Elsie Silver – Flawless
Elsie Silver on tällä hetkellä ehdottomasti mun lempikirjailija. Häneltä on ilmestynyt kolme eri cowboy romance-kirjasarjaa, joista keskimmäinen sijoittuu pieneen kanadalaiskaupunkiin nimeltä Chestnut Springs. Kaikki kirjasarjat ovat hieman kytköksissä toisiinsa.
Aloitin lukemisen tästä keskimmäisestä sarjasta vähän hölmösti, kun en tiennyt kaikkien kirjojen jotenkin liittyvän toisiinsa ja aikajanan alkavan jo edellisestä kirjasarjasta.
Oikeastaan ihan ensimmäisenä luin tämän kirjasarjan toisen kirjan, Heartless, jo viime vuonna, kun olin esikoisen luona ja kaipasin luettavaa. KIrja oli hänen lempparinsa ja totta puhuen, siitä tuli aika pian yksi minunkin suosikeista.
Chestnut Springs -kirjasarjan ensimmäinen kirja on kuitenkin Flawless, jonka päähahmot ovat Rhett Eaton ja Summer Hamilton. Rhett on rodeotähti, joka tekee miljoonia ratsastamalla raivokkailla härillä yleisön edessä. Summer taas on vastikään lakikoulusta valmistunut ja työskentelee isälleen, joka sattuu olemaan Rhettin manageri.

Rhett puhuu ohi suunsa kameran edessä ja hänen imagonsa ja koko uransa on vaakalaudalla. Summer lähetetään minimoimaan vahinkoja ja jo alusta asti on selvää, että Summerin ja Rhettin välillä kipinöi.
Kirjassa tavataan myös muita hahmoja, joihin päästään tutustumaan lähemmin seuraavissa kirjoissa. Rhett on nelilapsisen perheen toinen poika, jolla on isoveljet Cade (Heartless) ja Beau (Hopeless), ottoveli Jasper (Powerless) sekä pikkusisko Violet (ensimmäisen kirjasarjan toinen kirja A Photo Finish). Summerilla on yksi sisko Winter (Reckless), jonka kanssa hän ei harmikseen ole kovin läheinen.
Elsie Silverin kirjat on koukuttavia, hauskoja ja ne on täynnä smuttia eli seksuualista sisältöä. Tämä eka kirja on yksi mun lemppareista koko sarjassa. Rakastan Rhettin itsevarmuutta, Summerin epävarmuutta sekä heidän välistä kemiaansa ja vuorovaikutusta.
Rhett saa Summerista parhaat puolet esiin ja Rhett taas huomaa olevansa sekä omistushaluinen että suojeleva, kun Summer on kyseessä. He ovat jotenkin niin söpöjä ja hellyyttäviä yhdessä. Seksikohtauksiin ei päästä kuin vasta 21 luvussa, mutta sitten niitä riittää useampaan lukuun.

Ihan parasta näissä kirjoissa on, että kirjat tapahtuvat aina pienessä kaupungissa ja kaikkien kirjojen kautta syntyy lämmin tunne, että itsekin kuuluu mukaan porukkaan. Eatonin perhe on jotenkin niin sympaattinen ja vaikka heidän isällään Harveylla ei ole omaa kirjaa (ainakaan vielä), hän on jokaisessa kirjassa ihan mahtava hahmo, jolta osaa odottaa rakastavaa piikittelyä lapsilleen.
Jos kaipaat jotain ihanaa, lämminhenkistä ja kuumaa luettavaa, suosittelen tutustumaan tähän. Kirjat löytyvät Kindlelle (sovellus ei maksa mitään, mutta kirjat pitää ostaa). Lisäksi pokkarit on myynnissä ainakin Suomalaisessa Kirjakaupassa.
12. kesäkuuta tulee tästä ekasta kirjasta suomennos ja ainakin Storytel näyttää jo kirjan eli sieltä sen pääsee joko lukemaan e-kirjana tai kuuntelemaan äänikirjana kesällä. Ja tietysti kirjan voi ostaa sitten itselleen kirjakaupasta tai lainata kirjastosta.
Ootko sä lukenut Elsie Silverin kirjoja?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA JA TIKTOKISSA
LUE MYÖS:
3 asiaa minussa, joita rakastan
Mä oon alkanut vaalia omaa mielenterveyttäni ja itsetuntoani aina vaan enemmän, mitä vanhemmaksi tulen. Siksi listaan aika ajoin asioita, joista pidän itsessäni ja nyt ajattelinkin kertoa teille kolme asiaa, joita rakastan itsessäni.
On tärkeää muistaa kehua itseään ja kertoa itselleen kauniita asioita omasta itsestään, koska muuten omaa tekemistään ei aina muista arvostaa.

kolme asiaa, joita rakastan itsessäni
PERUSPOSITIIVISUUS: Mun lasi on aina mieluummin puoliksi täynnä, kuin puoliksi tyhjä. Oon ollut iloinen ja positiivinen ihan lapsuudesta saakka enkä oikein lapsena ikinä ymmärtänyt miksi jotkut asiat kismitti ihmisiä niin kauheasti. Kyllähän minuakin kiukutti ja luonteeni on aika tulinen, mutta unohdin myös harmituksen usein aika pian.
Jossain vaiheessa parikymppisenä olin niin masentunut, että oli vaikeaa löytää positiivisuuden pilkahduksia mistään. Oon kuitenkin onnellinen, että se positiivisuus palasi ja yritän aina nähdä kaikessa hyvän. Mun mielestä kaikella elämässä on tarkoitus ja ehkä ne huonot jutut on tapahtuneet mulle siksi, että osaisin arvostaa hyviä asioita.

PITUUS: Mä oon 155cm pitkä. Mua ei siis todellakaan ole siunattu pituudella ja mun kaksi pikkuveljeä on mua monta kymmentä senttiä pidempiä. Oon lapsuusperheeni lyhin. En kuitenkaan ikinä ole ajatellut sen olevan huono asia.
Joo, joudun usein turvautumaan jakkaraan, kun en yletä tavaroihin enkä ikinä löydä kaupasta suoraan sopivan mittaisia housuja, mutta rakastan olla tämän pituinen. Mun mielestä on kiva olla sen verran lyhyt, ettei koskaan joudu kumartumaan oviaukoissa.
Mun tavoite oli päästä pituuskasvussa mummoistani ohi, kun olin lapsi ja sen mä tein -kasvoin pari senttiä pidemmäksi.
INNOSTUS: Rakastan sitä, että kun innostun jostain asiasta, niin paneudun siihen täysillä ja teen sitä koko sydämestäni. Mun on myös tosi helppo innostua uusista asioista. Jos joku on tosi intohimoinen jotain asiaa kohtaan, innostus myös tarttuu minuun helposti.
Kaikkien pitäisi osata pitää kiinni sellaisesta lapsenomaisesta tavasta innostua asioista, koska se tuo elämään lisää väriä ja sisältöä.

Mitä sä rakastat itsessäsi?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


0