Hae
Colour Outside the Lines

omena-hotelli Lönnrotinkadulla yllätti positiivisesti

Me oltiin hiihtolomareissulla 6-vuotiaan kanssa yksi yö Helsingissä ja valittiin omena-hotelli Lönnrotinkadulla sijainnin ja edullisuuden vuoksi. Oltiin hiihtolomareissulla siis viisi päivää ja yksi yö niistä vietettiin hotellissa.

Mä oon yöpynyt omena-hotellissa kerran aiemmin Tampereella ja pidin siitä tosi paljon. Muistin, että huone oli tosi siisti ja kivasti keskellä keskustaa. Tämä omena-hotelli Lönnrotinkadulla Helsingissä ei kyllä myöskään tuottanut pettymystä. Hotelli oli melkein keskustassa ja sinne oli helppo kävellä tai mennä ratikalla.

Varasin huoneen muutama viikko ennen matkaa ja koska oli hiihtolomaviikot menossa, sivuilla oli -20% alekoodi. Meillä Kuopiossa vietettiin hiihtolomaa vikana eli viikolla 10 ja tän ansiosta hotellihuone maksoi vain 57€ yöltä.

Miten löytää omena-hotelli lönnrotinkadulla helsingissä?

Me mentiin 6-vuotiaan kanssa hotellille ratikalla. Hypättiin kolmosratikkaan rautatieasemalta (rautatieaseman puoleiselta pysäkiltä). Myös kutonen olisi mennyt samalle pysäkille. Pois jäätiin Fredrikinkadulla ja käveltiin yksi kortteli oikealle, jolloin jo nähtiin omena-hotelli Lönnrotinkadulla sekä sen alakerrassa olevat Kotipizza ja Naughty Brgr. Hotellin osoite on Lönnrotinkatu 13 ja HSL reittiopas antaa todella hyvät ohjeet paikalle suunnistamiseen.

Alaovi toimi koodilla, joka oli tullut tekstarina aiemmin päivällä. Sisään pääsi klo:16 alkaen. Sisääntuloaulasta olisi löytynyt automaatti, josta sai ostettua pientä purtavaa. Omena-hotellia vastapäätä oli myös pieni marketti.

Millainen meidän huone oli?

Meillä kävi tuuri ja saatiin huone käytävän päädystä ilman yhtään seinänaapuria tai edes vastapäistä naapuria, koska meidän huonetta vastapäätä oli porraskäytävä. Huone oli siis todella rauhallinen. Ikkunat oli sisäpihalle päin. Huoneen ovi toimi samalla avainkoodilla kuin alakerran ulko-ovi.

Olin ottanut Standard-huoneen ja sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Oli parisänky, kaksi nojatuolia, pieni pöytä ja kaksi tuolia sekä kylpyhuone suihkulla. Huoneesta löytyi pieni jääkaappi, jota me hyödynnettiinkin aamupalaa varten sekä olisi ollut vedenkeitin ja mikro, joita me ei tarvittu. Huoneessa oli myös hiustenkuivaaja, mutta itse en sellaista oikeastaan enää käytä.

Tv:stä löytyi peruskanavat ja ilmeisesti Android-puhelimella olisi voinut myös jotain siihen lähettää, mutta mun iPhonella en saanut sitä näytönjakoa toimimaan, joten me katsottiin telkkarista tulevaa leffaa. Tv:n avatessa ruudulla näkyi meidän nimet ja tervetulotoivotus, josta 6-vuotias oli niin haltioissaan, että kertoi siitä vielä monen päivän päästä kotiin päästessämme isälleen.

Me vähän järkkäiltiin tuolien järjestystä itselle paremmaksi ja katsottiin leffaa syöden pizzaa. Huoneessa oli kivasti tilaa eikä se missään vaiheessa tuntunut ahtaalta. Verhot sulkiessa huone oli hyvin pimennetty.

Sänky oli mukava, tosin olisin ehkä kaivannut toista tyynyä, kun kotona oon tottunut nukkumaan tyyny kainalossa. Onneksi oli lapsi mukana niin otin hänet sitten kainaloon.

Sijainniltaan hotelli oli täydellinen, koska päivällistä oli helppo hakea alakerrasta tai olisi ollut helppo lähteä vain keskustaan syömään. Woltilla kuljetusmaksu olisi ollut parin euron luokkaa, mutta ruoka olisi ehkä pitänyt noutaa alakerrasta ja päätin vaan hakea itse pizzan.

Me käveltiin muutama kortteli illalla metrolle Kamppiin ja sinnekin pääsi viidessä minuutissa. Sieltä haimme myös ilta- ja aamupalaa. Aamupalaan olisi ollut joku yhteistyökumppani, mutta tää kaupasta haettu aamupala oli meille paras vaihtoehto tällä matkalla.

Aamulla katsottiin vielä lastenohjelmia telkkarista ja pakattiin ennen kuin jatkettiin matkaa. Aion jatkossakin todellakin hyödyntää tätä vaihtoehtoa ja omena-hotelli Lönnrotinkadulla on mun eka valinta, jos mennään lasten kanssa Helsinkiin. 6-vuotias jo suunnitteli reissua isosiskon kanssa, koska tykkäsi hotellista niin kovasti.

Tää oli tosi helppo ja vaivaton tapa matkustaa. Hotelli oli siisti ja hiljainen, joten meille jäi molemmille hyvä fiilis.

Ootko sä yöpynyt omena-hotellissa?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA, MUN ARKEA JA MUN MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Omena-hotelli yllätti helppoudellaan

meidän hiihtoloma kuvina

Paljonko me käytettiin rahaa yhteensä hiihtolomareissuun 6-vuotiaan kanssa?

Tukholman risteilyllä 10-vuotiaan kanssa

Kävin viime kesänä jokaisen meidän kolmen lapsen kanssa kahdestaan Tukholman risteilyllä. Viimeisenä reissuun pääsi meidän 10-vuotias keskimmäinen, joka oli ollut kesälomalla äidillään ja me lähdettiinkin sitten reissuun koulun jo alettua yhtenä viikonloppuna.

Me löhdettiin reissuun hyvin aikaisin aamulla. Lapsi oli koulusta poissa yhden päivän, koska muuten ei olisi ehditty laivaan. Mentiin bussilla juna-asemalle ja aamujunalla Helsinkiin. Matka oli aika pitkä, koska kyseinen junavuoro kiersi Tampereen kautta ja lapsella meinasi jo tulla tylsää. Onneksi oli puhelin mukana, jolla tappaa tylsyys. Mulla oli kirja, jonka luinkin alusta loppuun matkan aikana.

Helsinkiin päästyämme kävimme Taco Bellissä syömässä. 10-vuotias ei ollut koskaan käynyt siellä ja siitä tulikin hänen lempiravintolassa. Meillä täällä Kuopiossa ei ole, ainakaan vielä, Taco Belliä.

Me käydään aika usein 17-vuotiaan kansa Taco Bellissä Helsingin reissuilla, koska hän tykkää siitä myös kovasti, joten mulle ruoka oli ihan tuttua.

Ennen laivaan pääsyä kierreltiin kaupungilla. Käytiin kirjakaupassa ja lelukaupassa, mutta ei ostettu mitään, kun ei sattunut kohdalle mitään kiinnostavaa.

Päästiin laivaan puoli neljältä ja lähdettiin etsimään meidän kahden hengen promenadehyttiä, joka sijaitsi kannella yhdeksän. Meidän lapsista on parasta katsella muiden ihmisten kulkemista Promenadella, joten me otetaan aina hytti ikkunalla sinne. Eikä ollut kyllä väärä valinta nytkään, koska 10-vuotiaskin istui hytissä ollessa aikalailla koko ajan ikkunan ääressä.

 

Olin ostanut ennakkoon 10-vuotiaalle FriendSHIP-rannekkeen ja me tehtiin sen mukana tullut suunnistus sekä pari muuta suunnistusta laivalla ollessa. 10-vuotias viihtyi vielä leikkihuoneessa, tosin lähinnä konsolipelejä pelaten. Mä sain sillä aikaa värittää ja piirtää. Osallistuinkin aikuisten sarjoihin väritys- ja piirustuskilpailussa ja voitin molemmilla kerroilla, koska taisin olla ainut osallistuja.

Lapsi voitti myös palkintoja. Syötiin leikkihuoneessa myös jäätelöä, haettiin kasvomaalaus ja osallistuttiin nuorten tietokilpailuun, joka oli yli 10-vuotiaille. Meidän 10-vuotias oli ainut kisaaja tällä Tukholman risteilyllä ollessamme.

Käytiin illallisella sushi-ravintolassa, joka sijaitsi Promenaden varrella. Me oltiin Silja Symphonylla, Silja Serenadella ei tätä ravintolaa valitettavasti ole. Mä en tosin syönyt sushia, koska olen kalalle allerginen, mutta 10-vuotias söi minunkin puolesta.

Pelattiin pelejä ja käytiin pulikoimassa laivan spa-osastolla ennen diskoa, jonne sain vielä 10-vuotiaan houkuteltua. Illalla katsottiin vielä tanssishow.

Seuraavana aamuna söimme erikoisaamiaisen ja odottelimme pääsyä maihin Tukholmaan. Meille sattui kaunis ilma huonosta sääennustuksesta huolimatta. Olin pohtinut menisimmekö käymään Gröna Lund-huvipuistossa, josta 10-vuotias olisi varmasti tykännyt, mutta päädyin kuitenkin unohtamaan sen idean. Maissa on aikaa kuusi tuntia, johon kuuluu myös metromatkat edestakaisin ja ajattelin, että mennään mieluummin seuraavana kesänä huvipuistoon ihan ajan kanssa ja ollaan yötä Tukholmassa.

Päädyttiin ajamaan metrolla ja lähijunalla Westfield Mall of Scandinaviaan. Olin antanut 10-vuotiaalle reissubudjetin, josta hän oli tuhlannut suurimman osan jo edellisenä iltana laivalla pehmoleluihin ja ei ostettu kuin muutama pieni koru tuolta ostoskeskuksesta.

Syötiin lounasta ostoskeskuksessa ja stettiin kauppakeskuksen ruokakaupasta päivälliseksi isot salaatit salaattibuffetista. Lasta kun ei kiinnostanut laivan buffettiin lähteminen. Luulen, että hän oli syönyt vähän liikaa karkkia ja ruoka ei oikein siksi maistunut. Onneksi tuo salaatti sentään upposi.

Käytiin kannella ihastelemassa maisemia tuulisessa säässä laivan liikkeelle lähdettyä. Kierreltiin laivaa ja pidettiin hauskaa. Vaikka en olekaan meidän 10-vuotiaan äiti, yritän olla turvallinen aikuinen ja tehdä välillä hänenkin kanssaan kaksin jotain hauskaa. Meillä kun kaikki lapset on kaikesta huolimatta samalla linjalla.

Seuraavana aamuna kävimme erikoisaamiaisella ja valitettavan pian risteily oli ohi. Lähdimme laivasta hyvillä mielin ja kävimme ennen junan lähtöä Helsingin kaupunginmuseossa. Siellä oli kivasti meidän laukuillekin säilytyskaapit.

Reissu oli hauska molempien mielestä ja 10-vuotiaan mielestä parasta taisi olla lelukaupan lukemattomat pehmolelut.

Mikä sun mielestä tukholman risteilyllä on parasta?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MATKOJA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Silja Symphonyn ja Silja Serenaden Sunflower Oasis spa-osasto

Siljan friendSHIP-ranneke takaa hauskuuden risteilyllä

Silja Symphonyn muumiperhehytti