Tukholman kuninkaanlinna
Matkakuume kasvaa, joten postaan vanhoista reissuista, kun uudet ei ole tällä hetkellä mahdollisia. Tällä kertaa matkakohteena Tukholman kuninkaanlinna.
Tukholman kuninkaanlinna on rakennettu jo 1600-luvulla ja seisoo samalla paikalla kuin ennen sitä olemassa ollut kuninkaanlinna.
Tukholman kuninkaanlinna sijaitsee Tukholman vanhassakaupungissa ja vanhassakaupungissa kävellessä on vaikea olla huomaamatta kuninkaanlinnaa, koska se on niin massiivinen. Sen sisällä on melkein 1500 huonetta!

Tukholman kuninkaanlinnaan pääsee tutustumaan turistina, koska se sisältää useamman eri museon. Normaalitilanteessa museot ovat auki niin kesällä kuin talvellakin, mutta nyt koronatilanne on vaatinut museoiden sulkeutuvan. Toivotaan tilanteen nopeaa hellittämistä niin museoihin pääsee taas tutustumaan. Uutisia ja aikatauluja voi seurata Tukholman kuninkaanlinnan virallisilta nettisivuilta.
Kuninkaanlinnasta löytyvät seuraavat museot:
- Kunglika Slotten
Edustuskerrokset, joihin pääsee tutustumaan sisäänpääsymaksua vastaan. - Tre Kronor
Museo, joka esittelee vanhan, tulipalossa tuhoutuneen linnan historiaa. - Livrustkammaren
Kuninkaanlinnan museo kellarikerroksessa, joka esittelee kuninkaallisiin liittyviä esineitä. Näytteillä esimerkiksi hevosvaunuja ja pukuja. - Kuningas Kustaa kolmannen antiikkimuseo
Kuninkaanlinna kellarissa sijaitseva museo, joka esittelee kuningas Kustaa kolmannen 1700-luvulla hankkimia antiikkiveistoksia. - Aarrekammio (Skattkammaren)
Täällä pääset tutustumaan Ruotsin kruununjalokiviin. Tämäkin museo sijaitsee linnan kellarissa. Museon yhteydessä on pieni matkamuistomyymälä. - Kuninkaallinen asevarasto
Esittelee kuninkaallisia, historiallisia aseita, pukuja ja seremonioissa käytettäviä tarvikkeita

Tukholman kuninkaanlinna on hyvä reissukohde vaikka ei museoihin menisikään sisälle. Varsinkin ulkona tapahtuva vahdin vaihto on suosittu tapahtuma ja me olemme itsekin joskus sattuneet paikalle sopivasti sen aikaan. Koska Suomessa ei kuninkaallista perhettä ole, on vahdin vaihto elämys, jota ei Suomessa näe.

Oletko Tukholman kuninkaanlinna sinulle tuttu matkakohde?
LUE MYÖS:
NÄIN PÄÄSET TUKHOLMAN MALL OF SCANDINAVIAAN
ÖSTERMALM SALUHALL ELI TUKHOLMAN KAUPPAHALLI
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
Kaipaan risteilymatkustamisen helppoutta
Kaipaan hytissä nukkumista, kun laiva keinuu vähäsen. Kaipaan hytistä näkyviä promenadin valoja, ilma-akrobatiaesityksiä ja sitä, kun ihmiset vaan rennosti kävelee tai istuu promenadin varrella.
Kaipaan tax free-shoppailua, laivan buffetia ja vilkkuvia jääpaloja.




Kaipaan myös sitä yhdessä vietettyä aikaa. Laivalta kun ei pääse minnekään niin siellä me ollaan perheenä enemmän yhdessä kuin kotona. Siellä lapset tulee toimeen keskenään ja kiukuttelut on minimissä. Kaipaan leikkipaikkaa ja sitä lasten riemua, kun he sukeltavat pallomereen. Kaipaan Harri Hylkeen vilkutuksia ja muumidiskoa.
Kaipaan myös hyvää ruokaa, alkoholittomia mustikkadrinkkejä ja paperisateenvarjoja. Kaipaan Spice Icen jäätelöannoksia, aamupalaa ja ikkunasta koko ajan lähemmäs lipuvaa Tukholmaa. Kaipaan niitä tutulta näyttäviä rantahuviloita, joissa ei olisi ikinä varaa asua.
Kaipaan laivan lasihissiä, hymyileviä vastaantulijoita ja Tukholman terminaalin loputonta kävelyputkea. Kaipaan metromatkoja, Tukholman keskustaa ja sitä tunnetta, että on päässyt niin rakkaaksi muodostuneeseen kaupunkiin. Kaipaan museoita, kahviloita ja Tukholman maisemia.




Kaipaatko sinä risteilymatkustamisen helppoutta
tai ehkäpä jotain muuta risteilyillä?
LUE MYÖS:
UUDISTUNEEN SILJA SERENADEN A-HYTTI
SILJA LINEN LAIVAT TURUSTA TUKHOLMAAN
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA


0