Hae
Colour Outside the Lines

Isänpäivä voi olla myös vaikea päivä monelle

Vaikka isänpäivä on yleisesti juhlapäivä monessa perheessä, isänpäivä voi olla myös vaikea päivä monelle.

Tämä päivä on ollut meidänkin perheessä aina vähän hankala aihe. Sain mun esikoisen ollessani 18-vuotias ja olin yksin -osaksi koska lapsen biologinen isä ei halunnut olla osa lapsen elämää, kun lapsi syntyi ja osaksi, koska mä päätin katkaista välit kokonaan, ettei lapsi kärsisi ailahtelevasta isästä myöhemmin. Halusin lapselle mahdollisimman turvallisen ja ehjän lapsuuden vaikka oltiinkin kahden.



Lapsella oli kuitenkin ihana ukki eli mun isä sekä kaksi enoa mukana ihan päivittäisessä elämässä, koska asuttiin kaksi ekaa vuotta mun vanhempien luona ja mun veljet asuivat myös vielä kotona. Me juhlittiin aina isänpäivänä ukkia sekä lapsen kahta isoukkia, jotka olivat silloin vielä elossa. Lapsella riitti siis kyllä miehenmalleja elämässään ihan alusta asti, mutta mä silti kipuilin asian kanssa itse tosi paljon. Päiväkodissa ja koulussa lapsi teki aina kortin ukille ja joskus hän teki isänpäivänä kortin myös minulle.

Mua jäyti ja kalvoi syyllisyys sydämenpohjassa koko ajan, mutta varsinkin isänpäivänä, siitä etten voinut tarjota lapselle turvallista, rakastavaa ja vakaata isää. Sen sijaan tarjosin paljon sydänsurua, harmitusta ja hylkäämisen tunnetta. Koska sitähän lapsi lopulta tunsi tajutessaan, ettei biologinen isä häntä ollut halunnut. Ja se sattui meihin molempiin. Lapseen se todellisuus, jossa joku oli päättänyt olla rakastamatta häntä jo enne kuin hän edes syntyi ja minuun se fakta, että olin omilla valinnoillani aiheuttanut lapselle tällaista mielipahaa ja nyt jouduin näkemään kuinka paljon se lapseen sattui. Se särki sydämeni uudelleen ja uudelleen. 

Meillä on molemmilla nykyään asiat onneksi hyvin. Muilla lapsilla on vakaa isä, joka on ottanut esikoisenkin omakseen (ihan adoption kautta) ja lapsi jo sanoo tätä isiksi, mutta biologisen isän haamu tulee varmasti kulkemaan hänen mukanaan aina. Olen kuitenkin yrittänyt opettaa hänelle, että hän on ihana juuri sellaisena kuin on ja se ei ole häneltä pois, että hän ei tunne ihmistä, joka ei häneen halua tutustua. Se on pois vaan jokaiselta, joka ei tunne mun ihanaa, sympaattista, iloista, elämänjanoista ja upeasti omanlaistaan esikoista. Hän tuo niin paljon rakkautta ja iloa niin monen elämään, että mua melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ei halua häntä tuntea. 

Isänpäivä on meillä kotona iloinen päivä vaikka esikoisen isänpäivää varmasti varjostaa aina ajatukset biologisesta isästään. Mä en edes kutsu häntä isäksi, vaan mulle hän on pelkkä spermanluovuttaja, aivan kuin olisin lapsen hankkinut itsellisesti, koska hän ei ole ollut mukana meidän elämässä ollenkaan mun raskausajan jälkeen. 

Kuva: Bella Photo

Mun isänpäivän täyttää nykyään mun oman isän ja mun miehen juhlinta. Meidän kaksi muuta lasta tekivät nytkin isille monet kortit ja lahjat. 13-vuotias leipoi myös kääretorttua. 

Lisäksi mun ajatuksissa on mun omat, jo edesmenneet, ukit. Toinen heistä vei minut aina kesäisin purjehtimaan ja söi mun kanssa mökin portailla kylmiä uusia perunoita voin kanssa. Hän kutsui tomaatteja lemmenomenoiksi ja mun mummoa puluksi. Hän myös sujautti aina lähtiessä rahaa mukaan ja heidän luonaan oli iso purkki aina täynnä pipareita tai karkkeja. Toisen ukin kanssa taas ei oltu ihan niin läheisiä, mutta hän oli kyllä superhuolissaan, kun mä sain esikoiseni miten pärjään. Hänen jalanjäljissään ajoin kuorma-autokortin ja osaan arvostaa mun juuria, koska hän tuli pakolaisena Karjalasta. Hän halusi aina jouluksi sekametelisoppaa ja kuskasi mua joka paikkaan lapsena, kun tarvitsin kyytiä. Muistan vieläkin miltä ukin auto tuoksui, kun istuin sen takapenkille. Ja ai, että sitä päivää kun täytin 12 vuotta ja vihdoin sain istua etupenkille! Vien kynttilät joku päivä haudalle, mutta tänään sytytän ne kotona. 

Isänpäivän ei ole pakko olla kuin päivä muiden joukossa. Sitä ei ole pakko juhlia mitenkään, jos siltä ei tunnu vaikka some täyttyykin kaikenlaisista isänpäiväpostauksista ja isien arvostuksesta. Jos päivä on sulle vaikea, halauksia täältä! 

Ihanaa päivää just sulle!💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA! 

LUE MYÖS: 

Eka vierailu omilleen muuttaneen esikoisen luona

Mun ihana, pieni, rakas esikoinen on jo täysi-ikäinen

Lokakuun positiiviset

Meinasi ihan unohtua jakaa lokakuun positiiviset, kun (vähemmän positiivisena juttuna) olin tosi kipeänä lokakuun loppupuolen. Edelleen syön penisilliinikuuria ja olo on ajoittain hieman hutera.

Onneksi lokakuuhun mahtui myös tosi kivoja juttuja!

Lokakuun positiiviset

  • Lokakuu alkoi intensiivisellä opiskelulla ja sainkin edistettyä useampaa kurssia hyvin. Myös opinnäytetyö on hyvällä mallilla ja vahvasti edelleen näyttää siltä, että valmistun vuodenvaihteen tienoilla.
  • Sain paikan pop up-myymälän vastuumyyjänä ja aloitan siellä marraskuun puolessa välissä. Helmikuun alussa palaan takaisin omaan työhöni, johon sain myös toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen (aiemmin olin määräaikainen maaliskuun loppuun saakka).

  • Katsoin kipeänä monta jouluelokuvaa ja oli ihanaa jo vähän päästä joulutunnelmaan. Kohta en enää muuta katselekaan vaan käytän töissäkin ruokatauot niiden katselemiseen samalla kun syön. Se on mun tapa rentoutua. Katselen usein kotona joululeffoja samalla, kun teen ruokaa.
  • Tein jo yhden joululegon, jonka ostin viime vuonna joulun jälkeen alesta. Käytiin nuorimman kanssa myös rakentelemassa Legoilla lähikauppakeskuksessa, kun siellä oli PiiPoon Lego-tapahtuma.

  • Ostin itselleni uuden yökkärin (Reino&Aino) ja tää on niin lämmin. Viriteltiin sänkyyn myös lämmittävä patjansuojus ja vaihdoin itselleni lämpimämmän peiton. Nyt on kiva nukkua lämpimässä ja oonkin nukkunut paljon paremmin.
  • Meillä kävi söpöjä koirakavereita kylässä ja olipa hauska larpata hetki koiranomistajan elämää, kun he jäi meille hoitoon muutamaksi tunniksi. Ehkä meistä ei ihan vielä olisi koiranomistajaksi, mutta oli kiva kuitenkin heitä hoitaa hetki.

  • Käytiin lasten kanssa koristelemassa kanelipullia Ikeassa syyslomalla. Esikoinen oli meillä syyslomalla muutaman yön ja se oli ihanaa!
  • Käytiin ystävän kanssa Helsingin kirjamessuilla ja meillä oli ihan hurjan ihana viikonloppu! Löydettiin mulle kirppikseltä upea vintagenahkatakki, jolle jäi 21€ hintaa.

  • Käytiin ystävän ja esikoisen kanssa syömässä Helsingin Stockmannin lähellä olevassa La Famiglia-ravintolassa, joka oli meille kaikille uusi tuttavuus. Tykättiin ja kerron tästä lisää piakkoin!
  • Käytiin katsomassa Moulin Rouge-musikaali (*liput saatu). Siitä oma postaus täällä!

Oli kiva lokakuu vaikka osa siitä menikin sairastaessa eikä olo vielä olekaan ihan täysin normaali. Nyt aion kaikki vapaapäivät viettää opiskellen ja leväten, jotta on tarpeeksi energiaa joulun kiireisiin.

Ihanaa päivää just sulle💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA. 

LUE MYÖS: 

Lääkäri soitti labratuloksista

Syksyinen asu Tukholmassa