Elokuun positiiviset
Listasin keväällä aina joka kuun lopussa kuluvan kuukauden positiiviset, mutta kesällä tämä teema oli vähän aikaa paussilla. Nyt syksyn saapuessa palataan kuitenkin taas normaaliin ja on aika listata elokuun positiiviset.
Tämä on mun mielestä kiva tapa itse muistella mitä kaikkea ihanaa kuukauden aikana on tapahtunut ja olla onnellinen sekä kiitollinen ihan pienistäkin jutuista.
ELOKUUN POSITIIVISET
- Marjastettiin tosi paljon! Saatiin heinäkuussa mun mummolta iso kaappipakastin ja meillä on nyt pakastimet täynnä mansikkaa, mustikkaa, viinimarjoja ja vadelmia. Ihan parasta!
- Lapsilla alkoi koulu, joka toi päiviin taas mukavasti rytmiä. Mäkin pääsin vähän enemmän keskittymään opinnäytetyöhön. Kurssit alkaa vasta syyskuussa, mutta kiva kun on jo vähän saanut edistettyä opiskeluita eteenpäin.

- Juhlittiin neljättä hääpäivää käymällä ravintolassa.
- Elokuu oli mun eka kokonainen kuukausi uudessa työpaikassa. Oli kiva, kun alkoi jo oppia kunnolla käytäntöjä ja ”talon tapoja”.
- Kutsuttiin meidän molempien vanhemmat syömään ja oli mukava, kun oli talo täynnä elämää.

- Oltiin nuorimman kanssa kivalla perheleirillä viettämässä laatuaikaa.
- Oltiin mökillä yksi kesäiseltä tuntuva viikonloppu ja lapset pääsi uimaan vaikka vesi olikin jo aika kylmää.
- Saatiin esikoinen meille Helsingistä käymään ja hän viipyikin koko viikonlopun. Oli ihanaa nähdä kunnolla, kun viimeiset kuukaudet ollaan juteltu vaan videopuheluiden kautta.
- Varattiin lasten kanssa Tukholman risteily ja ostettiin junaliput, joten syyskuussa meitä odottaa syksyinen Tukholma.

Elokuu meni ohi hujauksessa ja ihan hullua, että huomenna on jo syyskuu! Syksy on mun lempparivuodenaika, joten ei kyllä haittaa yhtään! Kohta ulkona on niin kaunista taas.
Odotatko sä syksyä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:
Meidän lakanat ja pyyhkeet kaipaa uudistamista
*Sisältää mainoslinkkejä
Meidän lakanat ja pyyhkeet kaipaa uudistusta. Ollaan asuttu tässä kodissa nyt yhdeksän vuotta ja me ollaan pikku hiljaa vaihdettu meidän lakanoita ja pyyhkeitä uusiin sitä mukaa kun ne on menneet huonoon kuntoon.
En kuitenkaan ostanut kovinkaan paljon uusia lakanoita tai pyyhkeitä, kun parikymppisenä muutin kotoa pois vaan sain sukulaisilta käytettyjä ja olin niistä silloin oikein kiitollinen. Janilla oli varmasti aika sama juttu ja kun me muutettiin 11 vuotta sitten yhteen, oli meillä tosi paljon pyyhkeitä ja lakanoita, joista mitkään ei ehkä olleet ihan mieleisiä.
Nyt oon yrittänyt sitten ostaa kaikille meille vähän enemmän sellaisia itseä miellyttäviä lakanoita ja pyyhkeitä. Esikoiselle ostettiin uusia lakanoita ja pyyhkeitä, kun hän muutti pois kotoa ja ollaan täydennetty hänen liinavaatekaappiaankin tässä parin vuoden aikana jouluna ja synttäreinä.
Teinin valinnat
Meidän 13-vuotias tykkää kauheasti vihreästä ja mustasta, mutta silti hän valitsi itselleen moniväriset Elefantti-pussilakanat. En olisi ikinä arvannut hänen haluavan niitä, koska jotenkin ajattelin niiden olevan liian räikeät. Elefantti-pussilakanoita kun on myös sekä *mustana että *vihreänä.
Lisäksi mustavalkoinen Pesue-sarja kiehtoo teiniä enkä ihmettele yhtään. Tästä sarjasta olisi myös *jättipyyhe, johon voisi kietoutua ihanasti.
*Elefantti multi pussilakanasetti | *Pesue pussilakanasetti
kuopuksen valinnat
8-vuotias kuopus rakastaa pupuja yli kaiken ja hänen ehdoton valintansa uusiksi pussilakanoiksi olikin Villipedot-pussilakanasetti. Kuulemma hän ei nouse sängystä enää ikinä, koska kuva pussilakanoissa ja tyynyliinassa on niin ihana.
Lisäksi hän rakastaa kaikenlaisia kukkakuoseja ja ajattelinkin ostaa meille vessaan käsipyyhkeiksi ihanat kujeilevat kukkapyyhkeet!
*Villipedot pussilakanasetti | *Pupu ja kettu kylpypyyhe | *Riemu käsipyyhe
Meidän makuuhuone
Meillä on ollut käytössä useamman vuoden todella suurilla kuvioilla olevat lakanat ja jotenkin mä oon alkanut kaivata rauhallisempia lakanoita. Mä nukun tosi levottomasti ja oon miettinyt, että jos makuuhuone olisi rauhallinen tekstiilejä myöten, niin ehkä saisin nukuttuakin levollisemmin.
Haaveilen sekä puuvillasatiini-lakanoista että pellavalakanoista. Tykkään kyllä myös ihan peruspuuvillalakanoista. Ei oo mitään parempaa kuin pujahtaa nukkumaan puhtaisiin lakanoihin!

*Tiuhta pussilakanasetti vihreä | *Tiuhta pussilakanasetti malva | *Aluslakana tummanroosa | *Aluslakana

*Magnolia satiinipussilakanasetti | *Magnolia satiinityynyliina | *Tyynyliina tummanroosa

*Juuli tencel-satiinipussilakanasetti | *Lino pellavapussilakanasetti
Kylpyhuone
Meidän käsipyyhkeet on olleet aika tummia viime aikoina ja nyt mä kaipaan hempeitä värejä sekä vessaan että kylppäriin. Haaveilen pehmeästä matosta varpaiden alla ja ihanan pehmeistä pyyhkeistä, joihin kuivata kätensä.
Väreiksi haluan vaan pastelleja ja kirkkaita pinkkejä. Jani onneksi ei välitä minkä värisiä meidän tekstiilit on ja saan ostaa just sellaisia, joista itse tykkään. Ja aionkin hankkia ihania pastelleja piristämään koleaa syksyä.

*Lino Softi käsipyyhe | *Huili Hamam-pyyhe | *Hali kylpymatto | *Elefantti vapaa käsipyyhe | *Reilu käsipyyhe koralli | *Reilu käsipyyhe fuksia
Sellaisia kodintekstiilihaaveita mulla on tähän syksyyn. Aion pikkuhiljaa jatkaa tekstiilien päivittämistä ja ostaa lapsille ehkä pussilakanat ja pyyhkeet myös joulupakettiin.
Minkä värisistä kodintekstiileistä sä tykkäät?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


0