Parannuin syövästä fyysisesti, mutta henkiset arvet ovat syvällä
4Mä sain terveen paperit kohdunkaulan syövästä tämän kuun alussa. Mulla on ollut koko ajan leikkauksen jälkeen hyvä ja luottavainen fiilis terveydenhuoltoon ja siihen. että oma mieli pysyy hyvänä.
Kävin tosiaan toukokuun alussa KYSin naistenpolilla kuulemassa uusimmat uutiset jälkitarkastuksen muodossa. Kaikki syöpäsolut oli saatu lääkärin mukaan pois jo ensimmäisen loop-hoidon aikana ja kohdunpoisto oli vain ennakoivaa hoitoa, ettei syöpä voi vahingossakaan levitä sinne. Lääkärit olivat siis päässeet syövästä eroon jo paljon ennen leikkausta.
Tämän kuuleminen naksautti päässäni jotain.
Minulle ei annettu mahdollisuutta vaikuttaa kohdunpoistoon tai ainakaan kysytty, että haluanhan sitä varmasti. Minulle vain todettiin, että koska minulla on jo kaksi lasta, kohdunpoisto on ainut vaihtoehto. Kerran minulta kysyttiin ennen syöpädiagnoosia, että haluanko lisää lapsia.
Vastasin tähän, että meillä ei ole suunnitelmissa hankkia lisää lapsia, koska rahallinen tilanne ei sitä juuri nyt salli. Tämä ilmeisesti sitten luettiin niin, että en halua enempää lapsia.
Vaikka olimme Janin kanssa jo periaatteessa päättäneet, ettei meille enää lapsia tule, koska meidän uusperheessä on jo kolme lasta ja lapset on kalliita (eikä mulla ole töitä), niin silti mä olin elätellyt toivoa siitä, että muutaman vuoden kuluttua asiat voisi olla toisin. Mä olen kuitenkin vasta 36 ja yli 40-vuotiaatkin synnyttää nykyään täysin terveitä lapsia. Mulla olisi siis ollut oikeasti vielä monta vuotta aikaa muuttaa asiasta mieltäni.
Ja se mahdollisuus, että lasten hankkimisen yrittäminen oli edelleen olemassa, antoi mulle voimaa. Siis vaikka ei olisi koskaan hankittu yhtään lasta lisää tai edes yritetty hankkia, niin se tieto, että se on mahdollista, oli se joka sai minut onnelliseksi.
Nyt se mahdollisuus on poissa. Se vietiin minulta kohdun mukana. Ja tänä aamuna päiväkodin pihalla se realiteetti iski vasten kasvoja pahemmin kuin koskaan.
Mä oon aina ollut tosi lapsirakas. Hoidin meidän naapurin vauvaa 12-vuotiaana yksin, kävin 15-vuotiaana MLL:n lastenhoitajakurssin ja hoidin kaksosvauvoja innoissani. Sain esikoiseni 18-vuotiaana.
Tänä aamuna katselin, kun parivuotias lapsi hyppelehti innoisaan portaita ylös päiväkodille ja tajusin, että mä en enää ikinä saa sellaista pientä, joka oppii ekaa kertaa ihan perusasioita. Ja mun piti oikeesti ottaa pari juoksuaskelta autolle, etten alkanut vollottaa siinä keskellä päiväkodin pihaa.
On ihan eri juttu päättää itse olla haluamatta jotain kuin se, että joku vie sen sinulta pois.
Leikkauksesta ja syövästä ylipäänsä on vasta vajaa pari kuukautta, en ehkä itse ole vielä käsitellyt asioita tarpeeksi. Mutta myös mun läheiset, tai ihan tuntemattomatkin, on vielä vähän pihalla miten pitäisi käyttäytyä.
Ei he ehkä ajattele, että jokin ihan simppeli kysymys tai toteamus saattaa satuttaa enemmän kuin mikään muu. Esimerkiksi hetki sitten juttelin erään äidin kanssa, joka oli reilusti yli neljäkymppisenä saanut kuopuksensa ja hän kertoi lapsen olevan heidän ihmeensä. Uskoin sen täysin, mutta melkein aloin itkemään siinä hetkessä, kun ajattelin, ettei meille voi siunaantua koskaan sellaista ihmettä.
Toinen sattumus oli, kun joku kysyi minulta veljentyttöni ristiäisten alla minkä nimen antaisin lapselle, jos nyt saisin lapsen. Ongelmahan on, etten voi enää vahingossakaan saada lapsia, joten enpä ole miettinyt nimiäkään. Enkä myöskään halua miettiä, koska tulen vain surulliseksi, etten voi lapsia enää saada.
Mun äiti kysyi multa pääsiäisenä, että kestänkö mä nähdä mun veljen vauvaa, joka oli kuukauden ikäinen, kun leikkauksesta oli alle kaksi viikkoa. Kestin ja sylittelin. Oon superonnellinen muiden puolesta, kun he saavat lapsia ja hoidan lapsia mielelläni, mutta se ei silti vie pois sitä tunnetta, että mun sydämessä oli ollut jo monta vuotta tilaa pienelle ihmiselle, joka ei voi enää saapua.
Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin. Asia ei ole niin, ettenkö olisi onnellinen jo niistä lapsista, jotka meillä on ja haluaisi kokea heidän kanssaan niitä kaikkia uusia juttuja, jotka on vielä kokematta. Tahatonta lapsettomuutta kun voi kokea sellainenkin, jolla on omia lapsia.
Menee ehkä vuosia, että parannun syävästä henkisesti. Se vei minulta paljon enemmän kuin kuukautiset mukanaan.
Oletko sinä kokenut tahatonta lapsettomuutta?
TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Kysymyksiä ja vastauksia kohdunpoistosta
Annoin Instagramissa viime viikolla luvan kysyä mitä vaan kohdunpoistosta ja kohdunkaulan syövästä. Tässä kysymykset, joita sain ja vastaukset niihin.
Oliko sulla oireita tai epäilyksiä, ettei kaikki ole hyvin ennen syöpädiagnoosia tai papakokeita?
Mulla ei ollut mitään oireita, joita olisin osannut yhdistää tällaiseen vaivaan.
Terveyskirjasto sanoo oireista näin:
Poikkeava verinen vuoto, erityisesti yhdynnän jälkeinen, on kohdunkaulan syövän varhaisoire. Verinen tai pahanhajuinen valkovuoto voi joskus olla syövän ensioire. Myöhäisessä vaiheessa voi esiintyä alavatsakipua, ristiselkäsärkyä ja virtsaoireita
Mulla oli keväällä 2017 asennettu hormonikierukka, jonka takia esimerkiksi mun kuukautiset oli tosi epäsäännölliset ja limakalvot kuivat. Välillä siis yhdynnän jälkeen tuli veristä vuotoa, mutta en liittänyt sitä mitenkään mihinkään. Sitä oli niin harvoin.
Kun olin käynyt papa-kokeissa ja saanut niistä aina vaan huonompia tuloksia, aloin pelätä pahinta. Siinä vaiheessa nimittäin vatsa ja ristiselkä oli välillä kipeitä. Mulla myös alkoi tulla tuntemuksia, ettei alakerrassa kaikki oli ihan kunnossa. Tämä oli kuitenkin vasta kahden papa-kokeen jälkeen eli asiaa jo tutkittiin.
Ekaan seulontaan mennessä mulla ei ollut mitään oireita, joista olisin ollut millään lailla huolissani.
Ootko saanut HPV-rokotteen? Ehkäiseekö se tätä syöpää?
Mulla todettiin HPV16 eli kyllä rokote olisi ehkäissyt just tätä syöpää (rokote tepsii, jos on tepsiäkseen, HPV16 ja HPV18).
Mä olin teininä HPV-rokotteen testiryhmässä, mutta en enää muista sainko pelkän lumeaineen vai sen oikean rokotteen. Kävin 10 vuotta tuon annoksen jälkeen jälkiseurannassa, jossa otettiin papakoe ja siinä oli lieviä muutoksia, jotka kuitenkin hävisivät itsekseen.
Mä muistelin, että olisin ollut siinä ihan oikeassa testiryhmässä eli saanut rokotteen, mutta en nyt enää ole yhtään varma, kun oon saanut sen joskus 16- tai 17-vuotiaana. Enkä edes muista kenen järjestämä tämä testiryhmä oli, että voisin kysyä asiasta.
Meidän esikoinen on saanut HPV-rokotteen ja on sanomattakin selvää, että myös nuoremmat saavat ne.
Käytätkö arpiin jotain teippiä?
En käytä. Haavalaput oli leikkauksen jälkeen ja ne sai poistaa, kun kohdunpoistosta oli kulunut 24 tuntia. Sen jälkeen oon vaan putsannut niitä vedellä. Tikit irtosi viikonloppuna ja nyt odotellaan vaan, että haavat arpeutuu.
Mulla on tosi vaalea iho ja se punertaa helposti. Arvet siis on luultavasti tosi punaiset vielä monta vuotta.
Onko millainen liikkumiskielto?
Liikkumista ei millään lailla oo kielletty, enemmänkin on kehotettu liikkumaan oman jaksamisen mukaan. Muutaman kerran oon käynyt kävelemässä päiväkodille ja takaisin Viviaa hakiessa. Ekalla kerralla jouduin laittaa Vivian juoksee viimeiset pari sataa metriä yksin kotiin (onneksi oltiin siis jo ihan kodin vieressä), että Jani tuli vastaan ja tuki mua loppumatkan, kun alkoi heikottaa.
Nostokielto on noin kuukauden eli maitopurkkia painavampaa asiaa ei saisi nostaa. Tätä oon yrittänyt noudattaa parhaani mukaan.
Millainen jälkiseuranta sulla on?
Mulla on jälkitarkastus äitienpäivän jälkeen ja sen jälkeen seurataan KYSissä kaksi vuotta mun tilannetta. En yhtään tiedä miten usein niitä seurontoja on, mutta kuvittelisin, että muutaman kuukauden välein ja jos on muutoksia, niin sitten tiheämmin.
Jos kaksi vuotta pysyy puhtaana kaikki näytteet, niin sitten siirryn takaisin niihin viiden vuoden välein järjestettäviin joukkoseulontoihin kunnalliselle.
Koetko olevasi vähemmän nainen nyt, kun kohtu on poistettu?
En mä koe sitä mitenkään mun naiseutta vähentävänä asiana. Sama nainen mä oon kuin ennenkin. En vaan enää voi tulla raskaaksi eikä mulla oo menkkoja.
Ennen kohdunpoistoa kriiseilin vähän tän asian kanssa ja mietin, että tuntuukohan sitten jotenkin erilaiselta. Mutta ei ainakaan vielä oo tuntunut. Tottakai mun kohdunpoistosta on vielä niin vähän aikaa, että saattaa olla, että mieli muuttuu jossain kohtaa, mutta en mä kyllä usko.
Jos sulle tulee mieleen ihan mitä vaan muita kysymyksiä, niin kirjoita tän postauksen kommentteihin ne ja mä vastaan parhaani mukaan (kaikkiin lääketieteellisiin juttuihin en välttämättä osaa).
Ootko sä saanut HPV-rokotteen?
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
LUE MYÖS: