Hae
Colour Outside the Lines

25 ideaa kujeilevalle tontulle

Mä ostin joskus viitisen vuotta sitten meille kujeilevan tontun ja siitä on tullut osa meidän joulukuuta niin vahvasti, että meidän nuorin (nykyään 9-vuotias) kyselee jo hyvissä ajoin marraskuussa milloin tonttu tulee taas kujeilemaan. 

Tonttu on kujeillut vaikka millä tavoin meillä, joten ajattelin jakaa teille tänne 25 ideaa kujeilevalle tontulle. Täältä voi sitten kurkata inspiraatiota, jos ei keksi millään mitä tonttu voisi tehdä. Kaikista ideoista ei ole kuvaa tallessa, mutta kirjoitan ne tuonne kuvien väliin! 

25 ideaa kujeilevalle tontulle

  1. Levitä pöydälle jauhoja ja piparimuotteja. Laita tonttu istumaan jauhopussin päälle ja jos lapset osaavat lukea, lappu ”leivotaanko pipareita?”. 
  2. Laita tonttu roikkumaan jostain joulukoristeesta. 
  3. Tai istumaan joulukuuseen. 

4. Istuta tonttu pelikonsolin tai lautapelin ääreen. 
5. Laita tonttu jääkaappiin. Mieluiten ”syömään” jotain. 
6. Piilota tonttu lapsen kenkään tai takin hihaan. 

7. Jos pipareita on jo leivottu, murustele muutama pipari ja laita tonttu syömään niitä. 
8. Jos on karkkipäivä, laita tonttu sukeltamaan avattuun karkkipussiin jalat ylhäällä. 
9. Jos lapsella on Barbie-nukkeja tms, pue tonttu ja nuket erilaisiin vaatteisiin ja laita ne pitämään muotinäytös. 

10. Laita tonttu varastamaan lapsen hammasharja ja tahna. (Vielä parempi jos tonttu pesee hampaita, mut harmillisesti meidän tontun käsissä ei oo rautalankoja.)
11. Laita tonttu ajamaan jollain lelulla. 
12. Laita tonttu nukkumaan lapsen viereen (jos tämä onnistuu aamulla herättämättä lasta). 

13. Mitä jos tonttu yrittäisi avata lapsen joulukalenteria? Meillä joulukalenterit oli joskus pienellä pöydällä ja tonttu kiipesi niitä kohti. 
14. Tonttu voi roikkua lapsen vaatteiden sisässä pyykkitelineellä tai vaan pyykkien joukossa telineen keskellä. 
15. Tai entä jos laitat tontun pyykkikoneeseen luukkuun sisäpuolelle teipillä ja lapun viereen, jossa lukee ”APUA!”. Meillä tämä ei harmillisesti toimi, kun luukusta ei näy läpi. 

(+piilota tonttu vessapaperirullien sisään! Varo, koska meidän tontulta irtosi viime vuonna pää, kun lapsi riuhtaisi rullan vähän liian kovaa irti.)

16. Tonttu voi piirtää tussilla banaanin kuoriin kuvioita. Vain taivas on rajana keksiä mitä banaaneissa voi lukea. Tai niille voi vaikka liimata muoviset silmät ja piirtää suut. 
17. Tonttu voi kirjoittaa joulukortteja ja muistuttaa kirjekuorien sekä postimerkkien kera lähettämään joulukortit ajoissa. 
18. Tontulle voi pukea lapsen pipon ja laittaa hänet istumaan pulkkaan (jos on lunta). Silloin lapsi ”keksii itse”, että olisi kiva lähteä pulkkamäkeen. 

19. Tonttu voi pitää muiden lelujen kanssa yökyläilyn, kun barbiet tai muut lelut ja tontun laittaa nukkumaan sukkien sisään kuin heillä olisi makuupussit. 
20. Viime jouluna meidän tonttu koristeli joulukuusen vessapaperilla. Se oli lasten mielestä hulvatonta! 
21. Mitä jos tonttu pitäisi leffaillan muiden lelujen kanssa? Karkkipaperit ja popcorn-kulho on täydellisiä pieniä rekvisiittoja tätä varten. 

22. Liimaa tonttu teipillä oveen ja kirjoita teippeihin tussilla hätäviesti.
23. Tonttu voi myös saunoa Barbien kanssa. Viereen tyhjät juomat ja lapsi on ihmeissään.
24. Ota tontusta muutama selfie lapsen puhelimella ja jätä tonttu puhelimen viereen. Kamera toimii yleensä suoraan lukitulta näytöltä.  

25. Meidän tonttu on aina jouluaattona kuusen alla, koska lapset saa joka joulu aamulla jo yhdet paketit, joissa on jotain tekemistä päiväksi. Yleensä siellä saattaa olla myös joku pikku herkku. Viime jouluna kirjoitin tontun mukaan kortin, jossa hän kiitti joulukuun kepposista.  

Jos kaipaat lisää ideoita, Pinterest on niitä pullollaan. Ne löytyvät hakusanoilla ”elf on the shelf” ja itse kirjoitan perään usein vielä sanan ideas. Tonttuja saa ainakin Tokmannilta ja Amazonista. Itse haluaisin uusia tontun sellaiseen, jolla olisi rautalangat sekä käsissä että jaloissa, koska sen saisi helpommin laitettua aina roikkumaan johonkin. 

Ihanaa joulun odotusta sinulle🎄

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Ihanat ja helpot joulukoristeet kartongista

Kuivatut appelsiinit joulukoristeeksi

Isänpäivä voi olla myös vaikea päivä monelle

Vaikka isänpäivä on yleisesti juhlapäivä monessa perheessä, isänpäivä voi olla myös vaikea päivä monelle.

Tämä päivä on ollut meidänkin perheessä aina vähän hankala aihe. Sain mun esikoisen ollessani 18-vuotias ja olin yksin -osaksi koska lapsen biologinen isä ei halunnut olla osa lapsen elämää, kun lapsi syntyi ja osaksi, koska mä päätin katkaista välit kokonaan, ettei lapsi kärsisi ailahtelevasta isästä myöhemmin. Halusin lapselle mahdollisimman turvallisen ja ehjän lapsuuden vaikka oltiinkin kahden.



Lapsella oli kuitenkin ihana ukki eli mun isä sekä kaksi enoa mukana ihan päivittäisessä elämässä, koska asuttiin kaksi ekaa vuotta mun vanhempien luona ja mun veljet asuivat myös vielä kotona. Me juhlittiin aina isänpäivänä ukkia sekä lapsen kahta isoukkia, jotka olivat silloin vielä elossa. Lapsella riitti siis kyllä miehenmalleja elämässään ihan alusta asti, mutta mä silti kipuilin asian kanssa itse tosi paljon. Päiväkodissa ja koulussa lapsi teki aina kortin ukille ja joskus hän teki isänpäivänä kortin myös minulle.

Mua jäyti ja kalvoi syyllisyys sydämenpohjassa koko ajan, mutta varsinkin isänpäivänä, siitä etten voinut tarjota lapselle turvallista, rakastavaa ja vakaata isää. Sen sijaan tarjosin paljon sydänsurua, harmitusta ja hylkäämisen tunnetta. Koska sitähän lapsi lopulta tunsi tajutessaan, ettei biologinen isä häntä ollut halunnut. Ja se sattui meihin molempiin. Lapseen se todellisuus, jossa joku oli päättänyt olla rakastamatta häntä jo enne kuin hän edes syntyi ja minuun se fakta, että olin omilla valinnoillani aiheuttanut lapselle tällaista mielipahaa ja nyt jouduin näkemään kuinka paljon se lapseen sattui. Se särki sydämeni uudelleen ja uudelleen. 

Meillä on molemmilla nykyään asiat onneksi hyvin. Muilla lapsilla on vakaa isä, joka on ottanut esikoisenkin omakseen (ihan adoption kautta) ja lapsi jo sanoo tätä isiksi, mutta biologisen isän haamu tulee varmasti kulkemaan hänen mukanaan aina. Olen kuitenkin yrittänyt opettaa hänelle, että hän on ihana juuri sellaisena kuin on ja se ei ole häneltä pois, että hän ei tunne ihmistä, joka ei häneen halua tutustua. Se on pois vaan jokaiselta, joka ei tunne mun ihanaa, sympaattista, iloista, elämänjanoista ja upeasti omanlaistaan esikoista. Hän tuo niin paljon rakkautta ja iloa niin monen elämään, että mua melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ei halua häntä tuntea. 

Isänpäivä on meillä kotona iloinen päivä vaikka esikoisen isänpäivää varmasti varjostaa aina ajatukset biologisesta isästään. Mä en edes kutsu häntä isäksi, vaan mulle hän on pelkkä spermanluovuttaja, aivan kuin olisin lapsen hankkinut itsellisesti, koska hän ei ole ollut mukana meidän elämässä ollenkaan mun raskausajan jälkeen. 

Kuva: Bella Photo

Mun isänpäivän täyttää nykyään mun oman isän ja mun miehen juhlinta. Meidän kaksi muuta lasta tekivät nytkin isille monet kortit ja lahjat. 13-vuotias leipoi myös kääretorttua. 

Lisäksi mun ajatuksissa on mun omat, jo edesmenneet, ukit. Toinen heistä vei minut aina kesäisin purjehtimaan ja söi mun kanssa mökin portailla kylmiä uusia perunoita voin kanssa. Hän kutsui tomaatteja lemmenomenoiksi ja mun mummoa puluksi. Hän myös sujautti aina lähtiessä rahaa mukaan ja heidän luonaan oli iso purkki aina täynnä pipareita tai karkkeja. Toisen ukin kanssa taas ei oltu ihan niin läheisiä, mutta hän oli kyllä superhuolissaan, kun mä sain esikoiseni miten pärjään. Hänen jalanjäljissään ajoin kuorma-autokortin ja osaan arvostaa mun juuria, koska hän tuli pakolaisena Karjalasta. Hän halusi aina jouluksi sekametelisoppaa ja kuskasi mua joka paikkaan lapsena, kun tarvitsin kyytiä. Muistan vieläkin miltä ukin auto tuoksui, kun istuin sen takapenkille. Ja ai, että sitä päivää kun täytin 12 vuotta ja vihdoin sain istua etupenkille! Vien kynttilät joku päivä haudalle, mutta tänään sytytän ne kotona. 

Isänpäivän ei ole pakko olla kuin päivä muiden joukossa. Sitä ei ole pakko juhlia mitenkään, jos siltä ei tunnu vaikka some täyttyykin kaikenlaisista isänpäiväpostauksista ja isien arvostuksesta. Jos päivä on sulle vaikea, halauksia täältä! 

Ihanaa päivää just sulle!💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Eka vierailu omilleen muuttaneen esikoisen luona

Mun ihana, pieni, rakas esikoinen on jo täysi-ikäinen