24 asiaa, joita haluan tehdä joulukuussa
Jos oot lukenut blogia pidempään, tiedät, että mä rakastan joulua ja virittäydyn tunnelmaan jo hyvissä ajoin marraskuussa (tai lokakuussa). Nyt päätinkin tehdä itselleni bucket listin tapaisen joulukuulle ja listata 24 asiaa, joita haluan tehdä joulukuussa.
24 asiaa, joita haluan tehdä joulukuussa
- Pukeutua joulupyjamaan -en oo koskaan omistanut tällaista, joten nyt tämä ostoslistalle.
- Tehdä itse joulukuusen koristeita esimerkiksi taikataikinasta -oon kuivannut appelsiineja ja tehnyt joskus koristeita paperista, mutta taikataikina on vielä kokeilematta.
- Katsoa lasten kanssa jouluelokuvia -tehdään tätä kyllä joka joulun alla, mutta nyt haluan löytää meille uusia lemppareita. Teini on myös siinä iässä, että hänen kanssaan voi katsoa romanttisia jouluelokuvia. Parasta!
- Ostaa joululahjoja lahjakeräykseen -tää on meillä perinne! Ostetaan joka vuosi jotain keräyksiin ja toivon, että saan tänä vuonnakin osallistua mahdollisimman moneen keräykseen.

5. Käydä laulamassa kauneimpia joululauluja -tää on sellainen juttu, jossa oon halunnut käydä jo monta vuotta, koska nuorempana se oli jouluperinne. En oo kuitenkaan töiltäni ikinä ehtinyt.
6. Tehdä joululaululistan Spotifyhin – kuuntelen aina valmiita, joten tänä vuonna haluan tehdä oman listan omista lemppareista.
7. Askarrella jouluisia kirjanmerkkejä -oon nähnyt ihmisillä ihania kirjanmerkkejä, joita he on askarrelleet ja mäkin haluan tehdä niitä.
8. Kokeilla jotain uutta jouluista reseptiä -oon yrittänyt vuosi vuodelta leipoa enemmän ja enemmän itse gluteenittomia asioita ja nyt haluaisin tehdä jotain jouluista hyvää ja oikeasti onnistua siinä!
9. Lukea jouluisen kirjan -mulla on omassa hyllyssä monta jouluista kirjaa, jotka odottavat lukemista, joten nappaan niistä jonkun luettavaksi ja uppoudun joulutunnelmaan.
10. Juoda glögiä viltin alla!
11. Käydä joulutorilla. Oon käynyt pari kertaa Helsingin joulutorilla, mutta hävettää myöntää, että Kuopion joulutorilla oon käynyt vaan kun oon kävellyt siitä läpi. Haaveilen myös pääsystä Tallinnan joulutorille.
12. Koristella pipareita lasten kanssa.

13. Käydä jossain joulutapahtumassa lähiseudulla. Me ei olla koskaan päästy esimerkiksi eläinpuiston joulutapahtumaan, kun oon aina sopivasti ollut töissä.
14. Koristella joulukuusen. Tää on simppeli toive, mutta en tiedä mahtuuko meille tänä vuonna joulukuusta minnekään. Meidän iso kuusi ei ehkä ainakaan mahdu, mutta olisiko se hyvä tekosyy ostaa toinen hieman pienempi?
15. Lähettää joulukortteja. Viime vuonna taisin unohtaa viedä ne postiin.
16. Nauttia jouluvaloista. Meillä on monena vuonna ollut naapuruston kirkkaimmat jouluvalot ja mun mielestä ne tuo niin paljon hyvää mieltä sekä minulle että muille, että laitan tänä vuonnakin paljon valoja ja saatan ostaa jouluvalot myös makuuhuoneiden ikkunoihin.
17. Tehdä jouluruokia ilman stressiä. Teen yleensä joka vuosi meidän joululaatikot ja usein oon tehnyt ne valmiiksi pakastimeen jo etukäteen. Nytkin aion tehdä niitä pitkin joulukuuta pakastimeen ja välttää tällä joulustressin.
18. Viedä jouluaattona haudoille kynttilät.
19. Tehdä kotiin joulutunnelmaa koristeilla ja tekstiileillä. Haluaisin ostaa meille joululakanat, mutta en ole vielä aiemmin löytänyt mieleisiä. Ehkä tänä vuonna ostan ne.
20. Pukeutua jouluisiin asuihin. Haluan tuoda joulutunnelmaa asuihin väreillä ja asusteilla.
21. Kuivata appelsiiniviipaleita uunissa. Oon tehnyt tällä tavalla aiemminkin kuusenkoristeita ja tuoksu on kuivaamisen aikana huumaava.
22. Lukea lapselle joulukalenterikirjaa. Tää on ihana perinne, joka meillä on kuopuksen kanssa ollut jo muutaman vuoden.
23. Tehdä joululahjaostokset ajoissa ja harkitsevaisesti. Mulla on usein tapana ostaa paljon lahjoja ja haluaisin ostaa vähemmän, mutta enemmän ajatellen lahjan saajaa.

24. Ottaa rennosti – ja nauttia lähestyvästä joulusta.
Ihanaa lähestyvää joulukuuta sinulle❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:
Tallipihan joulu Tampereella
Jos oot Tampereella joulun alla, niin Tallipihan joulu on taianomainen sukellus jouluun! Tallipiha sijaitsee kivenheiton päässä Tampereen keskustasta ja sinne on helppo mennä vaikka kävellen.
Suosittelen menemään, kun jo hieman hämärtyy, koska silloin kaikki näyttää vielä taianomaisemmalta.
Tallipihan joulu on avoinna 15.11.-23.12. joka päivä! Tallipihalta löytyy kahvila, josta saa glögiä, ihania myymälöitä sekä muutamia eläimiä, joita pääsee ihailemaan. Viikonloppuisin joulun alla Tallipihalla vierailee käsityöläisiä, joiden kojut täyttyvät ihanista lahjaideoista.
OHJELMA TALLIPIHAN NETTISIVUJEN MUKAAN:
* Pässipojat, Vilho-aasi ja Lassi-poni ovat tavattavissa joka päivä klo 10-19, (23.12. klo 10-17).
* Joulupukki vierailee ja tapaa lapsia tapahtumapihalla lauantaisin klo 11-13.30 ja sunnuntaisin klo 15-17.30. Lisäksi tiistaina 23.12. klo 11-13.30.
* Ponitalutusta la-su ja 23.12. klo 11-15 (10€/ kierros, käteinen tai mobilepay).
* Åfeltin työhevoset, hevosvaunuajelua 29.11., 6.12., 13.12. ja 20.12. klo 12.15. Säävaraus. Hinnat alkaen: lapset 5€ aikuiset 10€.
Tallipihalle pääsee maksutta eli joulutunnelmasta voi mennä nauttimaan ostamatta mitään, jos jouluostoksia ei ole tehtävänä. Itse pyörähdin tuolla viime vuonna ja taisin ostaa vain itselleni vähän maidotonta suklaata suklaapuodista. Puoteja on useita erilaisia eli lahjoja on vähän joka lähtöön.
Mun mielestä tuo Tallipiha on niin sympaattinen ja kaunis ympäristö varsinkin joulun alla, että siellä oli ihanaa vaan pyöriä ja katsella ympärilleen.

Jos asuttaisiin lähempänä, olisi Tallipihan joulu ehdottomasti yksi meidän vierailukohde joulun alla. Nyt yritän vaan nauttia näistä kuvista ja päästä niiden avulla sinne uudelleen!
Ihanaa joulun odotusta just sulle!🎄
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA.
LUE MYÖS:


0