Hae
Colour Outside the Lines

Asu Kuopion taiteiden yöhön

Mun asu Kuopion taiteiden yöhön viikko sitten oli ihanan rento, mutta silti siisti. Päivä oli kaunis, mutta hieman sateinen. Lämpötila oli noin viisitoista astetta eli oli suht lämmin, mutta kaipasin pitkähihaista käsieni suojaksi.

Mä tykkäsin tästä asusta ihan hirvittävästi ja oon varma, että käytän tätä vielä monta kertaa tänä syksynä.

Leopardikuvioinen mekko on kesän alelöytö H&M:ltä ja se maksoi 7€. Se on hihaton ja laitoinkin sen päälle pelkästään viime kesänä Lindexiltä ostetun farkkutakin. Lisäksi laitoin jalkaan Aarre Labelin sukkahousut, jotka on ihanan ohuet, mutta peittävät (osta pienempi koko, nämä venyy ja paukkuu ihan hulluna!).

Oon vähän karttanut leopardikuviota pitkän aikaa, koska se on mun äidin lemppari ja jotenkin se ei aina tunnu ihan omalta. Tähän mekkoon kuitenkin rakastuin päätä pahkaa!

Laukku on äitini kirppislöytö ja sain sen, kun kulutin omani puhki -kirjaimellisesti. Haaveilen nahkaisesta Longchampin laukusta, joka kestäisi kulutusta paremmin, mutta vielä en ole sellaiseen raaskinut sijoittaa.

Mä taidan pakata tämän saman kombon mukaan myös Tukholman risteilylle, jolle ollaan lähdössä kuun lopussa. Täytyy vaan pakata mukaan myös neule tai ostaa tuonne alle esimerkiksi poolo, koska silloin on luultavasti jo huomattavasti viileämpää.

Tämä asu toimii varmasti täydellisesti myös ruskeiden nahkanilkkureiden kanssa. Lisäksi tähän voisi laittaa kaveriksi lämpimän huivin.

Mekko: H&M
Farkkutakki: Lindex
Sukkahousut: Aarre Label
Tennarit: Lager 157
Laukku: Longhamp
Korvakorut: Ur&Penn

Sellainen oli mun asu Kuopion taiteiden yöhön tänä vuonna! Ihanan simppeli, mutta tyylikäs.

Ihanaa päivää just sulle!❤️

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Syksyn eka asu

Asu koulutarvikeostoksille

Kirppisasu ja muutama ajatus eliminaatiodieetistä

Pumpkin Spice-aika on taas täällä!

Mä rakastan syksyä yli kaiken ja sen myötä rakastan myös kaikkea syksyistä. Oon niin onnellinen, että Pumpkin Spice-aika on taas täällä!

Viime vuonna join useampaan otteeseen Espresso Housen Pumpkin Spice Lattea, mutta tänä vuonna taidan joutua tyytymään itsetehtyihin versioihin, koska Espresso Housen maitovaihtoehdot ei toimi mulle. En voi juoda lehmän- enkä kauramaitoa ja mun mielestä sekä soija- että kookosmaito maistuu liikaa läpi ja vie huomion mausteilta. Kotona käytän mantelimaitoa, mutta sitä ei saa ollenkaan kahviloista (tai en ole ainakaan sitä vielä löytänyt niistä).

Täytyy siis testailla mausteseoksia ja haluaisin opetella tekemään myös Pumpkin Spice-siirappia kahviin. Jaan reseptin tänne heti, kun sellaisen teen!

Hei, jos säkin rakastat syksyä ja Gilmoren tyttöjä, niin suosittelen lukemaan Laurie Gilmoren The Pumpkin Spice Café-kirjan! Tästä ilmestyi myös suomennos tänä syksynä eli tämän voi lukea kummalla kielellä tahansa.

Kirjassa on ihana pikkukaupungin tunnelma ja siitä on olemassa jo monta jatko-osaa, jossa seurataan aina eri ihmisiä kylästä.

Ihanaa, kun syksy ja Pumpkin Spice-aika on täällä!

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Syksyn eka asu

Syksyisiä elokuvia, joita katson uudelleen ja uudelleen

Parasta Tukholman risteilyissä