Hae
Colour Outside the Lines

Parasta Tukholman risteilyissä

Meidän lapset on alkaneet taas kysellä milloin mentäisiin laivalle ja ollaankin paljon juteltu siitä mikä meidän mielestä on parasta Tukholman risteilyissä.

Käydään yleensä risteilyllä kerran tai pari vuodessa. Käydään aina Silja Serenadella tai Silja Symphonylla, joita meidän lapset kutsuvat Harri Hylje-laivoiksi.  Risteilyllä on aina kivaa tekemistä ja meistä jokainen nauttii olostaan siellä.

Nyt mulla onkin aikeissa varata seuraava risteily, koska huomasin, että risteilyt on hyvässä alessa 21. elokuuta saakka. Matkustusaikaakin oli marraskuun loppuun!

tunnelma laivalla

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kävelee terminaalista ramppia pitkin laivaa kohti. Laivamatkaa odotetaan tottakai aina jo ennen kuin päästään edes terminaaliin asti, mutta terminaalissa minut ainakin valtaa aina sellainen ihanan rento lomafiilis.

Laivalla ollaan aina vastassa hymyillen ja jo ennen hyttiin pääsemistä on tervetullut olo.

 promenade-hytti

Meidän ehdoton lemppari on promenade-hytti! Lapset rakastaa istua leveällä ikkunalaudalla ja katsella mitä kävelykadulla tapahtuu.

Ikkunalauta on myös hyvä hengähdyspaikka, kun yleensä meitä on hytissä 3-4 henkeä ja verhot kiinni vetämällä ikkunalaudalla saa hetken olla omissa oloissaan.

Sunflower Oasis -kylpylä

Rakastetaan käydä Sunflower Oasis-kylpylässä ja käydäänkin siellä yleensä aina palattuamme Tukholmasta laivalle. Jalat (ja äiti) saa levätä hetken, kun pääsee lillumaan lämpimään veteen. Käydään laivalla yleensä aina kylmimpien kuukausien aikana ja on ihanaa päästä lämmittelemään kylpylään, kun on päivän viettänyt ulkona kylmässä.

Ostan aina lapsille friendSHIP-rannekkeet, joihin kuuluu paljon etuja ja yksi niistä on sisäänpääsy kylpylään maksavan aikuisen kanssa.

aktiviteetit lapsille

Lapsille on laivalla ihan hirvittävästi tekemistä ja me käydäänkin yleensä laivalla kaikki ohjatut ohjelmat läpi. Niiden lisäksi tehdään yleensä kaikki omatoimiset suunnistukset ja muut ohjelmat mitä on tarjolla, koska niiden avulla pääsee kiertämään laivaa ja saa lasten ajan kulumaan, jos heillä ehtii tulla hetkellisesti tylsää.

Harri Hylje

Harri on joka risteilyn kohokohta vaikka meidän kuopus hieman häntä pelkääkin ja katselee Harria mieluummin hieman kauempaa. Viimeksi hän uskaltautui jo halaamaan Harria, josta olin tosi ylpeä. Joka risteilyllä nimittäin ollaan päästy aina hieman lähemmäs.

Harri on mahtava persoona, ihanan pehmoinen ja rakastaa silakoita.

Erikoisaamiainen Tavolatassa

Meidän perheessä on kaksi gluteenitonta ja mun kokemuksen mukaan erikoisaamiaisella on meille kaikista parhaiten syötävää. Erikoisaamiainen maksaa vähän enemmän kuin buffetaamiainen, mutta se on kyllä kaiken sen rahan arvoista.

Aina oon allergisena löytänyt laivalta syötävää hyvin ja parhaiten sitä saa, kun uskaltaa kysyä tai ilmoittaa allergiat ennen risteilyä.

Ravintolat

Mä rakastan laivojen Grill House-ravintolaa, josta saa ihania pihviannoksia. Lasten lemppari taas on vain Silja Symphonylta löytyvä, sushia tarjoileva Sushi & Co. Mä en kala-allergisena siellä voi syödä, mutta ravintoloiden annoksia saa tilata myös toiseen ravintolaan eli voisin syödä Grill Housen ruokaa, kun lapset nauttii sushia.

Upeat esitykset

Laivoilla on aina upeita esityksiä. Me ollaan käyty sekä erikoisristeilyillä että ihan tavallisilla lähdöillä ja aina on saatu nauttia katsellen upea iltashow.

Kun esikoinen oli nuorempi, käytiin monta kertaa katsomassa Antti Tuiskua laivalla. Kuopuksen kanssa käytiin pari kertaa Skidit-risteilyllä, jolla oli prinsessat esiintymässä.

Tukholma

Mitä olisikaan Tukholman risteily ilman Tukholmaa? Jos mun pitäisi muuttaa ulkomaille, Tukholma olisi korkealla mun listalla, koska siellä tunnen olevani aina kotona vaikka en osaa edes puhua ruotsia.

Siinä vaan muutama juttu mitä me rakastetaan Siljan laivoilla. Kerro kommentteihin sun omat suosikit!

Ihanaa päivää just sulle❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Uudistuneen Silja Serenaden A-hytti

Silja Serenaden Deluxe-hytti

Silja Serenaden Summer Centerin avajaiset

Neljä vuotta naimisissa

Meillä oli viime viikolla hääpäivä. Ollaan oltu neljä vuotta naimisissa. Aika kuluu kyllä ihan hurjaa vauhtia, koska tuntuu, että juhlittiin meidän häitä ihan vasta äsken.

Oltiin tosin oltu naimisissa jo vuosi, kun juhlittiin häitä, koska karattiin naimisiin jo vuotta aiemmin maistraatissa.

Nauratti, kun tätä tekstiä varten aloin katsoa minkä niminen hääpäivä meillä oli ja neljäs hääpäivä on keramiikkahääpäivä. Kävin nimittäin meidän hääpäivänä tänä vuonna astiaostoksilla, joten sattuipa sopivasti (ja ihan vahingossa).

Vietettiin hääpäivää aika arkisissa merkeissä. Jani oli töissä ja mä vapaapäivällä, mutta vietin sen ensin käymällä gynekologilla ja sitten lasten kanssa ostaen koulutarvikkeita ja käyttämällä heitä Picnicissä lounaalla.

Käytiin kyllä syömässä päivällistä ihan kahdestaan ja valittiin ravintola, jossa ei oltu käyty hetkeen, Kuopiossa oleva Frans&Sophie. Kirjoittelen siitä vielä erikseen, koska saatiin ihan superhyvää palvelua ja mun allergiat otettiin aivan ihanasti huomioon.

Olipa ihanaa pitkästä aikaa käydä syömässä vaan kahdestaan, kun on pitkä aika siitä, kun viimeksi ollaan oikeasti käyty keskenämme yhtään missään. Syötiin kolme ruokalajia ja oikeasti istuttiin ravintolassa ihan ajan kanssa.

Mitään lahjoja ei toisillemme hankittu. Ostin meille käyttöön pitkään harkittuja astioita ja sanoinkin kaupassa käytyäni, että ne oli meille molemmilla hääpäivälahjaksi ja voidaan aina niitä käyttäessä muistella, että ne on ostettu hääpäivänä.

Eli sellainen hieman arkinen hääpäivä, mut just hyvä ja just meidänlainen.

Ihanaa päivää just sulle!❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Käytiin hääkuvissa kahdesti

Meidän häät olikin meidän ekana hääpäivänä

Teetän itselleni vihkisormuksen perintökoruista