Tuon kuvan julkaisemisesta kului 26 päivää enkä ollutkaan enää sinkku. Joskus elämä yllättää. Uskon, että jokaisella asialla, joka meille tapahtuu, on joku merkitys ja ehkä minun olikin tarkoitus olla yksin niin pitkä aika, koska muuten en olisi tavannut ikinä Jania. Niin ja hei, sai Leonardokin sen Oscarin.

Olin aiemmin töissä kassamyyjänä K-Citymarketissa. Kuopiossa on kaksi cittaria ja niissä on molemmissa sama vartiointifirma. Ystävystyin yhden vartijan kanssa. Hän kuitenkin lopetti työt firmassa opiskeltuaan uuden ammatin ja muutti toiseen kaupunkiin. Tasan viisi vuotta sitten hän tuli vierailulle luokseni ja meiltä vein hänet käymään entisen esimiehensä luona.

Katselin illalla ihan rauhassa televisiota, kun puhelimeeni tuli viesti yhteiseltä ystävältämme. Hän kysyi, että onko ok, jos hän näyttää kuvaani entiselle esimiehelleen, koska ajatteli, että hän saattaisi tykätä minusta. Hämmennyin vähän tuosta viestistä ja vastasin hetken mietittyäni, että ei se haittaa. Sain vastauksesi ”hyvä, koska näytin sitä jo. Jani laittaa sulle varmaan kohta itse viestiä.” Samalla hetkellä minulle pamahti Facebookissa kaveripyyntö Janilta. Hyväksyin kaveripyynnön ja sain samantien viestin, johon vastaamista mietin kuitenkin hetken. Viesti alkoi sanoilla ”No hei ihana!”.

Myöhemmin sain kuulla, että he olivat oikeasti istuneet siellä vierekkäin naputtelemassa niitä viestejä minulle. En edes välttämättä halua koskaan tietää millaisia keskusteluja siellä on käyty.

Juttelimme siinä messengerissä Janin kanssa sitten muutaman tunnin ja huomasimme kuinka hyvin meillä juttu luisti. Molemmilla oli yksi lapsi, molemmat rakasti lukemista ja lautapelejä ja kumpikaan ei oikein tykännyt baareissa roikkumisesta.

Parin tunnin juttelun jälkeen Jani ehdotti, että tulisin käymään hänen luonaan. Olin aiemmin maininnut, että Melissa on yökylässä ystävällään, joten olin yksin kotona. Istuin siis sohvalla collareissa ilman meikkiä ja hän pyysi minua käymään. Päätin, että jos en kelpaa sellaisena niin en kelpaa ollenkaan, joten olin impulsiivinen ja lähdin ajamaan Janin luo kymmeneltä illalla. Tiesin missä hän asuu, koska olinhan jo aiemmin vienyt ystävämme sinne.

Alku oli vähän kankeaa, koska molempia taisi vähän jännittää ja juttelimme siinä hiljaa, koska Bea oli makuuhuoneessa nukkumassa. Janilla oli aamulla seitsemään meno töihin, mutta siltikin juttelimme koko yön. Vaikka meillä tuntui alusta asti klikkaavan, olin alkuun jutusta vähän varuillani, koska olin ollut niin pitkään yksin ja koska aiemmat kokemukseni miehistä ei ollut niin kehuttavia. En siis hypännyt suhteeseen suoraan vaan mietin seuraavan päivän uskallanko nähdä Jania enää uudelleen. Ei se kauan vaatinut miettimistä. Jani ja Bea asuivat luonani jo muutaman kuukauden kuluttua ensitapaamisesta.

Kuva: Bella Photo

Minun aloittaessa seitsemännen luokan, poika aloitti yhdeksännen luokan. Ei mennyt kuin muutama viikko, kun pojan kaverit alkoivat naljailla minulle minne sitten meninkin. Joka kerta heidän ohi kävellessäni kuulin heidän huutelevan pojan nimeä ja tekevän pussailuääniä, oli poika lähellä tai ei.

Aloin tarkkailla koulussa käytäviä, joita uskalsin kävellä ja odotin, että seitsemäs luokka loppuisi ja yhdeksännen luokan oppilaat lähtisivät muihin kouluihin. Keväällä heidän luokkansa aamukammassakin oli kolmessa eri kohtaa mainittu minun nimeni.

Ja kyllä tiedän, että se olin minä, koska vaikka Susanna on aika yleinen nimi, on se yleensä toisena nimenä (kuten minullakin) eikä koulussamme ollut muita, joilla olisi ollut sama kutsumanimi.

Kahdeksas luokka alkoi ja huokaisin melkein helpotuksesta, kunnes huomasin, ettei poika ja hänen kaverinsa olleetkaan hävinnyt koulusta mihinkään. He olivat edelleen siellä, nyt vain kymppiluokalla. Piina jatkui siis vielä vuoden lisää.

Yhdeksännellä luokalla tunsin olevani vapaa. Sain kävellä koulun käytävillä rauhassa ilman huuteluita. Omalla luokallamme oli yksi poika, joka naljaili minulle usein, mutta en antanut sen häiritä, koska olin jo niin tottunut tuohon koulukiusaamiseen.

Koulukiusaaminen saattaa jättää syvät arvet, viedä halun näyttäytyä omana itsenään tai oikeasti viedä jopa elämänhalun. Välillä voi olla päiviä, kun kouluun ei vaan pysty menemään ja sitä saattaa alkaa vältellä keinolla millä hyvänsä. Koskaan koulukiusaaminen ei ole kiusatun syy.

Seitsemännen ja kahdeksannen luokan koulumenestys ei ollut ihan huikeaa eikä niitä numeroita noin vaan nostettu enää yhdeksännellä luokalla. Kouluun meneminen tuntui joskus hyvinkin vastenmieliseltä, mutta koskaan en tuntenut olevani niin kiusattu, että olisin tuntenut olevani ansassa tai poispääsemättömässä tilanteessa.

Kaikilla asiat eivät ole niin hyvin.

Älä sinä ole se, joka kiusaa.