20 kysymystä elämästä
0Löysin taas Tuulanneli-blogista kivan haasteen, kiitos inspiraatiosta! Tässä siis tulee 20 kysymystä elämästä.
1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista?
Michelle Obaman elämänkerta on odottanut jo liian pitkään. Lupaan itselleni lukea sen kesän aikana.
2. Oletko tapojesi orja?
Varmaankin joidenkin tapojen orja olen, kuten sen, etten mene ikinä ajoissa nukkumaan vaikka väsyttäisi.
3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?
Yleensä pidän siitä, että ihmiset puhuvat suoraan, mutta jonkinlainen suodatin pitää olla olemassa. Esimerkiksi mummoni oli yksi näistä suoraan puhujista ja hänellä oli jossain vaiheessa tapana kommentoida painoani joka kerta nähdessämme. Se oli aika inhottavaa ja lopulta opinkin siihen, että annoin sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
4. Missä asennossa nukut?
Nukun kyljelläni, mutta olen nyt yrittänyt opetella nukkumaan enemmän selälläni, koska niskani on usein aamuisin todella jumissa.
5. Mitkä ovat lempielokuvasi?
Sweet Home Alabama on yksi mun kaikkien aikojen lemppari, jonka melkein kulutin puhki teininä ja vielä parikymppisenäkin.
Kate & Leopold ja Uneton Seattlessa ovat myös ikisuosikkeja. Vähän aikaa sitten katsoin Sinulle on postia ja mietin, että Meg Ryan on muuten tosi monessa mun lempparileffassa.
Mietin tätä kysymystä ja sen vastausta tosi pitkään, koska on niin paljon ihania leffoja. Me before you ja Love, Rosie on myös tosi korkealla mun listalla ja Anne Hathawayn ja Robert De Niron tähdittämän leffan The Intern oon katsonut varmaan kymmenesti eikä se ikinä kulu.
6. Onko sinulla tunnuslausetta?
Ei minulla kyllä taida olla.
Sanon kyllä aika usein:
En tiedä mitä haluan tehdä isona, mutta onneksi en kasva tästä isommaksi.
7. Nimeä asia, joka ärsyttää sinua eniten?
Siitepöly.
8. Onko sinulla vanhoja kortteja tai kirjeitä?
On. Minulla oli aiemmin iso laatikollinen vanhoja päiväkirjoja, kirjeitä ja koristeltuja paperikalentereita tallessa, mutta hävitin suuren osan niistä viimeksi muuttaessamme. En nähnyt enää niillä mitään arvoa. Olen kuitenkin säästänyt ne itselle rakkaimmat.
Paras kortti ikinä on ollut mummoltani saama kortti ylioppilasjuhlissani, jossa luki:
Pidä mieli korkealla ja pää pilvessä.
Kyllä, luit oikein. Se oli kirjoitettu kirjoituskoneella ja luulen mummolle sattuneen pienen kirjoitusvirheen. Sitä korttia en kuitenkaan ikinä unohda.
9. Kun olit lapsi miksi halusit tulla isona?
Äidiksi. Ja muotisuunnittelijaksi. Tätä kysymystä voisin pohtia nytkin, kun olen jo iso.
10. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?
Suklaa.
11. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?
Lukea kirjoja ja lenkkeillä.
12. Mikä on paras uutinen minkä olet saanut?
Muistan, että kohdunulkoisen jälkeen olin todella huojentunut kuullessani, että minulla oli vielä toinen toimiva munanjohdin eli voisin edelleen tulla raskaaksi. Sen voisi varmaan laskea tähän kategoriaan.
13. Luotatko ihmisiin?
Luotan yleensä ehkä vähän liiankin helposti.
14. Asuisitko mieluummin kaupungissa vai maaseudulla?
Oon ehkä sanonut tän monesti aiemminkin, että mut on luotu kaupunkiin, mutta ei liian suureen. Tykkään asua Kuopiossa, mutta en esimerkiksi ikinä ole halunnut muuttaa Helsinkiin. Toisaalta minua houkuttelisi asua Tukholmassa, että se siitä suurkaupungista sitten.
Maalla en haluaisi asua, mulle riittää mökillä kesäisin oleminen.
15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?
Mä mietin tähän vastausta pitkään ja hartaasti enkä oikein tiedä edelleenkään vain yhtä ihmistä, joka olisi ollut niin merkittävä henkilö, että hän olisi tähän suora vastaus.
Toisaalta mun jo edesmennyt mummo on yksi tosi iso vaikuttaja, koska vietin lapsena mummon kanssa paljon aikaa ja mummo oli sellainen oman tiensä kulkija, joka ei välittänyt muiden mielipiteistä ja kertoi aina mielipiteensä. Samaa voisin sanoa mun tädistä.
Ja toisaalta Melissa teki musta äidin ja muutti mun elämää paljon. En olisi tässä ilman Melissaa.
Jokainen mun elämässä ollut ihminen on vaikuttanut mun elämään omalla tavallaan, mutta en osaa valita sitä eniten vaikuttanutta.
16. Mikä on lempivitsisi?
Ei minulla kyllä ole lempivitsiä.
Yksi vitsi, jota ystävieni kanssa toistelemme usein, on isäni käyttämä
Dodi, sano Diana.
Vitsissä ei ole päätä eikä häntää, mutta siitä on tullut sisäpiirijuttu.
17. Mikä eläin olisit?
Varmaan joku tosi laiska niin kuin possu tai sitten joku pikkuinen hilleri.
18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän, mitä kokeilisit?
Walt Disney Worldin cast member olisi mun valinta. Haluaisin olla oikea prinsessa päivän ja mikä olisi sen parempi paikka kuin esittää jotain Disneyn prinsessoista?
19. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?
Mitä hänellä on päällään eli vaatteet.
20. Millaisista lomista pidät?
Sellaisista, joilla on jotain tekemistä. Tykkään käydä kiertelemässä kaupunkia, etsiä pieniä putiikkeja ja oppia tuntemaan ympäristöäni. Rakastin myös esimerkiksi Pariisin Disneylandia, joten varmaan sitten pitää sanoa, että tykkään matkoista teemapuistoihin. Rakastan myös risteilyjä.
En tiedä olisiko minusta all inclusive rantalomalle, koska en ota aurinkoa vaikka saattaisihan sellainenkin olla ihanaa vaihtelua ja rentoutumista vain olla tekemättä yhtään mitään. Ehtisi varmaan lukea monta kirjaa mitkä ovat lukulistalla.
Sellainen oli haaste 20 kysymystä elämästä. Millaisilta sinun vastauksesi näyttäisivät?
Ihanaa torstaita kaikille!
LUE MYÖS:
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
Mitä eroa on totaaliyksinhuoltajalla ja yksinhuoltajalla?
Minun lapsella ei ole toista vanhempaa. Ei paperilla eikä olemassakaan. Hän on siis täysin minun yksin huollettavanani ollut koko ikänsä.
Meille tämä on ollut luonteva ratkaisu, koska tällainen järjestely on ollut meidän elämässämme raskausajastani asti. Tietenkin nykyään Melissan elatukseen osallistuu myös Jani, mutta paperilla hän ei ole, ainakaan vielä, Melissan huoltaja.
Minulla kuitenkin särähtää korvaan ja pahasti, kun joissain keskusteluryhmissä vanhemmat kertovat kuinka raskasta on olla yksinhuoltaja, koska toinen vanhempi näkee lasta vain joka toinen viikonloppu. Tai kun äiti kertoo olevansa viikot yksinhuoltajana, kun mies tekee reissutöitä.
Joku voi olla kyllä paperilla lapsensa yksinhuoltaja, joka tarkoittaa, että hänellä on kaikki laillinen vastuu ja lapsi asuu hänen kanssaan. Joissain tapauksissa tämä kuitenkin silti tarkoittaa, että lapsi tapaa toista vanhempaansa säännöllisesti.
Reissutöitä tekevä mies ei tee äidistä yksinhuoltajaa. Kyllä äiti on hetken vastuussa lapsista yksinään, mutta se ei poista sitä faktaa, että lasten toinen vanhempi asuu heidän kanssaan ja vanhemmilla on yhteishuoltajuus.
Ja mitäkö se totaaliyksinhuoltajuus olikaan? Silloin lapsella ei ole ollenkaan toista vanhempaa vaan toinen vanhemmista on kokonaan vastuussa lapsesta aina. Toista vanhempaa ei siis ole paperilla eikä missään. Häntä ei ole olemassa.
Kerroin Facebookissa yhdessä keskustelussa olevani totaaliyh ja sain taas huudot niskaani. Jotenkin onnistun aina tällä aiheella saamaan aikaiseksi someraivon. Joskus minua haukuttiin liian nuoreksi äidiksi tai liian huonoksi äidiksi, nyt haukuttiin liian yksinhuoltajaksi.
Joidenkin mielestä totaaliyh oli niin nimihirviö, että se pitäisi kieltää, koska eihän se edes tarkoita oikeasti mitään eikä kukaan oikeasti ole täysin yksin. Yhden kommentoijan mielestä totaaliyksinhuoltajat ovat ihan samanlaisia yksinhuoltajia kuin tavallisetkin yksinhuoltajat, koska yksinhän sitä lasta molemmissa tapauksissa huolletaan.
Mukaan mahtui myös joku, joka usealla kommentillaan oikein kettuili siitä, ettei totaaliyksinhuoltaja ole mikään virallinen termi eikä sitä voi käyttää vaikka maistraatissa asioidessaan. Ei se silti tarkoita sitä, että siitä tarvitsee naljailla toiselle tai että termiä ei voisi käyttää asiasta keskustellessaan toisen ihmisen kanssa. Kommenttien kirjoittaja kuulemma halusi sivistää minua, koska en käyttänyt virallisia termejä.
Onneksi oli myös joku ihana, joka tuli selventämään muille kommentoijille, että yksinhuoltajalla ja totaaliyksinhuoltajalla on yksi vissi ero; toinen huoltaa lasta oikeasti YKSIN.
Enää en itsekään puhu itsestäni totaaliyksinhuoltajana, koska meidän perheessä on kaksi aikuista ja Janilla on suunnitelmissa adoptoida Melissa virallisestikin, kun mennään naimisiin. Muutenhan adoptio ei onnistu.
Olin kuitenkin ensimmäiset 9,5 vuotta yksin ja vaikka minulla oli vanhempani ja tätini, jotka hoitivat Melissaa tarvittaessa, oli yksin oleminen välillä todella rankkaa.
Haluankin nostaa hattua ihan jokaiselle yksin lastaan hoitavalle ja muistuttaa, että jos elämä käy liian rankaksi, pyytäkää apua. Sitä on varmasti tarjolla, jos vaan uskallatte sitä pyytää.
Ja hei, mä ainakin lohduttauduin aina ajatuksella, että koska oltiin kaksin, sain lapselta kaiken rakkauden itselleni eikä lasta tarvinnut jakaa kenenkään kanssa. Ehkä itsekäs ajatus, mutta se sai mut jaksamaan.