Hae
Colour Outside the Lines

Kuluneen viikon positiiviset

*Sisältää mainoslinkkejä

Parilta aiemmalta viikolta on jäänyt viime viikon positiiviset jutut postaamatta, koska ensin oltiin reissussa, sitten kipeänä ja sitten töissä. Niistä enemmän siis ensi viikolla helmikuun positiivissa. Tässä kuitenkin kuluneen viikon positiiviset.

  • Maanantaina pääsin reilun viikon tauon jälkeen töihin. Oli kiva päästä taas rutiineihin kiinni.
  • Löysin kaupasta suklaassa dipattuja kuivattuja mangoja. Oon ihan koukussa näihin! Itse oon ostanut sekä K-kaupasta että S-kaupasta kuin myös Rustasta, joten näitä on monessa paikassa. Samanlaisia ananaksia en ole vielä uskaltanut maistaa.
  • Sain työkkäristä tällä viikolla varmistuksen, että voin suorittaa kesken jääneet amk-opinnot loppuun työttömyystuella, joka oli tosi positiivinen uutinen. 
  • Käytiin Janin kanssa pitkästä aikaa kahdestaan ruokakaupassa tiistaina. Olipa kiva, kun yleensä käyn aina yksin. Nuorin pääsi myös harrastuksiin, kun oli parantunut.
  • Tein tosi hyvää ruokaa lasten mielestä. Alkuviikosta tein heille makaronilaatikkoa ja loppuviikosta söimme spagettia ja kanapullia. Kaikille maistui ja olin tyytyväinen.
  • Sain siivottua vaatekaapin. Se jotenkin aina sotkeentuu ja oli ihanaa, kun sain sen järjestykseen. 
  • Katsottiin lasten kanssa Korkeasaari-sarjaa eteenpäin. Kannattaa kurkata Ruudusta, jos ette oo vielä katsoneet.
  • Katsoin myös kotona kaiken muun puuhan ohessa Ruudun Pluto tv-kanavalta Siskoni on noitaa. Se pyörii kanavalla nontoppina ja satuin hyppäämään mukaan juuri niissä jaksoissa, joissa on mun lempparihahmo Coop vikalla kaudella, joten se oli tosi hyvä tuuri! Sarja on mun ikisuosikki, joka ei menetä hohtoaan ikinä. Harmillisesti se ei vaan ole missään suoratoistossa. Aiemmin tuolla kanavalla ei ollut tekstitystä, mutta nyt on, joten sarjaa on helppo seurata vaikka ääni ei olisi kovin kovalla. Itse tosin lähinnä kuuntelen enkä edes katso koko ajan.
  • Luin kaksi kirjaa loppuun Kindlellä.
  • Ihastelin edellisviikolla rakentamiani *Lego-kukkia. Pidettiin perjantaina Janin kanssa rakenteluilta, kun meidän ennen ystävänpäivää tilatut Legot saapuivat.
  • Lähdettiin äitin kanssa yhden yön reissulle mun esikoisen luo Helsinkiin.

Kerro alle sun kuluneen viikon positiiviset!

TULETHAN SEURAAMAAN MINUA MYÖS INSTAGRAMISSA JA TIKTOKISSA

LUE MYÖS: 

Tammikuun positiiviset

Vihdoin oon tainnut löytää apua mun huonosti voivalle vatsalle

Hyvän mielen sarjat, joiden pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen

Kirppisasu ja muutama ajatus eliminaatiodieetistä

Oltiin esikoisella muutama viikko sitten viikonloppu ja mulla oli tämä kirppisasu päällä, kun kävimme kiertelemässä keskustassa.

Löysin vähän aikaa sitten kirppikseltä malliltaan ihan täydelliset mustat housut. Housut on H&M:n mallistosta leveälahkeiset, kevyet ja niissä on joustovyötärö. Näistä on tullut ihan mun lempparit ja toivonkin löytäväni kierrätettynä myös toiset samanmalliset ennen kesää.

Puseron olen myös löytänyt kierrätettynä muutamalla eurolla joulun alla ja olen sitäkin käyttänyt jo useampaan otteeseen. Se on läpikuultava ja olen pukenut aina topin sen alle.

Tämä asu oli täydellinen, koska se ei purista mistään kohti. Olen nyt vähän lääkärin luvalla höllännyt eliminaatiodieettiä, jossa ruokavaliostani poistettiin soija, kananmuna, maito ja pähkinät. Aiemmin olin jättänyt jo pois viljat ja kalaa en syö, koska olen allerginen.

Miten testaaminen sujui?

Maidosta sain ekalla testikerralla todella voimakkaat iho-oireet melkein samantien eikä vatsanikaan sitä kestänyt. Toisella kerralla vatsa kesti, mutta söin samalla myös kananmunaa ja jatkoin kananmunan syömistä myös monena päivänä tämän jälkeen, jolloin sain vatsaoireita sekä iho-oireita. Nyt yritän olla eliminaatiodieetillä taas muutaman viikon ja kokeilla kananmunaa sen jälkeen uudelleen, kun vatsa ei ole altistunut maidolle.

Maidon aion jättää ruokavaliosta arkena kokonaan pois, mutta jos sitä vahingossa joskus syön ravintolassa tai kylässä, ei maailma siihen kaadu. Selvästi vatsani ei kuitenkaan kestä sitä pitkässä juoksussa ja minun on ollut helppo olla kotona ilman maitoa, joten en aio turhaan itseäni sillä kiusata.

HOUSUT: H&M/2nd hand
PUSERO: Kappahl/2nd hand
LAUKKU: Uniqlo

Soija ja pähkinät on vielä testaamatta ja yritän yksi kerrallaan palauttaa ne ruokavaliooni. Ensin aion kuitenkin testata kananmunan.

Katsotaan miten käy. Epäilen, että maito on kaikista pahin oireiden aiheuttaja. En haluaisi jättää kananmunaa kokonaan pois, koska tykkään syödä kananmunia, mutta jos vatsaoireet jatkuvat, niin aion kyllä olla sitä syömättä.

Ootko sä ollut eliminaatiodieetillä koskaan?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA JA TIKTOKISSA

LUE MYÖS: 

Vaatehaaveita Lindexiltä

Tammikuun positiiviset

Yli 25 kirjaa, jotka haluan lukea vuonna -25