Hae
Colour Outside the Lines

Laatuaikaa esikoisen ja keskimmäisen kanssa Helsingissä

Käytiin 13-vuotiaan kanssa 20-vuotiaan esikoisen luona Helsingissä viime kuussa ja vietin kerrankin laatuaikaa keskimmäisen ja esikoisen kanssa, kun normaalisti nuorin (8v) on myös mukana. Reissu oli suunniteltu helmikuun alkuun, kun molemmilla lapsilla oli synttärit siinä lähekkäin.

Lähdettiin matkaan torstaina neljän jälkeen junalla ja oltiin perillä Helsingissä vaille yhdeksän illalla. Keskustasta piti vielä matkata esikoisen luokse metrolla. Käytiin kaupassa ja syötiin iltapalaa.

Seuraavana päivänä esikoinen lähti kouluun aamusta. Minä olin varannut pyykkituvan aamuksi, joten pesin pyykkiä. Odottelin myös lääkärin soittoa mun eliminaatiodieetistä. Lääkäri soitti ja antoi luvan alkaa testailemaan neljää poissa ollutta ainesta pikkuhiljaa (soija, kananmuna, maito ja pähkinät). Kun pyykkivuoro loppui, lähdettiin keskustaa kohti.

13-vuotias sai valita minne mennään lounaalle ja hän valitsi Taco Bellin. En yllättynyt, koska ollaan hänen kanssaan käyty siellä syömässä Helsingissä ollessa muutaman kerran ja Kuopiossa ei ole Taco Bellia.

13-vuotias tilasi Crunch Wrapin ateriana sekä jälkiruoaksi churroja suklaakastikkeella. Minä tilasin itselleni kaksi tacoa jauhelihalla ja kasviksilla sekä juoman. Hintaa näille tuli yhteensä 22,25€.

Taco Bellin jälkeen lähdimme lähijunalla kohti Tikkurilaa, koska 13-vuotias on kova k-pop fani ja hän halusi käydä Onnigomissa, joka sijaitsee Kauppakeskus Tikkurissa. Sieltä hän löysikin itselleen yhden lempibändinsä albumin.

Tikkurilasta lähdettiin takaisin keskustaan ja koska esikoinen oli vielä koulussa, päätettiin ajella ratikalla Verkkokauppa.comille katsomaan heidän upeaa Lego Botanical-kioskia. 13v oli haaveillut Legon mehikasveista ja ostikin itselleen paketin. Minä taas ostin uuden Lego kukkakimpun, koska se oli Verkkiksessä alennuksessa ja oli melkein 30€ halvempi kuin Legon omassa verkkokaupassa. Käytiin myös Verkkiksestä löytyvässä Espresso Housessa. 13v osti Verkkiksestä vielä itselleen Animal Crossing-pelin Nintendo Switchille.

Tämän jälkeen palasimme keskustaan, jossa tapasimme esikoisen. Olin nähnyt Tiktokissa videopätkiä söpöstä Karis’s shop -myymälästä Hakaniemessä, joten lähdimme sinne ratikalla. Lapset ostivat tarroja, jonka jälkeen palasimme keskustaan.

Päätettiin käydä vielä Itiksessä, koska molemmat lapset halusivat käydä kirjakaupassa ja 13v halusi testata Momochi -kahvilan mochidonitseja. Päätin kurkata ResQ-sovelluksen ja siellä sattui olemaan 6kpl kahden hinnalla. Makuja ei tietenkään saanut valita itse, mutta ei niillä sinänsä ollutkaan väliä, koska tämä kahvila oli meille kaikille uusi tuttavuus. Oli kuulemma todella hyviä. Itse en voinut näitä syödä, koska en syö viljaa.

Esikoinen lähti jo edeltä kotiin ja me käytiin vielä ruokakaupassa, jonka jälkeen otettiin Bolt -sovelluksen kautta taksi esikoisen luokse. Katsottiin O.C:ta ja syötiin päivällistä. Lapset söi sushia ja mä tein itselleni tacoja.

Lauantaina nukuttiin pitkään, syötiin aamupalaa ja katsottiin samalla O.C:ta. Päätettiin lähteä tutustumaan Kasvitieteelliseen puutarhaan, koska mulla ja esikoisella on museokortit ja tämä oli museokortti-kohde. Kukaan meistä ei myöskään ollut koskaan käynyt siellä. 13-vuotiaan sisäänpääsy maksoi 6€.

Kierreltiin Kasvitieteellisessä puutarhassa jonkin aikaa ja mietittiin, että kesällä voisi mennä uudelleen, koska silloin ulkona olevat puutarhat olisivat kukassa ja varmasti todella kauniita. Nyt puutarhat ei tietenkään olleet oikein minkään näköisiä.

Vierailukohteena Kasvitieteellinen puutarha oli oikein mainio valinta. Ihmisiä oli jonkin verran, mutta hyvin mahduttiin liikkumaan.

Illalla katsottiin UMK-finaali televisiosta, jonka jälkeen katsottiin vielä Melodiefestivalenin karsintoja. Asennettiin esikoisen kattoon myös muutama lamppu, kun saatiin tikkaat lainaan naapurilta ja koottiin kirjahylly.

Tehtiin dippivihanneksia ja syötiin herkkuja. Esikoinen totesi illan aikana, että ”onpa kiva, kun olette täällä. Voitte tulla kyllä useamminkin.” Tämä lämmitti sydäntä ja ihan varmasti mennään uudelleen taas piakkoin. Tosin yritän nyt opettaa lapsia siihen, ettei elämä ole pelkkää ostelua ja sirkushuveja, joten ensi reissulla varmasti hyödynnetään enemmän kaikkea ilmaista ja edullista tarjontaa kuten kirjastoa ja uimahallia tai luontopolkuja.

Meillä oli tosi kiva reissu ja käytiin vielä sunnuntaina matkalla junalle hakemassa Cafe Normalista 13-vuotiaalle erikoiskahvi, joka maksoi makusiirapilla 2,40€. Junamatkat meni muuten rattoisasti, kun puhelimeen oli ladattuna Netflixistä katsottavaa.

Monta asiaa ehdittiin tehdä ja paljon jäi tekemistä vielä seuraaville reissuille.

Jaa alle sun vinkit Helsinkiin!

TULETHAN SEURAAMAAN MINUA MYÖS INSTAGRAMISSA JA TIKTOKISSA

LUE MYÖS:  

Missä haluaisin olla viiden vuoden kuluttua?

Yli 25 kirjaa, jotka haluan lukea vuonna -25

Hyvän mielen sarjat, joiden pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen

Elsie Silver – Off to the Races

Elsie Silverin ensimmäinen kirja, Off to the Races aloittaa neljän kirjan sarjan, jossa seurataan Gold Rush Ranchin asukkaiden elämää pienessä Ruby Creekin kaupungissa Kanadassa.

Luin itseasiassa ensin Elsien seuraavan kirjasarjan, jonka päähenkilöt limittyvät tämän sarjan henkilöihin vahvasti, mutta tänne blogiin ajattelin avata teille kirjoja vähän enemmän oikeassa järjestyksessä, jossa ne kannattaisi lukea. Kirjoista ei harmillisesti ole vielä suomennoksia, mutta tämä ensimmäinen löytyy ainakin Storytelista, kirjakaupoista pokkarina sekä on ostettavissa ainakin Amazonin Kindlelle.

Off to the Races -kirjassa seurataan päähenkilöitä Billie Black ja Vaughn Harding. Vaughn pyörittää jokin aika sitten kuolleen isoisänsä hevostilaa Gold Rush Ranchia ja hän palkkaa Billien työskentelemään hevosten kouluttajaksi. Vaughn on elänyt lapsuutensa hevostilalla, mutta suunnilleen asuu toimistossaan papereiden keskellä. Isoisä jätti kuollessaan jälkeensä pr-sotkun, jota Vaughn yrittää parhaansa mukaan selvittää.

Billie on omapäinen ja villi, joka saa rauhallisen Vaughnin rakastumaan tähän melkeinpä ensinäkemältä.
Jos tykkäät hevosista ja romanttisista kirjoista, on tää just sulle! Vaikka en itse yhtään ole hevosihminen, niin rakastin kirjaa silti. Kirjassa kuitenkin puhuttiin sen verran paljon hevosista, että annoin kirjalle vain neljä tähteä tästä syystä.

Rakastan Elsie Silverin kirjoissa sitä, että niissä seurataan aina molempien osapuolien näkökulmaa. Aikalailla joka toinen luku on Billien näkökulmasta ja joka toinen Vaughnin. Näin ei tarvitse jäädä arvailemaan mitä toinen osapuoli ajattelee vaan oikeasti pääsee heidän päänsä sisään.

Ja näissä kirjoissa molemmilla osapuolilla on aina jonkinlainen ”taakka” kannettavanaan ja he käyvät usein itsensä kanssa jonkinlaista mentaalista kamppailua, jota pääsee seuraamaan. Jokaisen Elsien kirjan alussa käy selväksi kenestä on selvästi tulossa pari ja se matka sinne parisuhteeseen on aina todella kutkuttava eikä kirjaa voi laskea käsistään.

Tämä kirja ei ole millään lailla siihen poikkeus. Hieman jopa toivon, että olisin aloittanut lukemisen näistä kirjoista enkä Chestnut Springs-sarjasta. Onneksi ne voi aina lukea uudelleen. Pidemmälle kirjaa lukiessa kirjassa on seksikkäitä kohtauksia, joissa ei todellakaan sanoja säästellä ja Jani aina nauraakin minulle, että luen pornoa, kun kohtaukset ovat sen verran roiseja.

Ja mikä parasta, kun kirja loppuu ja aloittaa seuraavan, pääsee hahmoja näkemään kirjoissa vielä uudelleen, koska kaikki tämän sarjan neljä kirjaa sijoittuu samalle hevostilalle. Ja Elsie Silverin kotisivuilla on kirjoihin vielä lisäkohtauksia!

Jos et ole vielä lukenut Elsie Silverin kirjoja ja kaipaat kuumaa lukemista, niin suosittelen lämpimästi aloittamaan lukemisen tästä Off to the Races -kirjasta.

Ihanaa päivää just sulle!

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA JA TIKTOKISSA

LUE MYÖS: