Hae
Colour Outside the Lines

Sokos Hotel Vaakuna Mikkelissä

*PR-matka Suur-Savon Osuuskauppa

Pääsin keväällä mukaan seikkailulle Saimaalle, kun käytiin sekä Mikkelissä että Savonlinnassa saman viikonlopun aikana. Mä oon käynyt Mikkelissä monesti aiemminkin, mutta en koskaan muistanut käyneeni Savonlinnassa, joten tämä oli siitä hauska reissu. Ajattelinkin kertoa teille nyt muutaman kivan jutun, jotka mun mielestä oli huomion arvoisia Mikkelin Vaakunassa.

Sokos Hotel Vaakuna on ihan Mikkelin torin laidalla sijaitseva hotelli. Hotelliin on siis helppo tulla vaikka junalla, koska rautatieasemalta kävelymatkaa on varmasti alle kilometri ja paikalle on helppo löytää.

Itse tulin aikaisella aamujunalla ja oli ihanaa kävellä vilkkaan torin ohi, jolla kävi koko ajan iloinen puheensorina. Koska en matkannut kauas kotoa, oli edelleenkin murre aikalailla sama ja tuntui kuin en olisi kotoa lähtenytkään.

Respassa minua oli vastassa iloiset kasvot ja sainkin huoneen heti. Muu seurue ei ollut vielä saapunut paikalle, joten kävin viemässä tavarat huoneesen ennen heidän tuloaan. (Tajusin vasta hotellista lähdettyä, että unohdin kokonaan ottaa huoneesta kuvan vaikka yleensä otan sen ensimmäisenä sinne mennessä. Otin tällä kertaa vain videoita, joten upotan sen tähän.)

Huoneessa oli parisänky, todella hyvin pimentävät verhot, minibaari ja televisio Chromecastilla. Matkalaukulle ja vaatteille oli hyvin tilaa ja mä tykkäsin erityisesti siitä, että huoneesta löytyi kokovartalopeili. Minusta on kiva katsoa, että vaatteet repsota miten sattuu ovesta ulos astuessa. Kylpyhuone oli vastikään remontoitu ja sieltä löytyi Lumenen pesuaineet sekä hauskat, värilliset pyyhkeet. Kiitin muuten tästä, koska olin just värjännyt hiukset punaiseksi ja olisi hieman harmittanut jättää valkoiset pyyhkeet punaisena pyykättäväksi.

Huoneessa oli hauskat tyynyt, jotka esittivät Mannerheimia ja jotain naista, jonka henkilöllisyys ei meille valjennut matkan aikana. Hieman kyllä muutama meistä oli säikähtänyt miestä sängyssä useampaankin otteseen.

Tyynyjä olisi vielä saanut hotellin respasta ostettua kotiin viemisiksi.

Muiden saavuttua meille tarjoiltiin tervetuliaismalja ja hotellinjohtaja kertoi meille hotellista.

Ihailtiin upeaa lasikattoista ravintolasalia. Lasikaton alla palvelee iltaisin asiakkaita ravintola Frans&Michelle ja aamuisin siellä tarjoillaan hotellin aamiainen. Päivällä tuossa oli ihanan valoisaa lasikaton ansiosta ja illalla tunnelma oli kuin jossain välimeren maassa. Tätä tunnetta vahvisti huoneiden parvekkeet ravintolan yllä.

Hassua miten erilaiselta tunnelma heti tuntui, kun ilta vähän hämärtyi.

Me syötiin hotellin ravintolassa illallista, mutta kirjoittelen siitä vielä oman postauksensa. Haluan nimittäin kertoa jokaisesta ruokalajista enemmän.

Aamupalaa nautimme myös lasikaton alla ja olinkin oikein tyytyväinen gluteenittomaan valikoimaan. Se kun usein on hotelleissa vähän heikonlainen. Itsehän olen oikeastaan kokonaan viljaton, mutta en jaksa yleensä hotellissa alkaa tutkia jokaista pakettia (koska ne pitäisi erikseen pyytää keittiöltä) ja syön gluteenittomia vaikka joskus saan silti niistä vatsanväänteitä.

Aamiaisella oli tarjolla useita leipävaihtoehtoja (mun lemppareita oli porkkanasämpylät) ja gluteenitonta puuroakin olisi saanut keittiöstä pyytämällä. Tarjontaa oli runsaasti eikä todellakaan tarvinnut kokea annoskateutta muiden syödessä aamupalaa. No okei, saatoin olla hieman kateellinen kun muut söivät vohveleita, mutta muuten kaikkea oli ihan runsaasti tarjolla.

Hotelliaamupalat on tulleet kyllä gluteenittomuudessa hurjasti eteenpäin tässä parin viimeisen vuoden aikana.

Ravintolan ylätasanteella ihailin Mikkelin historiasta kertovaa seinämaalausta. Seinämaalaukseen oli maalattu esimerkiksi maisemaa, Mikkelin Jukurit ja sotahistoriasta kertova museo Muisti.

Seinämaalaus näkyi kivasti tuonne ravintolankin pöytiin.

Hotellin ylimmästä kerroksesta löytyi vielä hotellin asukkaille lisämaksutta kuuluvat saunat, poreallas sekä rentoutumisalue. Harmillisesti meillä ei ollut tällä matkalla tarpeeksi aikaa nauttia niistä, mutta ehkä joskus vielä on.

Varsinkin tuosta porealtaasta olisi ollut upeat maisemat Mikkelin kattojen ylle.

Sokos Hotel Vaakuna yllätti minut kyllä positiivisesti vieraanvaraisuudellaan ja mukavuudellaan. Mikkelissä olisi vaikka mitä ihanaa tarjolla lapsillekin, joten saatamme kyllä ensi kesänä (tai miksei talvenakin) käydä lasten kanssa perhematkalla Mikkelissä. Varsinkin, kun sinne pääsee niin näppärästi junalla.

Onko Sokos Hotel Vaakuna Mikkelissä sinulle tuttu kohde?

LUE MYÖS: 

Lounaalla Marsalkka Mannerheimin luona Mikkelin klubilla

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA REISSUJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

selfierace Silja Symphonylla 10-vuotiaan kanssa

Käytiin 10-vuotiaan kanssa risteilyllä Silja Symphonylla elokuun lopulla. Siljalla parasta lasten kanssa on todella monipuolinen ohjattu toiminta ja erilaiset itse tehtävät tehtävät. Nytkin tehtiin monta erilaista suunnistusta ja yksi niistä oli selfierace ympäri Silja Symphonya. 

Ideana oli siis kiertää laivaa ohjelapun neuvomana ja ottaa aina selfie tietyssä kohdassa. Me tehtiin tämä 10-vuotiaan kanssa kaksin ja meillä oli tosi hauskaa. Osa hauskuutta oli etsiä se tietty paikka ja osa ottaa kuva. 

Ohjeet tekemiseen oli sekä suomeksi että ruotsiksi. Silja Linella kaikki lasten ohjatutkin tekemiset on sekä suomeksi että ruotsiksi, koska paikalla on aina lapsia molemmista maista. Tietysti silloin, kun lapsia on vaan yksi, ei ohjattuakaan ohjelmaa pidetä kuin yhdellä kielellä. 

Tämä ohjelmanumero oli muuten tarjolla yli 10-vuotiaille, mutta hyvin tätä voisi tehdä yhdessä nuorempienkin kanssa. Kun selfierace oli valmis ja kuvat näytti aloituspisteessä, sai tästä vielä palkinnot.

ota selfie karkkikaupan edessä

Me otettiin karkkihyllyn edessä, koska kaupassa oli aika paljon ihmisiä just tuolla hetkellä ja karkkikaupallahan tässä tarkoitettiin Tax Free-myymälää, joka sijaitsee laivan keulassa kuudennessa kerroksessa. 

Ota selfie laivan henkilökunnan kanssa

Tähän selfieen me pyydettiin lupa yhdeltä Tax Freen työntekijältä, mutta en pyytänyt julkaisulupaa ja tämän takia postaukseen olen peittänyt (tosi hienosti) hänen kasvonsa. 

Ota selfie kylpyläosaston ulkopuolella

Kylpyläosasto, nimeltään Sunflower Oasis, sijaitsee 12.kerroksessa laivan peräosassa. Tätä kuvaa varten jouduimme siis kävelemään eri puolelle laivaa ja kuusi kerrosta korkeammalle. 

Tuolla kylpyläosaston sisällä kuvaaminen on kielletty, joten tämän lähemmäs kylpylää emme tätä kuvaa varten menneet. 

 

ota selfie laivan sisääntuloaulassa

Laivan sisääntuloaula sijaitsee seitsemännessä kerroksessa laivan keskiosassa. Siitä astellaan suoraan promenadelle eli laivan ostoskäytävälle. 

ota selfie kannelta 10, hissi 6 edessä

Meidän hytti oli tällä reissulla kannella 10, mutta juuri eri puolella kuin hissi 6, joten oli hauska käydä myös sillä puolella laivaa. 

ota selfie harri hylkeen kanssa

Me tehtiin tätä selfieracea kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana eikä silloin järjestetty ollenkaan diskoa, joten meidän piti vähän soveltaa tämän Harri Hylkeen kanssa otettavan selfien takia. Harria kun ei näkynyt missään. 

Ota selfie sushiravintolan ulkopuolelta

Sushiravintola sijaitsee promenadella eli laivan seitsemännessä kerroksessa. Siellä oli ihmisiä syömässä, joten otimme kuvan menun edessä. 

ota kuva pallomeressä

Olipa muuten vierähtänyt tovi, kun olin viimeksi käynyt pallomeressä. No, nyt ei taas tarvitse hetkeen sinne mennä.