Lahjavinkkejä teinille
Meillä on perheessä taas teini ja lahjatoiveet jouluksi alkavat olla sen mukaisia. Meidän teinin lahjatoivelistan ykkösenä on tabletti, jossa on mukana kynä, jolla voi tehdä piirroksia.
Lisäksi hän toivoo montaa eri englanninkielistä kirjaa, rahaa ja laadukkaita vesivärejä. Hänellä on ihan hyviä ja perusteltuja toiveita, joista hän varmastikin saa useimmat ja jos ei jotain niistä saa, on hänen synttäritkin nopeasti joulun jälkeen.
Listasin tähän postaukseen muutamia ideoita, joista teinit voisi tykätä, jos jollain on vaikeuksia keksiä teinille joululahjaa (tai miksei vaikka synttärilahjaakin). Stanleyn vesipullot on olleet pinnalla jo pari vuotta ja nyt kun niitä saa myös Suomesta, olisi sellainen varmasti mieleinen, ja käytännöllinen, lahja. Mulla on itselläkin tämä ostoslistalla itselleni ja ehkä sitten jossain vaiheessa myös teinille.
Meidän 13-vuotias osti viime synttärirahoilla itselleen sekä Nintendo Switch Liten että siihen Animal Crossing-pelin, joten tiedän niiden olevan hitti! Myös meidän nykyään 20-vuotiaalla on ollut jo useamman vuoden sekä Switch että Animal Crossing. Tuntuvat siis pitävän suosionsa.
Led-valot tuntuu myös olevan sellainen universaali teinien juttu. Löytyivät meidän esikoisen huoneesta sekä nyt 13-vuotiaan huoneesta. Lisäksi Legot on olleet suosittuja ja teinin huoneessa onkin paljon Lego-kasveja.
*Stanley vesipullo | *Nintendo Switch Lite | *Animal Crossing-peli | *Led-valonauha | *Lego Botanical Orkidea | *Lego Disney Pixar Luxo
Jo pari vuotta teinejä villinneet Pandora-korut on edelleen ajankohtaisia ja haluaisin niitä ehkä itsellenikin, koska onhan ne tosi kivoja. Nämä on myös siitä kivoja, että heloja rannekoruun voi kerätä pitkän aikaa vuosien varrella ja vaihdella maun mukaan.
Tämä olisi tosi kiva lahjaidea, johon voisi ostaa sitten vuosittain aina uuden helan. Pandoralla on myös muita kivoja koruja!
*Pandora rannekoru | *Pandora Cherry Blossom hela | *Pandora Hanging Sloth hela | *Pandora ME Star Mini Dangle hela | *Pandora ME Purple Chakra Heart Mini Dangle hela
Aina toimii myös aineettomat lahjat, kuten leffaliput, lahjakortit, ravintola- tai kahvilakäynnit ja suoratoistojen tilaukset. Lisäksi uusi pyjama ja joku lempparikarkki on ihanan nostalgisia lahjaideoita!
Mitä sä ostaisit teinille lahjaksi?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:
25 ideaa kujeilevalle tontulle
Mä ostin joskus viitisen vuotta sitten meille kujeilevan tontun ja siitä on tullut osa meidän joulukuuta niin vahvasti, että meidän nuorin (nykyään 9-vuotias) kyselee jo hyvissä ajoin marraskuussa milloin tonttu tulee taas kujeilemaan.
Tonttu on kujeillut vaikka millä tavoin meillä, joten ajattelin jakaa teille tänne 25 ideaa kujeilevalle tontulle. Täältä voi sitten kurkata inspiraatiota, jos ei keksi millään mitä tonttu voisi tehdä. Kaikista ideoista ei ole kuvaa tallessa, mutta kirjoitan ne tuonne kuvien väliin!
25 ideaa kujeilevalle tontulle
- Levitä pöydälle jauhoja ja piparimuotteja. Laita tonttu istumaan jauhopussin päälle ja jos lapset osaavat lukea, lappu ”leivotaanko pipareita?”.
- Laita tonttu roikkumaan jostain joulukoristeesta.
- Tai istumaan joulukuuseen.

4. Istuta tonttu pelikonsolin tai lautapelin ääreen.
5. Laita tonttu jääkaappiin. Mieluiten ”syömään” jotain.
6. Piilota tonttu lapsen kenkään tai takin hihaan.

7. Jos pipareita on jo leivottu, murustele muutama pipari ja laita tonttu syömään niitä.
8. Jos on karkkipäivä, laita tonttu sukeltamaan avattuun karkkipussiin jalat ylhäällä.
9. Jos lapsella on Barbie-nukkeja tms, pue tonttu ja nuket erilaisiin vaatteisiin ja laita ne pitämään muotinäytös.


10. Laita tonttu varastamaan lapsen hammasharja ja tahna. (Vielä parempi jos tonttu pesee hampaita, mut harmillisesti meidän tontun käsissä ei oo rautalankoja.)
11. Laita tonttu ajamaan jollain lelulla.
12. Laita tonttu nukkumaan lapsen viereen (jos tämä onnistuu aamulla herättämättä lasta).


13. Mitä jos tonttu yrittäisi avata lapsen joulukalenteria? Meillä joulukalenterit oli joskus pienellä pöydällä ja tonttu kiipesi niitä kohti.
14. Tonttu voi roikkua lapsen vaatteiden sisässä pyykkitelineellä tai vaan pyykkien joukossa telineen keskellä.
15. Tai entä jos laitat tontun pyykkikoneeseen luukkuun sisäpuolelle teipillä ja lapun viereen, jossa lukee ”APUA!”. Meillä tämä ei harmillisesti toimi, kun luukusta ei näy läpi.
(+piilota tonttu vessapaperirullien sisään! Varo, koska meidän tontulta irtosi viime vuonna pää, kun lapsi riuhtaisi rullan vähän liian kovaa irti.)


16. Tonttu voi piirtää tussilla banaanin kuoriin kuvioita. Vain taivas on rajana keksiä mitä banaaneissa voi lukea. Tai niille voi vaikka liimata muoviset silmät ja piirtää suut.
17. Tonttu voi kirjoittaa joulukortteja ja muistuttaa kirjekuorien sekä postimerkkien kera lähettämään joulukortit ajoissa.
18. Tontulle voi pukea lapsen pipon ja laittaa hänet istumaan pulkkaan (jos on lunta). Silloin lapsi ”keksii itse”, että olisi kiva lähteä pulkkamäkeen.

19. Tonttu voi pitää muiden lelujen kanssa yökyläilyn, kun barbiet tai muut lelut ja tontun laittaa nukkumaan sukkien sisään kuin heillä olisi makuupussit.
20. Viime jouluna meidän tonttu koristeli joulukuusen vessapaperilla. Se oli lasten mielestä hulvatonta!
21. Mitä jos tonttu pitäisi leffaillan muiden lelujen kanssa? Karkkipaperit ja popcorn-kulho on täydellisiä pieniä rekvisiittoja tätä varten.

22. Liimaa tonttu teipillä oveen ja kirjoita teippeihin tussilla hätäviesti.
23. Tonttu voi myös saunoa Barbien kanssa. Viereen tyhjät juomat ja lapsi on ihmeissään.
24. Ota tontusta muutama selfie lapsen puhelimella ja jätä tonttu puhelimen viereen. Kamera toimii yleensä suoraan lukitulta näytöltä.

25. Meidän tonttu on aina jouluaattona kuusen alla, koska lapset saa joka joulu aamulla jo yhdet paketit, joissa on jotain tekemistä päiväksi. Yleensä siellä saattaa olla myös joku pikku herkku. Viime jouluna kirjoitin tontun mukaan kortin, jossa hän kiitti joulukuun kepposista.

Jos kaipaat lisää ideoita, Pinterest on niitä pullollaan. Ne löytyvät hakusanoilla ”elf on the shelf” ja itse kirjoitan perään usein vielä sanan ideas. Tonttuja saa ainakin Tokmannilta ja Amazonista. Itse haluaisin uusia tontun sellaiseen, jolla olisi rautalangat sekä käsissä että jaloissa, koska sen saisi helpommin laitettua aina roikkumaan johonkin.
Ihanaa joulun odotusta sinulle🎄
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA!
LUE MYÖS:


0