Parasta Tukholman risteilyissä
Meidän lapset on alkaneet taas kysellä milloin mentäisiin laivalle ja ollaankin paljon juteltu siitä mikä meidän mielestä on parasta Tukholman risteilyissä.
Käydään yleensä risteilyllä kerran tai pari vuodessa. Käydään aina Silja Serenadella tai Silja Symphonylla, joita meidän lapset kutsuvat Harri Hylje-laivoiksi. Risteilyllä on aina kivaa tekemistä ja meistä jokainen nauttii olostaan siellä.
Nyt mulla onkin aikeissa varata seuraava risteily, koska huomasin, että risteilyt on hyvässä alessa 21. elokuuta saakka. Matkustusaikaakin oli marraskuun loppuun!
tunnelma laivalla
Mikään ei voita sitä tunnetta, kun kävelee terminaalista ramppia pitkin laivaa kohti. Laivamatkaa odotetaan tottakai aina jo ennen kuin päästään edes terminaaliin asti, mutta terminaalissa minut ainakin valtaa aina sellainen ihanan rento lomafiilis.
Laivalla ollaan aina vastassa hymyillen ja jo ennen hyttiin pääsemistä on tervetullut olo.

promenade-hytti
Meidän ehdoton lemppari on promenade-hytti! Lapset rakastaa istua leveällä ikkunalaudalla ja katsella mitä kävelykadulla tapahtuu.
Ikkunalauta on myös hyvä hengähdyspaikka, kun yleensä meitä on hytissä 3-4 henkeä ja verhot kiinni vetämällä ikkunalaudalla saa hetken olla omissa oloissaan.

Sunflower Oasis -kylpylä
Rakastetaan käydä Sunflower Oasis-kylpylässä ja käydäänkin siellä yleensä aina palattuamme Tukholmasta laivalle. Jalat (ja äiti) saa levätä hetken, kun pääsee lillumaan lämpimään veteen. Käydään laivalla yleensä aina kylmimpien kuukausien aikana ja on ihanaa päästä lämmittelemään kylpylään, kun on päivän viettänyt ulkona kylmässä.
Ostan aina lapsille friendSHIP-rannekkeet, joihin kuuluu paljon etuja ja yksi niistä on sisäänpääsy kylpylään maksavan aikuisen kanssa.

aktiviteetit lapsille
Lapsille on laivalla ihan hirvittävästi tekemistä ja me käydäänkin yleensä laivalla kaikki ohjatut ohjelmat läpi. Niiden lisäksi tehdään yleensä kaikki omatoimiset suunnistukset ja muut ohjelmat mitä on tarjolla, koska niiden avulla pääsee kiertämään laivaa ja saa lasten ajan kulumaan, jos heillä ehtii tulla hetkellisesti tylsää.



Harri Hylje
Harri on joka risteilyn kohokohta vaikka meidän kuopus hieman häntä pelkääkin ja katselee Harria mieluummin hieman kauempaa. Viimeksi hän uskaltautui jo halaamaan Harria, josta olin tosi ylpeä. Joka risteilyllä nimittäin ollaan päästy aina hieman lähemmäs.
Harri on mahtava persoona, ihanan pehmoinen ja rakastaa silakoita.


Erikoisaamiainen Tavolatassa
Meidän perheessä on kaksi gluteenitonta ja mun kokemuksen mukaan erikoisaamiaisella on meille kaikista parhaiten syötävää. Erikoisaamiainen maksaa vähän enemmän kuin buffetaamiainen, mutta se on kyllä kaiken sen rahan arvoista.
Aina oon allergisena löytänyt laivalta syötävää hyvin ja parhaiten sitä saa, kun uskaltaa kysyä tai ilmoittaa allergiat ennen risteilyä.


Ravintolat
Mä rakastan laivojen Grill House-ravintolaa, josta saa ihania pihviannoksia. Lasten lemppari taas on vain Silja Symphonylta löytyvä, sushia tarjoileva Sushi & Co. Mä en kala-allergisena siellä voi syödä, mutta ravintoloiden annoksia saa tilata myös toiseen ravintolaan eli voisin syödä Grill Housen ruokaa, kun lapset nauttii sushia.


Upeat esitykset
Laivoilla on aina upeita esityksiä. Me ollaan käyty sekä erikoisristeilyillä että ihan tavallisilla lähdöillä ja aina on saatu nauttia katsellen upea iltashow.
Kun esikoinen oli nuorempi, käytiin monta kertaa katsomassa Antti Tuiskua laivalla. Kuopuksen kanssa käytiin pari kertaa Skidit-risteilyllä, jolla oli prinsessat esiintymässä.

Tukholma
Mitä olisikaan Tukholman risteily ilman Tukholmaa? Jos mun pitäisi muuttaa ulkomaille, Tukholma olisi korkealla mun listalla, koska siellä tunnen olevani aina kotona vaikka en osaa edes puhua ruotsia.



Siinä vaan muutama juttu mitä me rakastetaan Siljan laivoilla. Kerro kommentteihin sun omat suosikit!
Ihanaa päivää just sulle❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:
Asu koulutarvikeostoksille
Käytin lapsia koulutarvikeostoksilla ennen koulun alkua ja pyysin 8-vuotiasta nappaamaan mun asusta pari kuvaa, kun kerrankin oli kiva asu päällä. Koko kesänä ei nimittäin oikein tehnyt mieli panostaa pukeutumiseen, kun oli niin hitsin kuuma! Tämä oli täydellinen asu koulutarvikeostoksille, koska mulla oli tässä tosi kiva olla ja mun mielestä asu oli myös kivan näköinen.
(Silitysrautaa se olisi kaivannut, mutta en jaksanut kaivaa sitä aamulla.)

8-vuotias oli sitä mieltä, että koulutarvikkeiden ostaminen on PARASTA IKINÄ ennen koulun alkua ja niinhän se oli omastakin mielestä pienenä -ja vähän isompanakin. Montaa koulutarviketta ei edes tarvinnut ostaa, että lapset oli tyytyväisiä. Ostin isommalle uuden kalenterin ja molemmille kynät, pyyhekumit ja taidettiin ostaa jotkut vihkotkin.
Koulu on alkanut aika mukavissa merkeissä. Molemmat on tuntuneet löytävän jo kavereita uusista kouluista ja kouluun on kiva mennä, joka on tärkeintä. Uusia oppiaineitakin on molemmilla alkanut ja ne on kiinnostaneet kovasti.

MEKKO: H&M
VYÖ: H&M
TENNARIT: LAGER 157
LAUKKU: LONGCHAMP
AURINKOLASIT: SPECSAVERS
RANNEKELLO: GARMIN

Mulla on myös jatkunut opiskelut ja oonkin yrittänyt puurtaa opinnäytetyön parissa, kun lapset on koulussa. Ensi viikolla sen parissa menee aikalailla kaikki arkipäivät, koska mulla on vaan pari päivää töitä. Onneksi on kiva aihe niin on mielekästä tekemistä.
Kivaa sunnuntai-iltaa just sulle!
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


2