten lisääntynyt valon määrä tuo heille tosi paljon lisää energiaa, minut valtaa ihan suunnaton väsymys ja uupumus.

Tämä ilmiö tapahtuu ihan jokaisena keväänä, joten mikään uusi juttu tämä ei ole. Jotenkin tuntuu, että mulla on aina eniten energiaa tammikuusta maaliskuuhun ja sen jälkeen minut valtaa sellainen tunne, etten jaksaisi oikein tehdä mitään. Vaikka ulkona onkin kaunis ilma, niin mun ei tee mieli yhtään esimerkiksi ulkoilla, koska valo on niin kirkasta ja jopa aurinkolasit päässä saan auringosta päänsäryn.

Tämä väsymys on nyt myös hiipinyt mun koulutöiden pariin, kun ei yhtään huvittaisi opiskella. Vaikka tiedän opiskelun edistävän opintoja eteenpäin ja tiedän, että valmistun sitä nopeammin mitä enemmän teen töitä, mua ei just nyt jaksaisi yhtään kiinnostaa koko opiskelu. Onneksi oon jo hyvällä mallilla kurssien kanssa ja kahdesta kevään kurssista oon jo saanut opintopisteetkin.

Tänä keväänä väsymystä selvästi lisää myös ensi viikolla lähestyvä syöpäkontrolli. Vaikka yritän pysyä positiivisena ja ajatella, ettei kannata stressata huonoja tuloksia ennen kuin sellaisia saa, nukun superhuonosti enkä oikein pysty keskittymään ajatuksiltani mihinkään. Olen yrittänyt karata ajatuksiani kirjojen maailmaan ja olenkin lukenut viisi kirjaa vajaassa kahdessa viikossa.

Toivon, että tulokset on edelleen hyvät kuten viime tarkastuksessa, mutta silti takaraivossa jyskyttää pelko huonoista tuloksista.

Pieniä juttuja, joilla yritän edistää jaksamistani

• Nukkuminen. Unenlaatu on selvästi ollut nyt huonompaa, joten välillä lasten ollessa koulussa ja eskarissa, oon nukkunut myös päiväunia.
• Veden juonti. Oon tosi huono juomaan vettä, joten oon nyt yrittänyt päivittäin juoda edes muutaman lasillisen enemmän vettä kuin ennen.
• Ulkoilu. Edelleenkään en ulkoile päivittäin, mutta hankittiin Janin kanssa sauvakävelyyn sopivat sauvat ja ollaan käyty jo muutamia kertoja yhdessä kävelyllä. Yritän vielä päästä kynnyksestä (pääni sisällä) yli, että kävisin kävelyllä myös yksin.
• Lukeminen. Aiemmin aina katsoin jotain esimerkiksi syödessäni yksin, mutta nyt oon yrittänyt vaihtaa tän lukemiseen. Luen lehteä tai kirjaa samalla kun syön. Yritän myös lukea kirjoja enemmän kuin tuijottaa ruutua.
• Kauneudenhoito. Meikkaan aika harvoin, mutta silloin kun oon tosi väsynyt ja pitää jaksaa paremmin, meikkaan ja herään siinä samalla. Varasin itselleni myös ajan brow liftiin ja lash liftiin, jos niillä saisi taas hieman helpotettua meikkaamista.

Jos säkin kaipaat hemmottelua, saat Timmaan mun kaverikoodilla UEJSOE 5€ krediittejä.

Tässä nyt vaan muutama juttu, joilla mä yritän edistää omaa jaksamistani. Tiedän, että heti kun tuo kaikki lumi ja loska on ulkoa poissa, tykkään taas ulkoilla ja jaksaminenkin on taas ihan eri luokkaa. Kesäisin olen yleensä täynnä energiaa, paitsi jos on kamala helle. Toivottavasti tästä kesästä tulee lämmin, mutta ei kuuma.

Valtaako sinut väsymys kesäisin?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE  @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Nappaa 5€ Timma koodi omaa hetkeä varten

Kuinka päästä eroon epäonnistumisen tunteesta oman pään sisällä?

Mun kolme tulevaisuuden haavetta

Mulla on kohdunkaulan syöpä

Raskausaikoina olen haaveillut seesteisestä vauva-arjesta, kun käymme pitkillä vaunulenkeillä vauvan kanssa ja kotona vauva jokeltelee iloisena. Kummallakaan kerralla arki ei ole kuitenkaan mennyt kuvitelmieni mukaan.

Molempien synnytyksien jälkeen olen hukannut täysin itseni. Olen ollut väsynyt, kärttyinen ja poissaoleva. Olen ollut myös todella pettynyt itseeni äitinä. En ole osannut suorittaa vauvavuotta niin kuin kaikki muut tuntuvat osaavan ja olen tuntenut epäonnistuneeni äitinä.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kertoo muuten myös aivan huikealla tavalla elokuva Tully.

Mutta miksi mä en vaan usko itseeni? Miksi mä en anna itseni olla se keskiverto-oppilas, joka saa niitä keskivertonumeroita vaan annan itseni pettyä kerta toisensa jälkeen, kun en saanutkaan kiitettävää?

Se on asia, jota mä yritän nyt työstää. Mä yritän olla iloinen pienistä onnistumisista niin kotona kuin koulussa ja yritän oikeasti opetella eroon siitä epäonnistumisen tunteesta ja sellaisesta häpeästä, jota koen kun en ole muka tarpeeksi hyvä. Opettajatkin sanovat, ettei numeroita kukaan enää myöhemmin katsele. Paljon tärkeämpää on se, että todistus on taskussa ja tutkinto suoritettu.

Tiedän myös mun lasten olevan onnellisia ja rakastavan mua aivan kuten mäkin rakastan heitä, joten miksi mä edes yritän olla jotenkin erilainen. Tottakai voin koko ajan esimerkiksi miettiä tapoja, joilla oon enemmän läsnä arjessa ja sitten toteuttaa niitä, mutta ihan turhaan mä yritän olla jotenkin täydellinen äiti, kun lasten mielestä varmasti jo olen sellainen.

Epäonnistumisen tunteita myös vähentää onnistumiset ja oon onnistunut töissäni viime vuosina niin hyvin ja mua on kehuttu niin paljon, että se on ehkä myös auttanut rakentamaan itsetuntoa taas ihan eri tavalla paremmaksi.

*Kuvat monen vuoden takaa, kun lapset oli ihan minejä.

Osaatko sä iloita pienistä jutuista vai
kärsitkö epäonnistumisen tunteesta kuten minä?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA ELÄMÄN YLÄ- JA ALAMÄKIÄ MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

Aikuista opiskelijaa saattaa kohdata yksinäisyys

Mulla on kohdunkaulan syöpä