Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Plan tukee tyttöjä joka puolella maailmaa ja heidän sivuillaan päivä onkin kiteytetty näin:

Meidän perheen kaikki lapset on tyttöjä. Perheessä vallitsee siis kunnon akkavalta ja J onkin hyvin kieputettu pikkurillien ympärille. Koska tyttöjä on jo kolme, on haastetta kerrakseen, että kaikki saavat yhtä paljon huomiota. Yritämmekin puuhailla jokaisen kanssa jotain sekä erikseen että yhdessä.

B:n lempipuuhaa on askartelu, prinsessaleikit ja pyöräily. Onneksi meillä askartelusta tykkää myös Lissu ja minä, joten me askartelemme aika usein. B tykkää myös piirtää numeroita ja kirjaimia vaikkei kirjoituksista saakaan vielä selvää kukaan muu kuin hän itse. Ostettiinkin puuhakirjat, joihin saa harjoitella niitä ihan oikeita numeroita ja kirjaimia. B on ihan isin tyttö, joten isin kanssa tulee puuhattua enemmän jotain kuin minun, mutta kyllä minäkin onneksi kelpaan moneen juttuun. B on ihana, kun aina mummilasta tai muulta reissulta kotiin tullessaan hän tulee suoraan halaamaan ja sanoo, että oli ikävä. On kiva huomata olevansa tärkeä.

Lissu rakastaa voimistelua, Netflixiä ja  kavereiden kanssa olemista. Meillä alkaa siis olla pikkuhiljaa teini-ikä käsillä. Lissu tykkää myös leipoa ja shoppailla. Yritänkin viedä Lissun aika ajoin kahdestaan leffaan tai shoppailemaan, jolloin saamme vietettyä sitä tärkeää äiti-tytär-aikaa. Mehän olimme ensimmäiset yhdeksän vuotta Lissun elämästä kahdestaan, joten Lissulle on ollut ehkä kaikista vaikein sopeutua perhe-elämään isossa perheessä.

Sitten on vielä Nipsu. Nipsun kiinnostuksen kohteet on vielä pieniä. Parasta on pitkät päiväunet ja maito. Isin syli on yleensä paras päiväunipaikka, mutta yöunet nukutaan parhaiten äidin kainalossa, jolloin ruoka on lähellä.

Vaikka esikoisen ja kuopuksen välillä on melkein 12 vuotta ja esikoisen ja keskimmäisen välillä se seitsemän vuotta, haluan tyttöjen kaikkien tietävän olevansa ihan yhtä tärkeitä. Meillä kotona opetetaan tytöille, että he pystyvät kaikkeen mitä vain haluavat ja kannustetaan mieluisiin harrastuksiin. Meillä nauretaan ja hassutellaan yhdessä. Meillä halitaan ja pusutellaan. Meillä ollaan onnellisia kaikista kolmesta tytöstä, jotka meille on annettu ja se myös näytetään tytöille itselleen. Meillä ollaan ylpeitä tyttöjen vanhempia.

Vihdoinkin on kotiuduttu sairaalasta. Oltiinhan siellä melkein viikko. Hieman alkoi jo kyllästyttää samassa pienessä huoneessa makaaminen ja se, ettei saanut raitista ilmaa edes sitä hetkeä päivässä. Olisihan sieltä osastolta saanut lähteä kävelylle, jos olisi raaskinut jättää vauvan hetkeksi hoitajille hoitoon, mutta ei me vaan voitu. Sitä pientä ihanaa ihmistä pitää koko ajan tuijotella vaikka toinen vain nukkuisi.

Kirjoittelen sairaala-ajasta vielä oman postauksen muutaman päivän sisällä. Olen hävittänyt jonnekin oman tietokoneeni latausjohdon ja nytkin kirjoittelen J:n koneella. Ei kai se johto nyt kovin kauas ole voinut karata. Tänään taitaakin olla suursiivouspäivä, että löydän kadonneen johdon.

Tuli se kotiinlähdön aika sitten kuitenkin vaikkei sen päivän ikinä uskonut koittavan. Jouduttiin itse asiassa vähän anelemaankin hoitajilta, että eikö olisi jo aika kotiuttaa meidät. Ensin oli sokereiden kanssa ongelmaa, sitten keltaisuuden. Kuulemma se on normaalia aiemmin tulleilla vauvoilla. Luvattiin käydä verikokeessa seuraavana aamuna ja sillä ehdolla päästiin kotiin. Jouduttiin käymään kahdesti verikokeissa kotoa keltaisuuden takia, mutta arvot laskivat onneksi niin paljon, ettei kontrolleissa enää tarvitse käydä. Toinen raukka varmaan jo luuli, että neulalla kantapäähän pistely on arkipäivää, kun sairaalassa arvoja seurattiin useamman kerran päivässä.

Niin ja ne vaatteet. Nehän ovat aivan armottoman isoja. Tytöllä oli syntyessään pituutta huimat 44,6 senttimetriä ja sairaalan koko 40 oli jo liian iso. Nyt sitten kääritään hihoja ja lahkeita ihan urakalla. Mutta kertokaapa minulle miten kääritään lahkeet ja hihat tuosta fleecepuvusta?

Väsyneinä, mutta onnellisina tultiin kotiin tiistaina iltapäivällä. Oli oikeasti ihana pukea päälle omat vaatteet ja päästä omaan kotiin. Ja syödä jotain muuta kuin perunaa! Sairaalassa on ihana, kun ruoka tulee rytmitetysti ja ruoka on hyvää perusruokaa, mutta viikon aikana ei tarjottu kertaakaan muuta kuin perunaa lisäkkeenä. Siis ei kertaakaan pastaa, riisiä tai mitään muutakaan. Vaan kaksi kertaa päivässä perunaa. Pyysinkin heti kotiin päästyäni, että voidaanko syödä ruoaksi spagettia ja jauhelihakastiketta.

Meillä oli J:n äiti lapsenvahtina koko viikon, kun olimme sairaalassa. Saatiin sairaalassa perhehuone, koska osastolla oli aika hiljaista. Nipsun kanssa samana päivänä syntyi yhdeksän vauvaa, mutta muina päivinä vauvoja syntyi vain muutama ja suurin osahan pääsi kotiin muutamassa päivässä. J olikin meidän kanssa osastolla oikeastaan koko ajan. Muutaman kerran hän poistui kauppaan tai kävi kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteita. Kotona olikin ihanan siistiä, kun anoppi oli imuroinut ja pessyt pyykkiä. B oli myös päässyt monta kertaa päivässä pyöräilemään ja tekemään kaikkea kivaa mitä mummien kanssa tehdään. Kiitos mummille siis avusta!

Molemmat tytöt onkin jo innolla hoitaneet pikkusiskoa. Tytöt touhuavat omia puuhiaan ja käyvät aina välillä kurkkimassa mitä vauva puuhailee. Vieraitakin meillä on jo muutama käynyt. Käytiin myös mummolassa kylässä 60-vuotishääpäivillä. Juhlat olivat Nipsun syntymän jälkeisenä päivänä, joten ne jäivät meiltä välistä. Siellä höpsähdettiin vauvaan ihan urakalla. Vaunuilemaan ei saada vielä mennä, koska painon täytyy ensin nousta kolmeen kiloon. Ensi viikolla on neuvola ja jännätäänkin ehtiikö paino nousta siihen mennessä niin paljon.

Onneksi muuten ostettiin tuo unipesä, josta jo kirjoittelin aiemmin täällä. Meidän Stokke Sleepi on tälle mini-ihmiselle ihan valtavan suuri. Toinen kasvaa noin suureksi ehkä yläasteiässä. Meillä on ollut ahkerassa käytössä myös mummin tekemä toukkapussi, jossa on merenneitopyrstö. J tosin kutsuu sitä lahnapussiksi. Hassu yhteensattuma oli muuten, että osastolla oli pipoja, joita sai vauvoille ottaa ja niiden seassa oli yksi toukkapussi, joka oli tehty samasta langasta kuin tuo meillä oleva.

Kotona on asiat alkaneet rullata tosi hyvin. Vauva herää itsekseen syömään parin tunnin välein. Maitokin on noussut jo niin hyvin, että sitä joutuu syöttöjen välillä pumppaamaan pois. Tätä menoa meillä on pakastin täynnä pelkkää äidinmaitoa jouluun mennessä. Yöt nukutaan pätkissä, mutta vaikka nukun varmasti vähemmän kuin sairaalassa, on unenlaatu niin paljon parempaa oman sängyn ansiosta. Päikkäreitä on vedetty yhdessä ja erikseen.