Mun ultimaattisesti lempparein piirretty elokuva on Pieni Merenneito ja kun kuulin musikaalin saapuvan Suomeen, olin innolla menossa sitä heti katsomaan. Me oltiin Janin kanssa suunniteltu mennä katsomaan musikaalia jo muutama vuosi sitten, mutta sitten tuli koronarajoitukset eikä me uskallettu mun astman takia matkustaa Helsinkiin. Musikaali myös jäi pitkälle tauolle aika pian tuon jälkeen ja luulin jo menettäneeni mahdollisuuteni.

Vihdoin viime syksynä mä kuitenkin pääsin katsomaan Pieni merenneito suurmusikaalia. Ostettiin liput jo keväällä, kun kuultiin suurmusikaalin palaavan ohjelmistoon ja hyvä niin, koska tällä hetkellä kaikki näytökset on loppuumyytyjä. Vapaita lippuja voi kuitenkin tiedustella asiakaspalvelusta.

Käytiin Helsingin kaupunginteatterissa lokakuun alussa katsomassa tämä paljon hehkutettu Pieni Merenneito suurmusikaali. Näytös oli tuolloinkin varmasti loppuumyyty, koska yleisössä ei näkynyt ainuttakaan tyhjää paikkaa. Katsomossa oli paljon kolmenkin sukupolven seurueita ja todella paljon lapsia.

Olisi ihanaa itsekin viedä lapsia enemmän teatteriin, mutta tällaisia produktioita varten meidän pitää tulla Kuopiosta asiakseen Helsinkiin ja harmillisesti se on niin kallista koko perheellä toteuttaa, ettei siihen useinkaan ole varaa. Tähän suurmusikaaliin Jani käytti hyödyksi töistä saatua kulttuurietua ja mä maksoin osan lipusta jouluna saamallani lahjakortilla.

Me ostettiin VIP-liput eli istuttiin salin ns parhailla paikoilla. Istuttiin aika keskellä vain muutaman rivin päässä näyttämöstä ja siitä olikin upeaa seurata näyttämöllä tapahtumia asioita. Ei ehkä olisi raaskittu ostaa VIP-lippuja ilman edellä mainittuja etuja, joka olisi toisaalta ollut harmi, koska paikat oli oikeasti ihan superhyvät.

Pieni Merenneito suurmusikaali oli U-P-E-A! En osaa edes kuvailla miten uskomaton kokemus se oli.

Lavasteet oli upeita ja välillä näyttämön edessä oli uskomaton kalvo, johon heijastettiin kaloja ja veden liikettä, joten näytti aivan siltä kuin näyttelijät olisivat oikeasti uineet meren alla. Näyttelijät myös koko ajan liikuttelivat vartaloaan ja käsiään siihen malliin kuin he kannattelisivat itseään vedessä.

Pärskyksi oli palkattu lapsinäyttelijä ja ainakin meidän näytöksessä ollut lapsi veti roolin ihan uskomattoman hyvin. Ilmeisesti Pärskyjä oli pari tai kolme, ettei musikaalin esittäminen käy liian rankaksi.

Me tilattiin väliajalle herkut jo etukäteen netin kautta ja hyvä niin, koska väliaika meni tosi nopeasti ja ihmisiä oli niin paljon, että olisi tullut kiire syödä. Jani tilasi poropiirakkaa ja kahvin. Mulla oli gluteeniton leivos, joka oli tämän musikaalin väliaikaa varten suunniteltu. Lisäksi tilasin jonkun drinkin, joka oli myös teemaan sopiva. Leivos oli oikein maukas eikä liian makea. Janikin tuntui tykkäävän piirakastaan.

Drinkki kuitenkin oli todella väkevä. Siis siinä oli jotain niin voimakkaan makuista ja ätäkkää viinaa, että mulla jäi yli puolet juomatta. Sama drinkki oli saatavilla myös alkoholittomana versiona ja hieman harmittaa, etten tilannut sitä tuon sijaan. Se olisi nimittäin varmasti tullut juotua loppuun.

Näytelmä vakuutti kyllä meidät ja aivan varmasti matkustetaan Helsinkiin katsomaan taas seuraavaa Disney-produktiota. Niitä oli ollut useampi, joten uskoisin jonkun tulevan taas jossain vaiheessa.

Tykkäsin jopa uusista lauluista, mutta hieman ihmetytti kun tiedättehän piirretyssä olevan Joonas-lokin, joka onkin sitten live action-leffassa Loiske? No, nyt linnun nimi olikin Skuutti. Kaikilla muilla oli kyllä samat, tutut nimet.

Puvustus oli aivan ihana! Olisin voinut ottaa vaikka heti kaikki Arielin päällä nähtävät asut. Ja muuten, Yasmine Yamajako, joka on Arielin äänenä myös live action-leffassa, vakuutti Arielina todellakin.

Jos sulla on mahdollisuus päästä näkemään tämä tai jokin tuleva Helsingin kaupunginteatterin suurmusikaali, niin kannattaa mennä. Nautit esityksestä varmasti.

Kävitkö sä katsomassa Pieni merenneito suurmusikaalin?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA, REISSUJA JA KULTTUURIELÄMYKSIÄ MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Disneyn Toive tulee elokuvateattereihin huomenna

Aamiainen Pariisissa – Au Chien Qui Fume

Viisi vinkkiä Louvreen

En tiiä ootteko huomanneet, mutta tammikuu on aika usein kirppiksillä tosi hiljainen ja tammikuu ei ole monenkaan mielestä kirppiskuukausi.

Toisaalta ihan ymmärrettävää, jos joulun jälkeen on sellainen tavaraähky, ettei halua kotiin mitään uutta. Mutta mulle se ainakin on sellainen ihan päinvastainen kirppiskuukausi eli mulle tulee joulun jälkeen aina sellainen tavaraähky, että haluan siivota kaikki kaapit ja tehdä niihin tilaa.

Ei osteta nykyisin kauhean paljon lapsille lahjoja ja vielä vähemmän toisillemme, mutta silti jotenkin tammikuussa aina mua alkaa ahdistaa se tavarapaljous. Ehkä se johtuu siitä, että usein mun työt pakkautuu joulua edeltäville kuukausille eikä mulla oo samalla lailla aikaa pitää kaappeja siistinä kuin normaalisti.

Joten joka tammikuu mä karsin meidän tavaroita ja siistin kaappeja, kunnes iskee se lamaannus, kun olohuone on täynnä tavaraa, jotka on lähdössä pois enkä enää jaksa tehdä niille mitään.

Tänäkin vuonna kävi niin. Ensin innoissani siivosin kaappeja monta päivää, täytin kuusi isoa ikeakassillista ja siinä ne sitten olohuoneessa seisoivat pari viikkoa, kun en jaksanut alkaa purkaa sitä kasaa. Tai ehkä suurempi ongelma oli se, että osa tavaroista oli sellaisia, jotka voisi myydä jossain myyntikanavassa, mutta kuvaaminen, myyminen ja lähettäminen tuntui hetken jotenkin ihan ylivoimaiselta hommalta

Sain kuin sainkin lopulta otettua itseäni niskasta kiinni ja hinnoiteltua osan kirppikselle ja osan kuvattua Toriin. Osa on vielä odottamassa kuvaamista ja aika paljon tavaraa lähti ihan vaan SPR:n Konttiin lahjoituksena. Pari jätesäkillistä vietiin ihan vaan roskiinkin. 

Mä oon aika hyvä karsimaan tavaraa ilman huonoa omatuntoa. Oon hävittänyt jonkin verran myös lahjaksi saamaani tavaraa, jos ne on oikeasti olleet kaapissa vuosia käyttämättä, koska vaikka lahjan takana on varmasti ihana ajatus, en mä tee mitään tavaralla, jolle ei ole käyttöä ja jota joku muu voisi mielellään käyttää. Siksi rakastan nykyään aineettomia lahjoja. 

Vielä olisi jotain tavaraa tästä kaappien siivouksesta laittamatta eteenpäin, mutta olohuoneessa näkyy jo lattia ja siitä oon iloinen. Monta kaappiakin on vielä siivoamatta, mutta onhan tässä koko vuosi aikaa. 

Jotenkin mun on vaan niin paljon helpompi hengittää, kun joka paikka ei ole täynnä tavaraa tai kun ainakin jokaisella tavaralla on oma paikka. Siksi aion tällä viikolla saada tuon olohuoneen siivottua loppuun ja vietyä ne tavarat joko kierrätykseen tai kirppikselle. Torissa myynnissä oleville tavaroille pitää keksiä joku oma hylly. 

Iskeekö sinuunkin kaappien siivous into joka tammikuu? 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA KIRPPISTELYJÄ MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS 

LUE MYÖS: 

Viime aikojen kirpparilöytöjä 6-vuotiaalle

Mikä arkiruoka maistui lapsille parhaiten viime viikolla?

5 positiivista asiaa tältä viikolta