Hae
Colour Outside the Lines

Sokos Hotel Vaakuna Joensuu -saunallinen huone

Me ollaan nyt muutaman kerran anoppilassa käydessä käyty miehen kanssa hotellissa yksi yö kahdestaan ja jätetty lapset anoppilaan yöksi. Näin ollaan saatu samalla pitää rauhassa treffi-ilta ilman keskeytyksiä tai että on kiire hakemaan lapsia pois sieltä.

Viimeksi yöpaikaksi valikoitui Joensuun Sokos Hotel Vaakuna, joka on ihan Joensuun torin laidalla. Hotelli on ehkä enemmän työmatkamatkustamiseen suunniteltu, mutta ollaan oltu täällä aiemminkin yötä ja tiedettiin mitä odottaa. Parkkihalli oli eri maksulla toimiva eli autopaikka ei kuulu huoneen hintaan.

Meillä oli saunallinen huone isolla parvekkeella. Parvekkeelta näkyi suoraan edessä ostoskeskus Iso Myyn sisäänkäynti ja sivusuunnassa Joensuun uusi kauppahalli. Ei kauheasti käytetty parveketta, mutta ihan kiva kun huoneessa oli sellainen.

Huoneessa oli iso (siis todella iso) parisänky. Se oli varmasti 180cm, jos ei jopa suurempi, koska tuntui, että nukuttiin tosi kaukana toisistamme koko ajan. Lisäksi siellä oli työpöytä, televisio ja pari säilytyskalustetta. Tuo penkki säilytystilalla oli hauska, koska sinne olisi saanut helposti matkalaukun ja sen olisi voinut aina vaan avata vedettyään säilytystilan ulos penkin alta.

Sauna oli just passeli kahdelle hengelle. Huoneessa ei ollut esimerkiksi levitettävää sohvaa eli sitä ei oltu tarkoitettu kahta henkeä suuremmalle seurueelle, joten sauna oli ihan hyvän kokoinen.

Suihkutila oli hieman pieni ja siksi ärsyttävä ja olisin kaivannut parempaa suihkusuutinta. Suihkutila hoiti kuitenkin hyvin hommansa, kun oltiin vaan yksi yö.

Oli muuten näppärä, kun hotellista pääsi sisäkäytävää pitkin s-markettiin. Me käytiin illallisella keskustassa ravintolassa ja sen jälkeen keilaamassa ja kaivattiin jotain pientä iltapalaa, joka oli helppo hakea siitä kaupasta ennen huoneeseen menoa.

Aamiainen tarjoiltiin hotellin yhteydessä olevassa Torero-ravintolassa. Tarjolla oli runsaasti myös gluteenittomia vaihtoehtoja! S-ketjun hotelleissa en kyllä ole koskaan ollut nälkäinen aamiaisen jälkeen vaan aina on ollut runsaasti sopivia vaihtoehtoja tarjolla. Mulla oli ristikkolehti mukana, kun kerrankin ehdittiin nauttia aamiainen rauhassa ilman hoppua mihinkään.

Joensuun Sokos Hotel Vaakuna on kiva perushotelli, mutta jos kaipaa elämyksellistä yöpymistä tai enemmän tunnelmaa, niin suosittelen ottamaan huoneen Kimmelistä, jossa on myös spa-osasto. Vaakunankin asiakkaille oli etu Kimmelin spa-osastolle, mutta me ei tällä kertaa sitä hyödynnetty.

Ihanaa päivää just sulle!💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Staycation Joensuussa -nautintoja kaikille aisteille

Uusittu Original Sokos Hotel Kimmel

Oon sairastanut tänä syksynä enemmän kuin pitkään aikaan

En tiedä miksi, mutta oon sairastanut tänä syksynä enemmän kuin pitkään aikaan. Ja se on todella ärsyttävää!

Ensin mulla oli jotain pikkuflunssan oireita, kun otin influenssarokotteen, mutta siitä en kuitenkaan tullut kipeäksi. Seuraavaksi mulle tuli streptokokki, joka oli supersitkeä ja nosti useampaan otteeseen korkean kuumeen. Siihen sain penisilliinikuurin.

Heti kun penisilliinikuuri loppui, mulle iski norovirus. Siis alkaisi riittää jo tämä sairastaminen. Koska oon tehnyt töitä vaan pikkutunneilla tänä syksynä, en onneksi ole joutunut olemaan sairaslomalla kuin muutamia päiviä, mutta opiskelut on kärsineet tosi paljon. En oo mitenkään jaksanut kirjoittaa opinnäytetyötä tai tehdä kurssitehtäviä, kun oon ollut niin kipeä.

Norovirus tosiaan iski muhun viime yönä ja ekat viisi tuntia se oli tosi raju. Sen jälkeen olo on koko ajan ollut huono ja vasta myöhään iltapäivällä uskalsin syödä vähän leipää hunajalla. En yhtään tiennyt mitä saisin alas, mutta paahtoleivän sain alas. Edelleen olo on tosi hutera ja huono, mutta kirjoitan tätä nyt pätkissä, koska en vaan jaksa maata paikallani.

Katsoin äsken Netflixin uuden joululeffan En kaipaa ex-kultaakaan, jossa on pääosassa Alicia Silverstone. Se oli hauska ja hyvin toteutettu. Kivasti oli tuotu leffaan mukaan hänen omia arvojaan eli vegaanisuutta (ei mitenkään tuputtamalla vaan sillä tavalla hienovaraisesti), luonnonsuojelua ja kierrättämistä.

Leffa piti otteessaan vaikka en itse sen loppuratkaisusta ihan kauheasti välittänyt. Tykkäsin siitä kuitenkin ja se oli viihdyttävä! Jos kaipaat jouluista katseltavaa, niin tuo oli oikein mainio valinta (ainakin näin kipeänä).

Toivon teille kaikille muille hyvää terveyttä ja kaikkien kiertävien tautien kiertävän teidät kaukaa. Tää on ällöttävää, inhottavaa ja väsyttävää olla koko ajan kipeänä.

Ihanaa päivää just sulle💜

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Lokakuun positiiviset

Lääkäri soitti labratuloksista