Hae
Colour Outside the Lines

Päivä Tukholmassa 6-vuotiaan kanssa

Oltiin muutama viikko sitten 6-vuotiaan kanssa päivä Tukholmassa ja ei tehty Tukholmassa oikeastaan mitään erityistä, mutta meillä oli silti oikein kiva päivä.

Syötiin aamupala laivassa ja lähdettiin ulos laivasta heti sen saavuttua satamaan. Päätettiin testata bussia, koska joku täällä blogin kommenteissa viimeksi suositteli sitä ja ollaan aina kuljettu vaan metrolla. En kuitenkaan suosittele kulkemaan paikallisbussilla, jos on vaan päivä Tukholmassa -risteilyllä, koska siihen tuhraantuu ihan hullun kauan aikaa. 

Me päästiin laivasta ulos tasan kymmeneltä ja käveltiin bussipysäkille, joka on terminaalin vieressä. Päästiin bussiin vasta noin 10.30 ja koska bussiin oli nousemassa todella paljon muitakin suomalaisia, lähti bussi liikkeelle vasta noin kymmenen minuutin kuluttua. Bussilla tietysti näki vähän maisemia ja se lähti helposti ihan terminaalin nurkalta, mutta oli se kuitenkin hyvin hidas vaihtoehto. Bussi oli numero 76. Bussi olisi kuulemma jatkanut vielä vanhaan kaupunkiin asti, mutta päätettiin hypätä kyydistä Karlaplanilla.

KARLAPLAN

Tiesin, että Karlaplanilla on metropysäkki ja koska en yhtään tiennyt mihin se bussi lopulta vie tästä eteenpäin, niin jäätiin bussista pois. Oltiin suunniteltu mennä Skanseniin, johon bussilla olisikin helposti päässyt, kun olisi jäänyt pois Karlaplania edeltävällä pysäkillä. Bussissa näkyi infotaululla koko ajan seuraavan pysäkin nimi, joten pysäkkejä oli helppo seurata. Päivän sää oli kuitenkin niin epävakaa, että me päätettiin tehdä jotain muuta kuin käydä ulkoilmamuseossa. Haaveilenkin nyt Skansenista joulun alla, koska siellä järjestetään joka vuosi joulumarkkinat viikonloppuisin marraskuun lopusta joulua edeltävään viikonloppuun asti.

Käveltiin Skansenilla hetki ja 6-vuotias ihasteli hienoa suihkulähdettä. Joskus ollaan oltu talvella Tukholmassa ja tuossa suihkulähteen veden tilalla on ollut jää, jonka päällä on ollut luistelijoita. Ihasteltiin taloja, koiria ja kaikkea mitä ulkona näkyi. Päätettiin Karlaplanilta hypätä metroon ja keksittiin mennä käymään vanhassa kaupungissa, joka oli parin metropysäkin päässä Karlaplanilta. Jos olisi lähdetty suoraan metrolla vanhaan kaupunkiin terminaalilta, olisi säästetty melkein tunti aikaa, mutta onneksi meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia eikä kiire minnekään. Lapsi ihaili metrotunnelin hienoja seinälaattoja innoissaan metroa odotellessa. Tukholmassa metrotunnelit on täynnä taidetta, kannattaa pitää siis silmät auki niissä kulkiessa!

vanha kaupunki / Gamla stan

Käveltiin rauhassa vanhan kaupungin pieniä katuja ja kujia, kurkittiin myymälöiden ikkunoista sisään ja katseltiin kukkakaupan avautumista. Oli hauska nähdä kuinka ihmiset haki kahvia työmatkalla tai kuinka vanhan kaupungin kadut oli oikeasti vielä tosi rauhalliset. Me ollaan käyty Tukholmassa aika monesti meidän kuopuksenkin kanssa ja monet paikat tuntuu hänestäkin jo ihan tutuilta. Osaksi siksi haluankin hänen kanssaan matkustaa paljon hänen ollessaan vielä nuori, koska silloin hän uskaltaa lähteä reissuun myös yksin vanhempana. Esikoisen kanssa on reissattu myös paljon ja hän on jo käynyt ulkomailla yksinkin enkä usko, että hänestä se oli yhtään pelottavaa tai liian jännittävää.

Me olisi haluttu vanhaan kaupunkiin menon yhteydessä vierailla jossain Tukholman kuninkaanlinnan museoista. Esimerkiksi kruunun jalokiviä olisi ollut kiva käydä katsomassa ja se olisi käynyt hyvin meidän risteilyn teemaankin, kun prinsessaristeilyllä oltiin. Oltiin Tukholmassa kuitenkin maanantaina, jolloin suurin osa Tukholman museoista on kiinni. Kuninkaanlinnan myymälä oli kuitenkin avoinna ja käytiin siellä tiaraostoksilla. Myymälässä oli paljon Kaarle Kustaan 50-vuotiseen kuninkaana olemisen juhlintaan liittyvää tavaraa myynnissä, mutta ei ollut magneettia, joten me ei ostettu mitään juhliin liittyvää.

Westfield Mall of Scandinavia, Solna

Kysyin lapselta mitä hän haluaisi tehdä seuraavaksi ja hän muisti meidän käyneen edellisellä reissulla Solnassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa, Mall of Scandinaviassa leikkimässä. Ostoskeskuksessa on todella hieno ilmainen leikkipaikka ja suunnattiinkin seuraavaksi lähijunalla sinne. Jostain syystä junia kulki tosi harvassa vaikka yleensä niitä menee noin 10 minuutin välein. Ilmeisesti joku juna (tai jotkut junat) ei kulkenut ratatöiden vuoksi, jos huonolla ruotsillani ilmoituksia luin oikein.

Odoteltiin aika pitkä tovi junaa, mutta meillä jäi silti hyvin aikaa melkein kolme tuntia ostoskeskuksessa pyörimiseen. Leikittiin leikkapaikalla varmaan ainakin tunti ennen kuin mentiin etsimään lounasta. Risteily oli niin jännittävä, ettei 6-vuotiaalle ollut oikein maistunut ruoka missään vaiheessa reissua, joten harhautin häntä hampurilaisaterialla ja sain kuin sainkin hänet syömään sen kokonaan. Pirtelöstä ei kyllä uponnut kuin pari hörppäystä. Ruotsalainen MAX-hampurilaisketju tekee kyllä heittämällä paremmat gluteenittomat hampurilaiset kuin mikään ketju Suomessa ja maksoin kahdesta lastenateriasta yhteensä alle 9€.

Kierreltiin vielä kaupoissa hetki etsimässä tuliaisia kotiin mitään kuitenkaan löytämättä. Haettiin kuitenkin ruokakaupasta marjoja ja pillimehut ennen kuin lähdettiin suunnistamaan kohti laivaa.

Kerettiin siis tehdä kuuden tunnin maissaolon aikana vaikka mitä hauskaa. Ensi kerralle meille jäi Skansen, jonne haluan kyllä vielä käymään jossain vaiheessa. Jos en tänä vuonna joulun alla, niin ehkä sitten ensi vuonna!

Mikä on sun lempipaikka Tukholmassa?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA. LÖYDÄT MINUT MYÖS TIKTOKISTA JA YOUTUBESTA. 

LUE MYÖS: 

Skidit risteily prinsessojen kanssa

Tukholman risteilyllä 10-vuotiaan kanssa

Junibacken taaperon kanssa vs eskarilaisen kanssa

 

Vastaukset 13 kysymykseen

Mitä et halua tehdä 10 vuoden päästä?

En halua palata kaupan kassalle tai ylipäänsä kauppaan töihin. Designkavereiden Iloiseen joulukauppaan menen ilomielin vaikka joka vuosi eläkeikään (ja sen jälkeenkin) töihin, mutta muuten haluaisin pois kaupan alalta. Jotenkin tuntuu, että se urapolku on jo nähty tässä melkein 20 vuoden aikana.

Mikä on maailman söpöin asia?

Mun Tiktokin etusivu on täynnä söpöjä pikku pupuja syömässä porkkanoita, ratsastamassa kilpikonnilla ja tekemässä vaikka mitä muuta söpöä. Mutta siltikään mikään ei voita sitä miten söpöjä vauvat on, kun ne nukkuu.


Mikä on paras tänä vuonna tapahtunut asia?

Haluaisin sanoa, että uuden unelmatyön saaminen ja aloittaminen, mutta vaikka tää olikin yksi parhaista tänä vuonna tapahtuneista jutuista, ei se kuitenkaan ollut paras.

Mikään ei nimittäin voi voittaa sitä tunnetta, kun kohdunkaulan syövän vuositarkastuksessa kaikki oli hyvin ja tulokset puhtaat.

Mikä on lempicocktailisi?

Juon tosi harvoin alkoholia, mutta mun lempidrinkki on ollut 18-vuotiaasta asti, ja on varmaan ihan aina, Cosmopolitan. Jossain vaiheessa tein niitä usein kotonakin.

Millainen olisi unelmalomasi?

Kahden viikon matka Disney Worldiin ja siitä matkan jatkaminen Disneyn risteilylle. Se olisi ihanaa, mutta superkallista. Onneksi unelmoiminen on ilmaista.

Mikä on lempivärisi?

Kirkkaan pinkki. Sellainen oikein kunnon helakka pinkki, joka oikein hyppää silmille. Tykkään tällä hetkellä kyllä myös tosi paljon tummanvihreästä.

Mitä väriä käytät eniten pukeutumisessa?

Mustaa. Oon nyt yrittänyt opetella pois mustasta tai ainakin siitä, että koko asu olisi musta, koska rakastan värejä ja värikkäitä vaatteita yli kaiken.

Pidätkö yllätyksistä?

Pidän, mutta ehkä myös riippuu yllätyksistä. Tykkään kivoista ylläreistä (toisaalta, kukapa ei tykkäisi). En kuitenkaan tykkää siitä, että joku pilaa yllärin tai kertoo etukäteen jonkun asian, jonka toinen on yrittänyt pitää yllärinä. En esimerkiksi ikinä halua tietää mitä joululahjapaketit sisältää ennen kuin avaan ne. En lapsenakaan halunnut tietää. Yhtenä jouluna lapsena vahingossa näin lahjakassin ennen kuin paketit oli kääritty ja joulu oli pilalla, kun se jännitysmomentti oli poissa.

Mikä on yksi asia, jonka opit vaikeimman kautta?

Ettei rakkaus aina ole pelkkää hattaraa ja ettei se oikea ihminen välttämättä löydy teininä. Kun olin lapsi ja teini, kuvittelin löytäväni sielunkumppanin tosi aikasin, koska mun vanhemmat on olleet yhdessä 14-vuotiasta eli kohta 50 vuotta. Tottakai ajattelin itsellekin käyvän samalla tavalla vaan eipä vaan käynyt.

Mihin olet väsynyt?

Viimeiset melkein kolme kuukautta meidän yläkerran naapurilla on soinut herätyskello viideltä aamulla. Hän pitää puhelimessa värinää päällä ja puhelinta varmaan lattialla, joten mä herään myös joka ikinen aamu kello viisi vaikka oma kello soisi vasta seiskalta. Olin jo suunnitellut meneväni sanomaan naapurille tästä tai vähintään laittavani lapun oveen, mutta tällä viikolla kello ei ole enää soinut. Tai sitten oon vaan nukkunut paremmin kuin aikoihin.

Mitä teet, kun olet surullinen?

Katson jotain hömppää ja syön suklaata. Suklaa toimii aina. Yritän kuitenkin aina miettiä myös positiivia asioita, joista tulisi parempi mieli.

Minkä trendin toivoisit häviävän kokonaan?

Sähkötupakan ja tupakoinnin ihannoimisen ylipäätään. En ikinä ole nähnyt mitä hohdokasta tupakan polttamisessa on.

Mikä oli unelma-ammattisi 12-vuotiaana?

Muotisuunnittelija. Se oli mun unelma-ammatti tosi pitkään, kunnes ysin terveystarkastuksessa terveydenhoitaja tiputti minut pilvilinnoista alas ja kirjoitti terveystodistukseen, että mulla on vaatepölyallergia. Toisaalta ihan hyvä, koska en oikeasti varmaan olisi pärjännyt alalla allergiani kanssa kovin pitkään. Vaatteita kuitenkin rakastan edelleen.

Nyt on sun vuoro vastata johonkin kysymykseen kommenteissa! 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA. LÖYDÄT MINUT MYÖS TIKTOKISTA JA YOUTUBESTA. 

LUE MYÖS: 

Syksyn reissusuunnitelmia

Eka vierailu omilleen muuttaneen esikoisen luona

Viisi positiivista elokuun alusta